usein että ovat menettäneet lisääntymiskykynsä jne muiden alieneiden toimien vuoksi ja tarvitsevat meidän apua elämänmuotonsa pelastamiseen.
Meille on tapahtumassa aivan samoin, pieni eliitti on (joidenkin mukaan pahojen alieneiden ohjaamana) vuosikymmeniä manipuloinut ihan kaikkea jotta lopulta omistaisivat kaiken elämän maapallolla. Monsanto esim on jättimäisenä toimijana pieni osa siitä manipuloinnista. Meiltä on vuosikymmeniä manipuloitu terveyttämme monin monin tavoin. Meistä manipuloidaan sairaita ja lisääntymiskyvyttömiä. Jotta ne voivat kontrolloida kaikkea ja omistaa kaiken.
Harmaat ovat varoittava esimerkki. Joidenkin mukaan he tekevät meille tihutöitä pahojen alieneiden pakottamina ja sen ohessa yrittävät pelastaa elämänmuotonsa ja vapautua pahoista alieneista. Minä uskon että harmaat ansaitsevat apumme vaikka ilmeisesti tekevätkin pahoja tihutöitä.
Ennen kaikkea meidän on autettava itseämme. Katsokaa nyt miten me elämme ja miettikää miten voisimme elää, mikään ei ole mahdotonta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerro lisää luuloistasi.
Luulisi että heillä olis myös tuohon lisääntymisogelmaan ratkaisu, jos ovat
noin teknologsesti edistyneet että pystyvät valovuosien takaa tänne
rantautumaan. Ei luulisi siinä ihmisten apua tarvitsevan kuten nämä
sieppaustarinat selitetään.