On se vain ihme ja kumma, miten Hotakaista jaksetaan palkita. Näköjään keski-ikäistä miestä miellyttää vain toinen keski-ikäinen, keskitasoinen, keskinkertaisella velipuolikuuhuumorilla pelaava mies. Klassikko oli paljon parempi kirja kuin J-haudantie, mutta sekin oli epätasainen ja sen huumori välillä puisevaa. J-haudantie on tylsä ja yksitasoinen ja huolimattomasti kirjoitettu kirja, eikä kirjoittaja ei ole ilmeisesti elävää naista tavannut, tai sitten ei ole sellaisesta kiinnostunut. Huolestuttaa ajatella, että tämä on keskitasomiehen naiskuva. Masentuisin, ellei olisi näitä muita hyviä suomalaisia.
Joku Saisio on täysin toista luokkaa.
Joku Saisio on täysin toista luokkaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Täysin outo ilmiö tuon kirjan kanssa. Kukaan ei tunnu sitä arvostavan, ja silti sitä on ostettu mielettömät määrät.
Olen aivan samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja. Niinpä niin -kirja. Ei liikuta, ja jos liikuttaa, niin juuri jo mainittujen tylsyyden ja huolimattomuuden suhteen.
Ja totta sekin, että Klassikko oli parempi.
On vähän tunne, että jokin vilahtaa yli hilseen, ainakin jos tässä menee parhaimman suomalaisen kirjallisuuden raja. Ei mene perille.
en ole lukenut Juoksuhaudantietä mutta luin Sydänkohtauksia joka oli ehkä huonoin lukemani kirja koskaan;sekä sisällötön että surkeasti kirjoitettu
Mitä Hotakaisessa on niin ihmeellistä kun sitä ylistetään kuin jotain epäjumalaa?
Kehen tälläiset kirjat oikein vetoavat?
Onko suomalainen kirjallisuus tosiaan aivan pohjamudassa?
Ennen oli toisin.
Juoksuhaudantiessä oli joitakin hauskoja yksityiskohtia, mutta kokonaisuus tökki kyllä sen verran, että ihmettelen palkitsemisvimmaa. "Loppuun saakka harkittu kokonaisuus" ja "suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan romahduksen kuvaus"... Musta kirja oli huolimattomasti ajateltu ja kirjoitettu.
Nais-mieskysymystä en tästä jaksaisi lähteä tekemään...
...ajattelin päästä vähällä ja lainasin kirjastosta äänikirjana ko. Hotakaisen ja nukahdin joka ilta makeasti .... ja huokaus... aamulla sitten kelailin ja etsin kohtaa jossa järkeni valo oli uinahtanut.... se sitten siitä!
...tiedän, että palkintoraadeissa istuu huomattavasti minua fiksumpia kirjallisuudentuntijoita. Kaikki kunnia pystien nostajille ja onnea Hotakaiselle tulevienkin klassikoiden parissa.
Saattavat ne raadeissa istuvat ollakin viisaampia kuin sinä, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat viisaita. Tunnen itse montakin suomalaista raadissaistujaa, jotka ovat turhamaisia ja urautuneita ja ennakkoluuloisia ja palkitsevat sitä mitä on turvallista palkita, eli sitä mikä on etukäteen julistettu hyväksi kirjallisuudeksi tai sitä mikä saa heidät itsensä näyttämään hyviltä palkitsijoilta. Ajatteles vähän ketkä on jääneet ilman Nobelia ja ketkä on sen saaneet ja mieti kantsiiko luottaa sokeasti raatien kaikkitietävyyteen.
Noh. Mielestäni Hotakaisen paras kirja on Bronks. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Tätä pakkomielteisen miehen teemaahan Hotakainen pyöritteli noissa jo mainituissa Sydänkohtauksissa ja Klassikossa. Onnistuneimpana pidän Klassikkoa, se on rakenteellisesti parhaiten kasassa. Monet Sydänkohtausten ja Klassikon kuvioista ja henkilöhahmoista toistuvat sitten Juoksuhaudantiessä, joten mikään erityisen kiehtova lukukokemus se ei ollut. Pikemminkin vanhan toistoa Mutta jos ajatellaan lukijaa, joka saa ensimmäisenä käteensä Juoksuhaudantien, hän saattaa hyvinkin löytää siitä paljonkin uutta. Mielestäni Juoksuhaudantie onkin Hotakaisen kooste kehittelemästään pakkomielleteemasta, ja ansaitsi Finlandia-palkinnon. Ei ehkä yksittäisenä kirjallisena teoksena, mutta kuitenkin tuotantona. Näinhän käy kirjallisuuspalkinnoissa aika usein.
En ymmärrä, miksi haluat takertua Hotakaisen naiskuvaan. Eihän hän naisista kirjoita, vaan miehistä. Kyllähän minuakin miehenä kiehtovat usein miesten kirjoittamat kirjat, enkä kyllä suostu sitä häpeämään. Jos kirja koskettaa, se koskettaa, eikä ole hirveästi väliä sillä, miksi se koskettaa. Enkä nyt mitenkään ymmärrä sitäkään, miksi nostat tuon keski-ikäisen miehen syntipukiksi. Raittila ja Hotakainen ovat jokseenkin samaa sarjaa, se on totta, mutta entäs Sinisalo? Päivänlaskun viimeiset 5 sivua edustavat varmasti Finlandia-palkinnon historian huonoimmin kirjoitettua loppuratkaisua. Siinä vasta huolimattomasti kirjoitettu kirja. Ei huono teos ollenkaan, ja tavallaan positiivinen ruiske tuon kirjallisuuspalkinnon historiaan, mutta toisaalta nolo tapaus silti.
Niin. Puiseva huumori on huumoria sekin.
Totta, Sinisalon kirja on minustakin vielä kymmenen kertaa huonompi kuin Juoksuhaudantie. Kuitenkaan en voi olla arvostelematta sekä J-tien saamaa kohtuutonta huomiota muiden kirjojen kustannuksella, että kirjan naiskuvaa. Minua tosiaan surettaa se, että miehet lukevat enimmäkseen vain miesten kirjoittamia miesten elämästä kertovia kirjoja ja naiset sekä miesten että naisten kirjoja. Minua ainakin naisena kiinnostavat kovasti miehet ja ihmettelen kun miehiä eivät ilmeisesti kiinnosta naiset muuta kuin yhdeltä kantilta.
Hotakaisen suosio perustuu osittain pitkäjänteiseen julkisuuden rakentamiseenkin. Hänhän esiintyi televisiossa elokuvakommentaattorinakin, epäilemättä tarkoitus oli samalla käyttää julkisuutta hyväksi kirjamyynnissä. Enkä täysin ymmärrä, miten Hotakaisen suosio olisi muilta kirjailijoilta pois.
No. Sanopa minulle, kenen suomalaisen naiskirjailijan teoksia minun kannattaisi lukea, jotta voisin tutustua suomalaisen naisen mielenlaatuun? Olen lukenut esimerkiksi Päivi Alasalmea, ja hän kyllä ihan menettelee. Riikka Ala-Harjaa luin joskus, mutta hänkin kirjoitti enemmänkin miehistä. Ja sitten se Leena Krohn. Voi hyvä tavaton. Yhdyn täysin siinä Suomen Kuvalehdessa esitetyssä haastattelussa kerrottuun näkemykseen, "Ei me kyllä ymmärretä näistä sinun kirjoistasi mitään".
Saisio taitaa olla hieman liian keski-ikäinen tällaiselle rutkasti alle kolmekymppiselle, mutta uskotko siitä jotain sitten irtoavan?
Itseäni kiehtovat Raittilan insinöörit, Kaiho Niemisen aikamiespojat ja Petri Tammisen miesparodiat. Kai se on vain sitä samaistumisen tunnetta. Sanoisin, että miehelle on edelleen helpompi nauraa kuin naiselle. Siitä syntyy iso osa nykyisellään suositusta mieskirjallisuudesta.
Ikävä kyllä en usko että osaan sinua auttaa, kirjamieltymyksemme tuskin kohtaavat, vaikka pidän sekä Saisiosta että Raittilasta. Tekstistäsi oletan, ettet arvosta keski-ikäisen naisen näkökulmaa, älyllistä otetta tai naishuumoria (minusta jotenkin tuntuu, ettet tunnusta sellaisen olemassaoloa), ja minun mielestäni kaikki parhaat naisten kirjoittamat kirjat menevät johonkin yllämainituista lokosista. Nuorten naisten kirjat yrittävät liikaa puhua miehen kielellä kelvatakseen kirjallisuuden mies-establishmentille (jonka vahvin linnake on WSOY). Mutta jotta et jäisi minun rajoittuneisuuteni vuoksi neuvottomaksi, haastan kaikki minua nuoremmat (siis alle 31) lukijat löytämään sinulle avartavaa nuorta naiskirjallisuutta. Töihin, siskot!
"Tekstistäsi oletan, ettet arvosta keski-ikäisen naisen näkökulmaa,"
Saattaapa tuo olla vähän vieras, mahdollinen arvostuksen puute ei kuitenkaan ole tietoista. Toteaisin nyt vain, että Saision kirjojen kohderyhmä taitaa olla itseäni keski-ikäisempi. Äitini pitää Saisiosta, joten en voi uskoa, että itse pitäisin. Ovathan Raittila ja Hotakainenkin kirjalijoina keski-ikäisiä, mutta äitini ei pidä heistä.
"...tai naishuumoria (minusta jotenkin tuntuu, ettet tunnusta sellaisen olemassaoloa)"
Täytyypä sanoa, että aika harvoin sellaiseen törmää. Naiskirjailija, joka ei suhtautuisi itseensä ja omaan kirjoittamiseensa kauhean vakavasti. Enpä ole ikinä sellaista tavannut. Jostain syystä naiskirjailijoilla on taipumusta kirjoittaa hyvin vakavia kirjoja, enkä toki sano, että se olisi jotenkin huono asia. (Tai sitten minulla on ollut huonoa tuuria.) Sivuhuomiona: Jos nyt ajatellaan esimerkiksi tuota Riikka Ala-Harjaa, hänkin rakensi kirjassaan ? (en muista nimeä) nimenomaan miehestä koomisen hahmon, joka hakkasi päätään seinään. Eikä sekään hahmo ihmeemmin naurattanut.
tumppu hei, ootko koskaan tullut ajatelleeksi että naisten voi olla pakko yrittää ottaa ittensä vakavasti kun kukaan muu (=miehet) ei sitä tee? Ja sanoppa yks mieskirjoittaja joka voi rehellisesti väittää ettei se ota omia kirjojaan vakavasti, mitä nyt tässä vähä riipustellee? Nehän sitä nostaa aina kaikissa medioissa hirveen metelin siitä ettei ne saa huomiota ja apurahoja ja nyt ne lopettaa kirjoittamisen kun niitä ei kuunnella (esim. hannu helin).
" tumppu hei, ootko koskaan tullut ajatelleeksi että naisten voi olla pakko yrittää ottaa ittensä vakavasti kun kukaan muu (=miehet) ei sitä tee?"
Kyl mää vain otan. Yritin lukea jopa tuota Leena Krohnia, useammankin kirjan verran. Mutta minkäs teet, kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä. Ehkä joku niistä kirjoista jotain saa, mutta voin puhua vain omasta puolestani. En muista niistä yhtään mitään, paitsi hämäriä kukkaismielikuvia. Harvoin minkään kirjan kohdalla käy näin.
"Ja sanoppa yks mieskirjoittaja joka voi rehellisesti väittää ettei se ota omia kirjojaan vakavasti, mitä nyt tässä vähä riipustellee?"
En tietenkään tarkoittanut ihan tuota. Mutta ajattelepa nyt vaikka tätä puheena ollutta Hotakaista, jonka useimmat ovat varmasti medioissa nähneet. Hyvin itseironinen persoona. Ei kyllä hänkään juuri laske leikkiä kirjoistaan, mutta itsestään ja kirjoittamisestaan kyllä.
Totta puhuen en tunne Helinin tapausta, joten en käy sitä kommentoimaan. Minulla ei ole mitään naiskirjailijoita vastaan sinänsä, olen vain löytänyt hyvin harvoja itseäni kiinnostavia. Todennäköisesti vika on minussa.
Nimimerkki Tumpun kirjoitukset ihmetyttävät suuresti. Ettäkö kirjallisuutta luettaisiin sen mukaan minkä ikäinen kirjailija on. Aikamoista. Jos itse olisin ollut yhtä rajoittunut kirjallisuuden lukija niin olisipa moni tärkeäksi kokemani kirja jäänyt lukematta. Katsotko klassikkojenkin kohdalta kirjoittajan kirjoitusajankohdan silloisen iän? Ja jos liippaa liian vanhaan vuodella tai parilla, niin jätät väliin?
Enpä tiedä mitä tuosta sanoisi.Kummeksun suuresti.
Sama pätee rajoittuneisuuteen joka välittyy jaossa naisten tai miesten kirjoittamien kirjojen välillä.
Ironia on tunnetusti naisten laji. On ollut jo hamasta historiasta. Maailmankirjallisuudesta löytänet lukuisia ja taas lukuisia naisia joilla on viiltävä ironian taito. Itseironia ei ole näistä vähäisin. syyt voinet arvata.
Jos et ole löytänyt nykykirjailijoiden joukosta naisia jotka osaavat nauraa itselleen ja muille, et ole lukenut tarpeeksi kirjoja.
Huvittaa että nimerkki jopa moitiskelee naisia vakavuudesta. Aikamoista. Taitavat mieskirjailijoittemme parhaat nimittäin olla varsin vakavia ihmisiä, jotka eivät leikittele kirjailijan roolinsa kanssa.
Menet aika pitkälle yleistyksissäsi, etenkin jos näet naisten tai miesten kirjoittaman erot noinkin tumpeloissa määritelmissä.
Niin, eri asia on tietysti jos etsit vain viihdykettä, ja nimenomaisesti vain yhdenlaista viihdykettä, vähän samalla tavoin kuin valitset ikuisesti perjantaipullosi tai lempiviinisi tai pidättäydyt ikuisesti samassa olutmerkissä, kannatat samaa jääkiekkojoukkuetta ja käyt aina samassa kulmakuppilassa. Niin, silloinhan käsityksesi on ymmärrettävä. Ymmärrän mieltymyksesi syyn, ja samalla sinusta aika paljon ihmisenä. Eihän se sinänsä moitittavaa ole. Mutta yksinkertaisilla yleistyksillä et kirjallisuudesta kovin paljon irti saa.
Mitä Saision uusimpaan romaaniin tulee, niin kirjailija on kyllä sitä kirjoittaessaan mitä suurimmassa määrin keski-ikäinen ja voi voi, kirjailijan hiuksetkin ovat jo harmaantuneet. Sen sijaan aihe jota hän käsittelee on paitsi tiettyyn aikaan sidottu, myös ajaton. Se kuulunee kirjoihin, joita voi lukea uudelleen. Käsittelee muuten ns. ei kovin vanhoja ihmisiä. Huomaat sen jos tutustut tarkemmin. Suosittelen että lakkaat etsimästä kirjan kansista kirjoittajan syntymävuotta, tahi valokuvaa, josta voit tarkístaa kirjailijan vuosirenkaat, ja ryhdyt lukemaan vähän toisista lähtökohdista. Jos haluat pidättäytyä oman ikäisistäsi kertovissa kirjoissa, niin jo silläkin kriteerillä saat osuman niin laajaan otantaan eri-ikäisten naisten tai miesten kirjoittamia kirjoja, että loppua ei näy. Minusta tuntuu että olet jäänyt kiikkiin, olet loukussa. Ei noin yksisilmäisesti kannata asioita nähdä.
Toisaalta, sanothat itsekin että olet etsinyt, mutta et vain jostain syystä vielä ole löytänyt...onnea vaan valitsemallasi tiellä! Älä toki unohda nauraa; itsellesi, ja vähän muutenkin, sillä tästä on leikki lähellä!
"Ettäkö kirjallisuutta luettaisiin sen mukaan minkä ikäinen kirjailija on."
No nih. Olisitko voinut vielä vähän enemmän väärin ymmärtää? Yritin oikein selittää asiaa, mutta toki muotoilin sanomani aluksi hieman harhaanjohtavaksi. Kyllä. Kirjoilla on mielestäni usein kohderyhmä. Tietyt kirjat vetoavat tiettyihin kansanryhmiin eri tavalla kuin toiset. Eri ihmiset löytävät samoista kirjoista erilaisia näkökulmia. Pidänkin henkilökohtaisesti hyvänä yleissääntönä sitä, että jos äitini suosittelee minulle jotain kirjaa, kierrän sen kaukaa. On tuskin äitiäni parempaa esimerkkiä ihmisestä, jolla olisi erilaisemmat intressit, arvomaailma ja maku kuin minulla. Kun hän kerran pitää kovasti Saisiosta, minun on perusteltua olettaa, että kirja vetoaa konservatiivisiin keski-ikäisiin naisiin.
Kirjoja luetaan hyvin erilaisilla motiiveilla. On aika naurettavaa olettaa, että kotimaista kirjallisuutta luettaisiin siksi, että se olisi niin ainutlaatuisen tasokasta, älykästä ja sisällöllistä. Suomessa tuotetaan helmiäkin, mutta toisaalta vastapainona on koko maailmankirjallisuus, rajaton määrä mielenkiintoisia tarinoita, ajankuvia ja seikkailuja ihmismielessä. Ei. Suomalaista kirjallisuutta ainakin itse luen siksi, että se on suomalaista. Se tarjoaa samaistumisen kohteita, auttaa ymmärtämään ympäristöäni ja antaa vertailukohdan omille havainnoilleni ja arvoilleni. Juuri tästä syystä luen esimerkiksi Kaiho Niemisen kirjoja mielelläni. Hänen ihmiskuvauksista tunnistan usein omia ajatuksiani ja tunnelmiani. Kirjat ovat lämminhenkisiä ja antavat toivoa. Niissä on usein samanlaisia miehiä, kuin mitä itsekin olen. Totta kai sellainen kiinnostaa. Sitten voisi ottaa esimerkiksi vaikkapa Arto Salmisen inhorealismin. Salminen käyttää mielestäni oivaltavaa kieltä, mutta tarinat ovat minulle vieraita. Silti esimerkiksi Ei-kuori sai minut herätettyä niin, että jouduin pohtimaan omia yhteiskunnallisia ja poliittisia kantojani. Se näytti hyvinvointiyhteiskunnan varjopuolen. En kuitenkaan ihan niin runkkari ole, että nuo ihmiskohtalot henkilökohtaisella tasolla koskettaisivat.
Minulla ei ole paljoa ns. elämää, joten opin sitä jossain määrin kirjojen kautta. En tietenkään tuijota kirjailijan ikää. Hitto, juurihan kerroin lukeneeni moniakin keski-ikäisiä kirjailijoita. Sitähän Nieminenkin nykyään on.
"Katsotko klassikkojenkin kohdalta kirjoittajan kirjoitusajankohdan silloisen iän?"
Klassikkojen lukemisen motiivit ovat aivan toisenlaiset kuin mitä tuossa edellä luettelin suomalaisen kirjallisuuden osalta. Sen pitäisi olla itsestäänselvää. Otetaan vaikkapa Monte-Criston kreivi. Yksi niitä harvoja kirjoja, joita olen lukenut useammin kuin kerran. Se on ennen kaikkea hillitön seikkailu, tunteita herättävä lukunautinto, jonka luen vielä joskus uudestaan ihan vain siksi, että se vie mukanaan, ja loihtii mieleeni toisen maailman, kiehtovan ja vaarallisen.
"Sama pätee rajoittuneisuuteen joka välittyy jaossa naisten tai miesten kirjoittamien kirjojen välillä."
Jako lienee välttämätön. Mielestäni on aivan selvää, että vaikkapa naiskirjailija katsoo miestä erilaisesta perspektiivistä kuin mieskirjailija.
"Huvittaa että nimerkki jopa moitiskelee naisia vakavuudesta."
Moitiskelen? Pikemminkin totean oman havaintoni. Julkisuudessa esiintyvät naiskirjailijat ovat melkoisen vakavia.
"Taitavat mieskirjailijoittemme parhaat nimittäin olla varsin vakavia ihmisiä, jotka eivät leikittele kirjailijan roolinsa kanssa."
Ketähän mahdat tarkoittaa? Satuitko näkemään Hotakaista silloin, kun hän oli elokuvakommentaattorina? Ja tuo toinen mainittu, Raittila, sijoittaa insinöörinä Finlandia-palkitun kirjansa yhdeksi päähenkilöksi naurettavan insinöörikarikatyyrin.
"Menet aika pitkälle yleistyksissäsi, etenkin jos näet naisten tai miesten kirjoittaman erot noinkin tumpeloissa määritelmissä."
No olen pahoillani. Minä olen teekkari, luen kirjoja siksi, että pidän lukemisesta. En ole ikinä tutustunut asiaan sen syvällisemmästä näkökulmasta, eikä asia minua edes kiinnosta.
"Niin, eri asia on tietysti jos etsit vain viihdykettä, ja nimenomaisesti vain yhdenlaista viihdykettä, vähän samalla tavoin kuin valitset ikuisesti perjantaipullosi tai lempiviinisi tai pidättäydyt ikuisesti samassa olutmerkissä, kannatat samaa jääkiekkojoukkuetta ja käyt aina samassa kulmakuppilassa."
Voi elvetti. Justiinsa kerroin, että yritin lukea jopa Leena Krohnia, joka tuskin voisi kirjailijana olla kauempana mieltymyksistäni. Olen melkoisen hidas, nautiskeleva ja mietiskelevä lukija, enkä voi sanoa lukeneeni erityisen monia kirjailijoita.
"Ymmärrän mieltymyksesi syyn, ja samalla sinusta aika paljon ihmisenä."
No, kerro nyt sitten, äläkä kiusaa.
"Mutta yksinkertaisilla yleistyksillä et kirjallisuudesta kovin paljon irti saa."
En yleistyksillä. Keskityn mieluummin lukemiseen. Kirjoitan vain liikaa näille palstoille.
Mutta vai on ironia naisten laji kautta historian. Miksi et vastannut omnivorousin kutsuun? Noh. Anja Snelmannista ja Rosa Liksomista esimerkiksi tulee paha olo. Katson tutustuneeni riittävästi. Mistä tulikin mieleeni, että Liksom on kirjoittanut Reidar Särestöniemestä kertovan kirjan, joka kai voidaan ajatella ironiseksi. Löytyi sentään yksi, kun pari päivää mietin.