Onko näin?

Oli isännöitsijä päättänyt,kuulematta taloyhtiötä,kaadattaa puita pihapiiristämme.Onko luvallista toimintaa?Ymmärtäisin,tai edes yrittäisin,jos olisi kyse huonokuntoisista tai rumista puista,mutta kun kyseessä oli kauniit koivut,meni yli ymmärryksen.
5274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kannattaa ottaa yhteys isännöitsijään, koska siihen voi olla syynä aivan hyvin viranomaisten määräys jonkin alueen muun kohennustyön takia esim. tietä levennetään tai rakennetaan kaukolämpöä tai ihan mitä vain, jolloin puut kaadetaan määräyksestä olipa asukkaat mitä mieltä tahansa.

Puut ovat myös saattaneet haitata liikenteen näkyvyyttä, josta on tullut muiden alueen asukkaiden valituksia tmv.

Tai kenties koivujen juuret ovat tukkineet taloyhtiönne viemäriverkostoja tai muita putkia , jolloin yleisen keino ratkaista ongelma on valitettavasti kaataa puita.

Joskus myös kyse voi olla harvennuskaadosta niin, että jäljelle jääneet puut kasvavat vielä komeammiksi ja paksummiksi. Joten siitä voi löytyä jokin ikivanha päätös koivujen ollessa vielä nuoria taimia.

On myös hyvin savisia maa-alueita, joissa koivujen keski-ikä on 30 -50v.. ja sen vuoksi niitä turvallisuuden nimissä kaadetaan ajoissa ennen kuin puu mätkähtää talon päälle.

Mutta arvaamatta paras. Sinuna en märehtisi asiaa, koska isännöitsijällä tuskin on mitään henkilökohtaista tarvetta hävittää asiakkaidensa puita. Tekemistä on heillä ihan tarpeeksi muutenkin ja selityksen saa kun tartut rivakasti kännyysi tai meilaat.

Äänestä

Isännöitsijä on taloyhtiön renki. Eikä kaada mitään puuta taloyhtiön maillta, ellei ole yhteydessä hallituksenne puheenjohtajaan. Jos kaadattaa luvatta, on isännöitsijällä hieman maksettavaa. Yhdyn tuohon ensimmäisen vastaajan mielipiteeseen, mutta kyllä taloyhtiön edustajan (isännöitsijän) pitää olla yhteydessä talonne hpj:hin aasian tiimoilta. Näin homma pelaa.

Äänestä
  • Isännöitsijä ON verrattavissa toimitusjohtajaan, eli hän pyörittää päivittäisiä asioita palkkaa vastaan.

    Parin koivun kaatamiseen voi olla useitakin syitä; oksat osuvat rakennuksen seiniin, juuret tunkeutuvat alapohjaan jne. useimmiten syyt teknisiä.

    Mitäs nyt parista koivun räppänästä, joutaisi hävittää kaikki (terv. koivuallergikolta).

    Äänestä

  • oppiojaankaataa kirjoitti:

    Isännöitsijä ON verrattavissa toimitusjohtajaan, eli hän pyörittää päivittäisiä asioita palkkaa vastaan.

    Jospa isännällä on puukiuas saunassa, tarviihan siihen jostain puitakin saada mitä polttelee, koivuhan on tunnetusti hyvää siihen :D

    Äänestä

  • oppiojaankaataa kirjoitti:

    Isännöitsijä ON verrattavissa toimitusjohtajaan, eli hän pyörittää päivittäisiä asioita palkkaa vastaan.

    Parin koivun kaatamiseen voi olla useitakin syitä; oksat osuvat rakennuksen seiniin, juuret tunkeutuvat alapohjaan jne. useimmiten syyt teknisiä.

    Mitäs nyt parista koivun räppänästä, joutaisi hävittää kaikki (terv. koivuallergikolta).

    Kaupungissa ei asemakaava-alueella kaadeta yhtään puuta ilman kaunpungin lupaa. Selvittämisen voisi aloittaa vaikka tästä luvasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Metsuriksi vasten tahtoa kirjoitti:

Oli isännöitsijä päättänyt,kuulematta taloyhtiötä,kaadattaa puita pihapiiristämme.Onko luvallista toimintaa?Ymmärtäisin,tai edes yrittäisin,jos olisi kyse huonokuntoisista tai rumista puista,mutta kun kyseessä oli kauniit koivut,meni yli ymmärryksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu