Suurin

Ole sitten Sinä tuota mieltä, minä olen eri mieltä. (paitsi sen lahjakkuuden kohdalla)

meliini kirjoitti:

Ole sitten Sinä tuota mieltä, minä olen eri mieltä. (paitsi sen lahjakkuuden kohdalla)

nuo Michaelia säälivän kirjoittelijan toteamukset. Mitä mieltä meliini olet, mikä siellä ei ollut totta ja mikä mahdollisesti oli? Ainakin plastiikkakirurgia oli faktaa, vaan siitähän ei numeroa tarvitse tehdä, monethan semmoista tekee. Vaikka toki kauneusleikkaukset ovat aina huono homma, niin turha ainoastaan Mikaelia on siitä syytellä.

Säälittävä surullinen mies.
^ MÄ NAUROIN TOOOOSI PALJON :'DDDDDDDDD

Mä olen ihan samaa mieltä noista, että suurin osa näistä Michaelin kritisoijista on juuri 16(ellei allekkin)-vuotiaita teinejä. Tosin, eihän jokainen 16-vuotias teini Michaelia vihaa, niinkuin huomasimme tuosta yhdestä kommentista ;)!

Mitä Michaeliin tulee, joskus tuntuu että hän on ihan oikeasti elämäni. Se jos mikä kuulostaa siltä, että minä olen 16-vuotias teini, jonka elämä pyörii jonkun turhan julkkiksen ympärillä. Itseasiassa se ei ole niin. Aikaisemmin, kun en ollut tutustunut Michaelin musiikkiin, mulla ei itseasiassa ollut ketään artistia, josta pidin näin paljon. Kuitenkin nyt, kun olen tutustunut Michaelin musiikkiin että taustoihin, tuntuu, että Michael on enemmän kuin " artisti " tai " julkkis " muiden rinnalla. Michael on kuin joku suuri, mutta hyvä hallitsija. Enkä tarkoita sitä niin, että palvoisin Michaelia henkeen ja vereen. Jo Michaelin nimen kuuleminen tuntuu niin henkiläkohtaiselta, että aivankuin olisin ominut Michaelin itselleni. Näen monesti unia Michaelista, joka saattaa johtua siitä, että ajattelen Michaelin paljon. Tosin en ole mikään unitutkija, mutta luulisin että jotenkin ne liittyvät toisiinsa. Mutta aina kun kuulen Michaelin ääntä, laulamassa tai puhumassa, saan ihan oikeasti joko kohtauksen *WAUUUUUU, MICHAEL ON IHAN PARASPARASPARAS!!!!!!!!* tai mielenrauhan, jolloin saan olla ihan rentona. Niin kuin kyllä te fanit nyt tiedätte, tuntuu siltä, että vain minä ja Michael ollaan olemassa. Michaelissa on oikeasti sitä jotain. Tämä kuulostaa tyhmältä, mutta oikeasti näiden sanojen sisällä voin kertoa, että Michael ei ole ainoa asia jota mietin. Ja vaikka sanoin jo alussa, että siltä tuntuu, Michael ei ole elämäni. Ja vaikka Michaelin musiikki saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi, tiedän, että maailmassa on monta muutakin asiaa, josta välitän. Ja vaikka minulla on tietysti haaveita, jotka liittyvät Michaeliin, tiedän, että en välttämättä niitä koskaan voi toteuttaa. Michael on silti se ihminen, jota arvostan eniten, ja vaikka en häntä tunnekkaan, tuntuu siltä, että hän olisi aina lähellä, ja että rakastan häntä kaikista maailman ihmisistä eniten. Hän on kuin itsestäänselvyys ; ei AINA mielessä, mutta silti AINA niin lähellä sydäntä. Michael on on todellinen sankari.

Häbb. kirjoitti:

Säälittävä surullinen mies.
^ MÄ NAUROIN TOOOOSI PALJON :'DDDDDDDDD

Mä olen ihan samaa mieltä noista, että suurin osa näistä Michaelin kritisoijista on juuri 16(ellei allekkin)-vuotiaita teinejä. Tosin, eihän jokainen 16-vuotias teini Michaelia vihaa, niinkuin huomasimme tuosta yhdestä kommentista ;)!

Mitä Michaeliin tulee, joskus tuntuu että hän on ihan oikeasti elämäni. Se jos mikä kuulostaa siltä, että minä olen 16-vuotias teini, jonka elämä pyörii jonkun turhan julkkiksen ympärillä. Itseasiassa se ei ole niin. Aikaisemmin, kun en ollut tutustunut Michaelin musiikkiin, mulla ei itseasiassa ollut ketään artistia, josta pidin näin paljon. Kuitenkin nyt, kun olen tutustunut Michaelin musiikkiin että taustoihin, tuntuu, että Michael on enemmän kuin " artisti " tai " julkkis " muiden rinnalla. Michael on kuin joku suuri, mutta hyvä hallitsija. Enkä tarkoita sitä niin, että palvoisin Michaelia henkeen ja vereen. Jo Michaelin nimen kuuleminen tuntuu niin henkiläkohtaiselta, että aivankuin olisin ominut Michaelin itselleni. Näen monesti unia Michaelista, joka saattaa johtua siitä, että ajattelen Michaelin paljon. Tosin en ole mikään unitutkija, mutta luulisin että jotenkin ne liittyvät toisiinsa. Mutta aina kun kuulen Michaelin ääntä, laulamassa tai puhumassa, saan ihan oikeasti joko kohtauksen *WAUUUUUU, MICHAEL ON IHAN PARASPARASPARAS!!!!!!!!* tai mielenrauhan, jolloin saan olla ihan rentona. Niin kuin kyllä te fanit nyt tiedätte, tuntuu siltä, että vain minä ja Michael ollaan olemassa. Michaelissa on oikeasti sitä jotain. Tämä kuulostaa tyhmältä, mutta oikeasti näiden sanojen sisällä voin kertoa, että Michael ei ole ainoa asia jota mietin. Ja vaikka sanoin jo alussa, että siltä tuntuu, Michael ei ole elämäni. Ja vaikka Michaelin musiikki saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi, tiedän, että maailmassa on monta muutakin asiaa, josta välitän. Ja vaikka minulla on tietysti haaveita, jotka liittyvät Michaeliin, tiedän, että en välttämättä niitä koskaan voi toteuttaa. Michael on silti se ihminen, jota arvostan eniten, ja vaikka en häntä tunnekkaan, tuntuu siltä, että hän olisi aina lähellä, ja että rakastan häntä kaikista maailman ihmisistä eniten. Hän on kuin itsestäänselvyys ; ei AINA mielessä, mutta silti AINA niin lähellä sydäntä. Michael on on todellinen sankari.

16-vuotiaat suomalaiset ei oo Michael Jacksonista mitään mieltä. Se ei kiinnosta niitä sen vertaa, että sitä edes vaivauduttais vihaamaan. Ihan kiva, jos joku sen musiikista jotain irti saa, se ei oo multa pois, mutta samalla tavalla esim. Antti Tuiskun fanit kokee Antin musiikin. Melko tyhjnpäiväistä musaa näin kyynisesti sanottuna.