Tarinantynkää..

Juuh...tässä olisi piskuinen stoori luettavaksi. Sanokaa mielipiteenne, jos viitsitte.=)

Puisto

Oli aurinkoinen ja lämmin, toukokuinen iltapäivä. Istuin puistossa erästä korkeaa vaahteraa vasten nojaten kirjoituslehtiö polviani vasten tuettuna, ja luonnostelin siihen muutaman metrin päässä istuskelevaa kulkuria, joka mussutti läheiseltä kojulta ostamaansa nakkisämpylää näennäisen huolettomana.
Hahmottelin huolellisesti hänen resuisen olemuksensa; kuluneen anorakin, lahkeistaan rispaantuneet housut ja muodottomaksi vanuttuneen, säänhaalistaman lierihatun, joka osaksi peitti omistajansa iäkkäät, uurteiset kasvot. Saatoin nähdä vain voimakkaan leuan ja ohuet huulet, jotka välillä avautuivat ottamaan vastaan uuden, nälkäisen haukun nakkisämpylästä.
Lopetin hetkeksi piirtämisen ja jäin katselemaan, kuinka kulkuri söi vaatimattoman ateriansa loppuun, heitti punavalkoisen käärepaperin roskikseen ja pyyhki sormensa anorakkiinsa nuolaisten samalla huuliaan. Hän vilkaisi sormiaan, havaitsi niiden olevan puhtaat ja alkoi kaivella taskustaan kaivamallaan tikulla hampaidensa välejä huomaamatta hiljaista tarkkailuani puun alta.
En voinut estää itseäni hymyilemästä hieman. Kulkurin maanläheiset, hienostelemattomat tavat viehättivät minua niiden epätavallisuuden vuoksi; nykyisin kaikki olivat ah-niin-hyväkäytöksisiä ja sivistyneitä....etenkin niissä piireissä, joissa minä tapasin liikkua työni vuoksi.
Olin kustannustoimittaja, ja useimmat asiakkaistani olivat juuri niitä itseään syvällisinä pitäviä, suureen yleisöön uppoavia teennäisiä snobeja, joita minun oli vain kestettävä saadakseni tilipussin ja voidakseni pitää rokulipäiviä puistossa töherrellen puolivillaisia hahmoja lehtiööni ja jäädä kotiin kirjoittamaan omaa kirjaani, joka tuskin koskaan tulisi valmiiksi.
En oikeastaan edes tiennyt, miksi vaivauduin. Kai minä jollakin tapaa nautin harrasteistani, vaikka epäonnistumisen tunne saikin minut rutistamaan vastakirjoittamani luvut tai piirrokset palloiksi ja viskaamaan ne roskakoriin työnurkkaukseni toiseen päähän ja mököttämään koko loppupäivän television ja roskaruuan parissa pistämättä edes nenääni ulos asunnostani.
Havahduin aatoksistani, kun kulkurimme nousi penkiltään ja alkoi verkkaisesti talsia kohti suihkulähteellä varustettua lampea, jonka luona joukko lapsia uitti laivojaan aikuisten istuskellessa lähistöllä jakaen ajatuksiaan –tai valituksiaan. Joillakin oli koira mukanaan, yksi niistä pysähtyi uteliaana haistelemaan kulkuria, joka soi eläimelle hajamielisen taputuksen, ennen kuin taas jatkoi matkaansa.
Seurailin, kuinka kulkuri katosi pienen metsikön suojiin, ja mietiskelin, missä hän mahtoi viettää seuraavan yön. Yöt olivat vielä melko viileitä, joten en uskonut kulkurin yöpyvän taivasalla. Toivoin, että hänellä oli jokin mukava ja kohtuulämmin paikka tiedossa.
Huokaisin ja katsoin keskeneräiseksi jäänyttä piirrostani. Saattoi olla, etten koskaan enää näkisi kulkuria. Ajatus tuntui yllättäen kovin surulliselta, piirtäessäni koin muodostaneeni jonkinlaisen ajatusyhteyden hänen kanssaan, vaikkei hän edes huomannut minua.
Sain äkkiä idean. Vääntäydyin ylös nurmelta, jolle olin levittänyt takkini suojatakseni takamustani värjäytymästä vihreäksi, astelin pikaisesti kulkurin penkin luo ja sujautin pieneksi kääröksi taitellun piirrokseni yhteen sen raoista. Varmistin vielä, että paperi pysyisi paikallaan hieman kovemmassakin tuulessa, menin ottamaan takkini ja lähdin kohti kotia ajatellen, että eihän sitä koskaan tiedä.
12573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No, sanokaa nyt jotakin. 19 ihmistä on tarinan lukenut, mutta kukaan ei ole kommentoinut. Oliko se niin huono?? Jos oli, niin kertokaa edes se. Muidenkin tarinoita kommentoidaan, miksei minun??

Äänestä
  • .. Lukemaan ajatuksella tämän hienon ja viehättävän, lämminhenkisen tarinan. Ilmeisistä Waltari vaikutteistaan huolimatta tarina itsessään oli niin miellyttävällä tavalla kerrottu että minä, Kreivi D., en voinut olla vaikuttumatta.
    Hienoa Straw, lisää tätä!!!!
    Ja muut lukijat, lukekaa tarina useammin kuin kerran sillä itse tarina sisältää selkeästi erittäin hienosyisiä juonipunoksia niin että lukiessa syntyy lähes kolmiulotteinen mielikuvavaikutelma.
    Ja nuo hienosyiset juonipunokset taasen, on kuin itse tarina kaikessa lyhykäisyydessään kertoisi useita tarinoita samanaikaisesti ja täten mahdollistaisi ajattelevalle lukijalle mahdollisuuden miettiä tarinassa esiintyvää kahta päähahmoa syvemmin, laveammalti.
    Aivan loistavaa Straw!!!
    -D-

    Äänestä

  • Kreivi D. kirjoitti:

    .. Lukemaan ajatuksella tämän hienon ja viehättävän, lämminhenkisen tarinan. Ilmeisistä Waltari vaikutteistaan huolimatta tarina itsessään oli niin miellyttävällä tavalla kerrottu että minä, Kreivi D., en voinut olla vaikuttumatta.

    Tämä oli aika hyvä, kirjoittaisit vielä lisää tällaista... =) Tarina oli myös ihan kiva.

    ..niin että kiitos palautteestasi. Hassua sinänsä, etten ole lukenut sanaakaan Waltarin tekstiä.=)

    Äänestä

  • miranda89 kirjoitti:

    Tämä oli aika hyvä, kirjoittaisit vielä lisää tällaista... =) Tarina oli myös ihan kiva.

    ..kun sanoit mielipiteesi.=)

    Äänestä

Tässä sananen Korrelle tuosta tarinantyngästä. Ihan ensin muistutan kuitenkin, että en ole todellakaan mikään asiantuntija, kommentoin tätä vain omasta näkökulmastani...Niin että älä ota liian vakavasti mitään. =)
Pidin tarinastasi. Pidin siitä senkin vuoksi, että tilanne puistossa tuntui jotenkin niin tutulta...istun näet itse kesäisin usein puistossa katselemassa ihmisiä. =) En kylläkään piirrä/luonnostele mitään,vaan kirjoitan päiväkirjaani. Sen takia kuvauksesi puiston tunnelmasta oli jotenkin läheinen.
Pidin yksinkertaisesta tyylistäsi.Siinä ei ollut mitään liikaa,vaan se oli yksinkertainen tilannekuvaus, joka oli ikäänkuin "lähellä" lukijaa. Tuonkaltaisesta tarinasta saisi helposti tylsän, mutta sinä käytit viisaasti kaikenlaisia persoonallisia yksityiskohtia, joiden avulla lukijan mielenkiinto säilyi alusta loppuun. Erityisesti pidin kohdasta,jossa kuvailet kulkurin syömistä. :)
Jos nyt jotain "vikaa" pitää hakea, niin olisin sinuna ehkä käyttänyt joissain kohdissa preesens-muotoa käyttämäsi imperfektin sijaan...etenkin siinä kohdassa, jossa tarinan kertoja kertoo itsestään. Mielestäni "Olen kustannustoimittaja" kuulostaisi paremmalta kuin "Olin...",koska silloin tulee vaikutelma aivan kuin kertoja olisi lähempänä lukijaa, ikäänkuin kertoisi tarinaa lukijalle henkilökohtaisesti.Jos tajuat...?=) Muuttaisin sen koko kappaleen imperfektiin.
Kuitenkin tarinasi sisältö oli hieno.Se oli samaan aikaan hauska ja jotenkin "lämmin". Et sortunut turhaan monimutkaisuuteen, ja tarina loppuu hienosti. Jatka kirjoittamista! Yksinkertaiset asiat ovat aina kauniita. =)

Äänestä
  • ..runsaasta palautteestasi. =}
    Olet ehdottoman oikeassa sen preesensin käyttämisen suhteen, se olisi ollut passelimpi siihen.
    Ja syömiskohtausta oli kivaa kirjoittaa.

    Äänestä

  • Juu veit sanat suustani... ainoa asia mikä vei huomion jutusta oli nimenomaan tuo "Olin kustannustoimittaja".

    Vaikea keksiä mitään muuta sanottavaa. Tarina oli ihan mukava, hyvin toteutettu mutta ei mikään maata järisyttävä... tarkoitan siis että juttu oli mainio kuvaus itselleen varastetusta ajasta.

    Niin juu, toi alku... se tuntu jotenkin ristiriitaiselta, tilanteen kuvailu siirtyi jotenkin liian suoraan abstraktista konkreettiseen. Jos alkuun laittais vaikka että se aurinko paistoi silmään tai jotain puun varjosta... oikein naurattaa että miten epäoleelliseen asiaan tuli takerruttua. =D

    Sitten tossa keskellä oli tällänen "saadakseni tilipussin ja ..." mun mielestä pitäs olla "saadakseni tilipussin täyttettä ja ..." tai jotain, en kyl tiiä koska ekalla lukemis kerralla tuo ei mitenkään harhauttanut huomiotani tekstistä.

    Kolmas asia on toi loppupuolella oleva ajatusyhteyden luomis juttu... se vois olla ehkä abstraktimpi kuvaus asiasta ettei tuo hieno tunne tulisi niin tylsällä tavalla kuvailluksi...

    Yhteenvetona vois sanoa että mukava juttu, ei ehkä kosketa sen kummemmin tai herätä ajatuksia mutta tunnelma on mainio ja tehokas. Kiva juttu aamukahvin kera nautittavaksi talvisena aamuna. Kiitos!

    Äänestä

  • Noku kirjoitti:

    Juu veit sanat suustani... ainoa asia mikä vei huomion jutusta oli nimenomaan tuo "Olin kustannustoimittaja".

    ..hmm..kiitoksia sinullekin. =)
    Mietiskelin tässä vain, että milloinkahan sitä oppisi kirjoittamaan niin, että se herättäisi lukijassa vähän voimakkaampia tuntoja?
    Jos yritän kirjoittaa vakavasta aiheesta, siitä tulee aina liian sentimentaalista tai liioittelevaa. Harmi sinänsä..=(

    Äänestä

  • Straw kirjoitti:

    En mä sitä itekkään taida taitaa mutta ainakin on olemassa joitain juttuja joihin kannattaa kiinnittää huomiota, tai siis kun on lukenut jotain itseään koskettavaa niin kannattaa kiinnittää huomiota siihen että miten homma toteutettiin. Oleellista on että teksti luo yhteyden lukijaan, eli uppoutuu siihen tarinan maailmaan... kuten tässä sun jutussa jo kävi. Sit pitää valita se juttu millä tavalla haluaa "koskettaa". Jotta voimakkaampia tuntoja syntyisi tulisi lukijan samaistua tarinan päähenkilöön jollain tavalla ja ymmärtää ne ihmissuhteet hyvin. Toisaalta tämäkään ei riitä, lisäksi lukijaa pitää harhauttaa. Kliimaksi tulee toteuttaa sillä tavalla että lukija luulee ymmärtävänsä mistä on kysymys ja arvaavansa etukäteen että mihin asiat johtavat. Kun lukija kävelee rinta rottingilla tarinasi lävitse pistä häntä vyön alle, kerrot jotain mitä hän ei mitenkään voinut arvata. Tässä vaiheessa lukija pysähtyy, miettii että miten näin sattui käymään, eihän näin voi taphtua, vai voiko? Kun lukija joutuu esittämään itselleen kysymyksiä ollaan saavutettu päämäärä. Jotta näitä kysymyksiä syntyisi niin pitäisi lukijalla olla tosiaan sellanen omakohtainen kontakti kirjoitelman henkilöön ja että tämmöinen dramaattinen juttu joka esitellään voisi tavallaan tapahtua myös hänelle tai jotain...

    Ööh tästä ei taida ottaa paljoa selkoa mutta lyhyesti ja ytimekkäästi, keskity siihen että millä lukijaa lähestyt, mitä haluat sanoa ja miten saavutat sen reaktion. Koitappa aloittaa jollain helpolla, kirjoita vaikka tarina siitä miten joku uhrautuu toisen vuoksi vilpittömästi vain sen takia että välittää, älä tee rakkaus tarinaa, älä tee mitään liian dramaattista, ihan luonnollinen tilanne. Salingerin Catcher In The Rye on mainio esimerkki aiheesta. No joo, sori ny vaan, en osaa millään pukea sanoiksi sitä visiota miten tää juttu pitäs ehkä tehdä =)

    Mutta se ei tarkoita sitä ettenkö mä haluais nähdä sulta jotain yritystä!

    Selityksesi oli erittäin tyhjentävä, kiitos neuvoista. Koetan seuraavalla kerralla muistaa, tosin ei kaikki sanomastasi aivan vierasta ollut ennestään...
    Sieppari ruispellossako se oli suomeksi se catcher in the rye? =)

    Sepä se, mutta suosittelen englanninkielistä versiota jos vain suinkin mahdollista sillä en jaksaisi uskoa että sellainen teos on kääntynyt suomeksi kovin hyvin...

    Kannattaa kiinnittää myös hieman huomiota siihen että miten Salinger, siis kirjoittaja, on painottanut joitain asioita ja kirjaan sisältyy paljon myös alitajuntaan painuvaa symboliikkaa mikä on ehdoton tehokeino pitempiä juttuja kirjoteltaeassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Straw kirjoitti:

Juuh...tässä olisi piskuinen stoori luettavaksi. Sanokaa mielipiteenne, jos viitsitte.=)

Puisto

Oli aurinkoinen ja lämmin, toukokuinen iltapäivä. Istuin puistossa erästä korkeaa vaahteraa vasten nojaten kirjoituslehtiö polviani vasten tuettuna, ja luonnostelin siihen muutaman metrin päässä istuskelevaa kulkuria, joka mussutti läheiseltä kojulta ostamaansa nakkisämpylää näennäisen huolettomana.
Hahmottelin huolellisesti hänen resuisen olemuksensa; kuluneen anorakin, lahkeistaan rispaantuneet housut ja muodottomaksi vanuttuneen, säänhaalistaman lierihatun, joka osaksi peitti omistajansa iäkkäät, uurteiset kasvot. Saatoin nähdä vain voimakkaan leuan ja ohuet huulet, jotka välillä avautuivat ottamaan vastaan uuden, nälkäisen haukun nakkisämpylästä.
Lopetin hetkeksi piirtämisen ja jäin katselemaan, kuinka kulkuri söi vaatimattoman ateriansa loppuun, heitti punavalkoisen käärepaperin roskikseen ja pyyhki sormensa anorakkiinsa nuolaisten samalla huuliaan. Hän vilkaisi sormiaan, havaitsi niiden olevan puhtaat ja alkoi kaivella taskustaan kaivamallaan tikulla hampaidensa välejä huomaamatta hiljaista tarkkailuani puun alta.
En voinut estää itseäni hymyilemästä hieman. Kulkurin maanläheiset, hienostelemattomat tavat viehättivät minua niiden epätavallisuuden vuoksi; nykyisin kaikki olivat ah-niin-hyväkäytöksisiä ja sivistyneitä....etenkin niissä piireissä, joissa minä tapasin liikkua työni vuoksi.
Olin kustannustoimittaja, ja useimmat asiakkaistani olivat juuri niitä itseään syvällisinä pitäviä, suureen yleisöön uppoavia teennäisiä snobeja, joita minun oli vain kestettävä saadakseni tilipussin ja voidakseni pitää rokulipäiviä puistossa töherrellen puolivillaisia hahmoja lehtiööni ja jäädä kotiin kirjoittamaan omaa kirjaani, joka tuskin koskaan tulisi valmiiksi.
En oikeastaan edes tiennyt, miksi vaivauduin. Kai minä jollakin tapaa nautin harrasteistani, vaikka epäonnistumisen tunne saikin minut rutistamaan vastakirjoittamani luvut tai piirrokset palloiksi ja viskaamaan ne roskakoriin työnurkkaukseni toiseen päähän ja mököttämään koko loppupäivän television ja roskaruuan parissa pistämättä edes nenääni ulos asunnostani.
Havahduin aatoksistani, kun kulkurimme nousi penkiltään ja alkoi verkkaisesti talsia kohti suihkulähteellä varustettua lampea, jonka luona joukko lapsia uitti laivojaan aikuisten istuskellessa lähistöllä jakaen ajatuksiaan –tai valituksiaan. Joillakin oli koira mukanaan, yksi niistä pysähtyi uteliaana haistelemaan kulkuria, joka soi eläimelle hajamielisen taputuksen, ennen kuin taas jatkoi matkaansa.
Seurailin, kuinka kulkuri katosi pienen metsikön suojiin, ja mietiskelin, missä hän mahtoi viettää seuraavan yön. Yöt olivat vielä melko viileitä, joten en uskonut kulkurin yöpyvän taivasalla. Toivoin, että hänellä oli jokin mukava ja kohtuulämmin paikka tiedossa.
Huokaisin ja katsoin keskeneräiseksi jäänyttä piirrostani. Saattoi olla, etten koskaan enää näkisi kulkuria. Ajatus tuntui yllättäen kovin surulliselta, piirtäessäni koin muodostaneeni jonkinlaisen ajatusyhteyden hänen kanssaan, vaikkei hän edes huomannut minua.
Sain äkkiä idean. Vääntäydyin ylös nurmelta, jolle olin levittänyt takkini suojatakseni takamustani värjäytymästä vihreäksi, astelin pikaisesti kulkurin penkin luo ja sujautin pieneksi kääröksi taitellun piirrokseni yhteen sen raoista. Varmistin vielä, että paperi pysyisi paikallaan hieman kovemmassakin tuulessa, menin ottamaan takkini ja lähdin kohti kotia ajatellen, että eihän sitä koskaan tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu