miksi tuntuu...

Miksi minusta tuntuu että olen hirveän isokokoinen ja kömpelö, vaikka todellisuudessa olen aivan normi, 166cm pitkä & 59 kg painava tyttö. Tiedän siis sisimmässäni että olen ihan hyvä näin, mutta silti jotenkin tuntuu että olen laihdutuksen tarpeessa. Katselen joskus laihojen tyttöjen vartaloita ja haaveilen että minullakin olisi noin timmi vartalo...
En ole kovin urheilullinen, olisi kiva aloittaa joku liikuntaharrastus ja kiinteyttää vartaloa mutta jostain syystä hävettäisi lähteä lenkille tai jotain. Esim. salille en uskaltaisi ikipäivänä mennä, enkä tiedä miksi. Jotenkin kai ahdistavaa mennä yksin sellaiseen paikkaan (tai no, ahdistaisi mennä mihin tahansa liikkumaan YKSIN) kavereita on muutama mutta heilläkään ei oikeastaan sellaista liikuntaharrastusta ole mihin voisin mennä mukaan.

Tänäänkin kun katsoin itseäni vaatekaupan sovituskopin peilistä, selkäni ja hartiani näyttivät niin ällöttävän leveiltä että yök :P

Olen mielestäni myös ärsyttävän näköinen joskus rumakin, vaikka aika monessa kuvassa näytänkin tosi nätiltä. Ahdistavaa! En tiedä mitä ajattelisin itsestäni.
Tiedän että minulla on huonohko itsetunto, viikko sitten kaikki näytti pitkästä aikaa valoisalta mutta tänään tuntuu kuin kaikki olisi romahtanut. En uskalla katsoa ihmisiä silmiin kun häpeän itseäni.. Turhaanko?
(ja ennen kuin alatte haukkumaan ala-asteikäiseksi, tiedoksi teille että olen 20v)
2273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vastaus on erittäin yksinkertainen, nimittäin huono itsetunto.

Äänestä

...sulla on vaa huono itsetunto.

Mut hei! Älä huoli, et oo ainoo. Mullakin on, siis leveät hartiat ja niistäkös mun suku jaksaa kiusata mua. Sama juttu lenkille lähdön kanssa, ei viittis. Entä koiran kanssa? Onko sulla koiraa, koska jos on niin ota piski mukaan ja lenkille. Pitäisköhän munkin ryhtyä?

Sori, tais mennä vähän yliselittelyks. Anteeksi, aloittaja 20 v.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitkä juttu kirjoitti:

Miksi minusta tuntuu että olen hirveän isokokoinen ja kömpelö, vaikka todellisuudessa olen aivan normi, 166cm pitkä & 59 kg painava tyttö. Tiedän siis sisimmässäni että olen ihan hyvä näin, mutta silti jotenkin tuntuu että olen laihdutuksen tarpeessa. Katselen joskus laihojen tyttöjen vartaloita ja haaveilen että minullakin olisi noin timmi vartalo...
En ole kovin urheilullinen, olisi kiva aloittaa joku liikuntaharrastus ja kiinteyttää vartaloa mutta jostain syystä hävettäisi lähteä lenkille tai jotain. Esim. salille en uskaltaisi ikipäivänä mennä, enkä tiedä miksi. Jotenkin kai ahdistavaa mennä yksin sellaiseen paikkaan (tai no, ahdistaisi mennä mihin tahansa liikkumaan YKSIN) kavereita on muutama mutta heilläkään ei oikeastaan sellaista liikuntaharrastusta ole mihin voisin mennä mukaan.

Tänäänkin kun katsoin itseäni vaatekaupan sovituskopin peilistä, selkäni ja hartiani näyttivät niin ällöttävän leveiltä että yök :P

Olen mielestäni myös ärsyttävän näköinen joskus rumakin, vaikka aika monessa kuvassa näytänkin tosi nätiltä. Ahdistavaa! En tiedä mitä ajattelisin itsestäni.
Tiedän että minulla on huonohko itsetunto, viikko sitten kaikki näytti pitkästä aikaa valoisalta mutta tänään tuntuu kuin kaikki olisi romahtanut. En uskalla katsoa ihmisiä silmiin kun häpeän itseäni.. Turhaanko?
(ja ennen kuin alatte haukkumaan ala-asteikäiseksi, tiedoksi teille että olen 20v)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu