Aku on suosikkini ankkalinnan hahmoista. Sen huono tuuri, mutta hyvä sydän ja sisukkuus jotenkin vetoavat.
Aku lehtenä ei ehkä enää ole niin hyvä kuin aiemmin, mutta vanhoja lehtiä luen mielellää. Niin ja Don Rosan piirtämiä sarjoja.
Aku lehtenä ei ehkä enää ole niin hyvä kuin aiemmin, mutta vanhoja lehtiä luen mielellää. Niin ja Don Rosan piirtämiä sarjoja.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Akusta on moneksi.
Vielä vähän aikaa sitten itsekin fanitin Rosaa ylitse kaiken, mutta Rosa on mielestäni lyönyt pitkissä tarinoissaan jo överiksi. Miksi Roope on jokaisessa historian merkkitapauksessa mukana, ja miksi tarinoista on tullut pikkudetaljien ja faktojen kudelmia hyvien tarinoiden sijaan. Ihan kuin tarinoiden kirjokin olisi vähän kaventunut.
Aku-faneille ja Mikin haukkujille tiedoksi että Floyd Gottfredsonin piirtämä aito ja alkuperäinen Mikki Hiiri on kerta kaikkiaan mahtava hahmo. Gottfredsonin Mikissä on paljon samaa kuin esim. Barksin Akussa, Mikki oli rohkea, yritteliäs ja työteliäs ja saattoi ryhtyä erilaisiin juttuihin rahan toivossa. Erilaisten kelmienkin kanssa hän joutui tekemisiin. Mikki oli Akun tapaan usein hieman kovaonninen ja erittäin tunteellinen. Muistan ikuisesti yhden tarinan jossa Mikki yritti jopa itsemurhaa (en muista tarkalleen syytä mutta Mikki oli muistaakseni ollut todella huono-onninen). Ja mikä tärkeintä, Mikki on kuitenkin Akuakin vanhempi hahmo. Ainaiset salapoliisi-Mikit ovat kyllä hieman tylsiä mutta aito ja originelli Floyd Gottfredsonin Mikki Hiiri on Disneyn hahmo numero 1.
Kuva: http://1.bp.blogspot.com/_I6fRquEc_PQ/SSMOp01wgxI/AAAAAAAAL0g/pNBhSB40uZA/s400/gottfredson_mickey_mouse.jpg
Ja itse asiassa pitempään etsiessäni löytyi sattumalta kuva juuri tarinasta jossa Mikki meinaa ampua aivonsa pellolle. Mikä sattuma.
http://hobbylobby.files.wordpress.com/2007/01/mickeyenditall_sm.jpg
Aku Ankka ehdottomasti
Aku on paras huonon tuurinsa ja sisukkuutensa kera. Aku lehtisistä mieluiten luen vanhoja tai sitten Don Rosan sarjoja.
Minusta Milla Magia ja Roope Ankka ovat kaksi hyvin...No miten sen sanoisi?
He ovat kaksi hyvin ilkeää; Milla on paha noita, joka yrittää kokoajan tehdä kepposia ja Roope on itsekäs, rikas ja oman elämänsä herra.
Mutta kuitenkin heidän sisimmässään he ovat kilttejä ja herttaisia, sillä kova ulkokuori voi pettää Millassa ja Roopessakin....
Aku Ankka on se parhain kaikista ja Don Rosa on best myös.
Mikki Hiiri on paras kaikista koska on viisas ja ovela. Sen seikkailutarinat on aatelia
tosiaan paras. Sääli sinänsä, että Hessu sotkeutuu moneen tarinaan Mikin kanssa.
Mustakaapu on ehdoton kakkosijan pitäjä!!!
Aku on ehdottomasti ykkönen. Sitten tulee kaikki muut. Paitsi Mikistä en ole oikein ikinä tykännyt...
Akut on hyviä varsinkin vanhat. Mikistä minäkään en oikeen tykkää siinä on aina niitä salapoliisi juttuja...
Akut on hyviä varsinkin vanhat. Mikistä minäkään en oikeen tykkää siinä on aina niitä salapoliisi juttuja...
Kiva katsella kun ne kaksi menevät kaikenlaiseen "sotaan" esim. aku ostaa auton hannu ostaa isomman aku sotaa limusiinin hannu ostaa isomman limon yms.
Ja mikistä en itse tykkää kun on sellainen kaikkitietävä salapoliisi en myöskään pidä pitkistä seikkailu tarinoista
Touho on pro myös
mun mielest tupu,hupu ja lupu on parhaita ja aku on kans pro
Iines on jakorasia eikä tiedä kenen kanssa olla.
muuten hyvä paitsi että tupu hupu ja lupu ei ole akun poikia.
kuka on muka väittänyt heidän olevan?
Oma suosikkini on kanssa Aku Ankka. Paljon mukavempi ja luonnollisempi hahmo kuin se näsä viisas siimahäntä. Moko pallokorvavain pilkkaa aina Akua ja onnistuu joka tehtävässään. Lisäksi on aina kaikki tietävä kuin sudenpentujen käsikirja.
Lisäksi Akulla on oma hauska luonteensa ja mukava temperamentinsa.
Kyllä akusta pidän eniten, vähiten mikistä. Piirtäjistä don rosa on parhaimmistoa. Odotteletteko mielenkiinnolla seuraavaa numeroa missä selviää minne aku on kadonnut?
Aku on suosikkini. Itse odotan tota tulevaa numeroa joka on muuten 75- juhlanumero.
aku ankka ehdottomasti! :'D
aku ankka paras muut *****
jätkä ei uskalla tulla mun lvl 73 jätkää vastaa wilduu xd lol reps, mullon sentää semmoset mega tykit et tiput siltä penkiltäs xd lol reps ihqdaa
miekka ja selkäpanssari. et voita mua millään
Aku on sarjiksissa ehdottoman paras. Elokuvapuolella myös Hessu on hyvä.
Taikaviitoista ja superhessuista en juurikaan pidä. Taikaviitan luonne on hyvin kaukana Aku Ankan perusluonteesta.
Hansu Hanhi ja Mikki Hiiri jakavat ensimmäisen sijan
AKU JA POJAT = PARHAITA :)
MIKKIHIIRI KUSEE SAIS MENNÄ IMEMÄÄN ISÄÄNSÄ!!!!
Siis Aku ilman muuta mutta kyllä kaikki Ankkalinnan asukkaat joteskin lämmittää mieltä. Jopa Mikki vaikka moni sitä haukkuu, Usein Mikki (vaikka fiksu onkin) selviää kiperästä tilanteesta juuri Hessun tai Akun ansiosta. Ja voi kun olisi yhtä välkky kuin Taavi tai Pelle peloton. Yhtä periinantamaton kuin karhukopla tai Milla Magia. Kaino Vieno (mummo Ankka) niin lämmintä ja sydämmelllista persoonaa saa hakea.
...lempihahmoani en osaa sanoa.
Ehkä Aku ja pojat. :)
Parasta ankoissa.
Ehdottomasti Ankkalinnan vanha matruuna, Mummo Ankka!!!! Häntä kuuntelee ja tottelee jopa Roopekin, Hän on rakastava isoäiti niin Akulle kuin pojillekin, saa joskus laiskan ja mukavuudenhaluisen Hansu-renginkin töihin ja hallitsee tomerasti maatilaansa ja siinä sivussa vaivihkaa myös Ankkalinnan tapahtumia. Ihana, tomera mummo, jollaisen olisin ehdottomasti halunnut saada omaankin elämääni;)
mustakaapu
millamagia
karhukopla
kultaintopii
akuankka
roope
tupu
hupu
lupu
iines
mummo
hansu
musta ne kaikki on hyviä hahmoja:)
ritariässä
Minun mielestäni kaikkein paras hahmo on se Pelle Pelotman lappu. :)
...ja paras piirtäjä tietysti Carl Barks
Ehdottomasti
PLUTO joo se koiruliini.. öö kuuluko se Aku Ankkaan edes.. no joka tapauksessa:D
1.TOUHO ANKKA
2.AKU ANKKA
3.HANNU HANHI < ÄRSYTTÄVÄ KEIKARI JONKA KANSSA AKU TASATILANTEESSSA 3-3
4.ROOPE SETÄ < AKUA TÖRKEÄSTI KOHTELEVA PAPPARAINEN
Roopekin kuuluu listaani.
1. Aku Ankka
2. Roope Ankka
3. Pelle Peloton
Aku on kyl ehdoton suosikki, mutta Hessu tulee hyvänä kakkosena perässä. Hessu on tavallaan samanlainen höhöö kun miekin...
oon 55v. Ja aku tulee! Muuten olen normaali mies,luulen, on kaksi lasta ja kaksi lapsenlasta ja kaikki akun lukevat,et ei hukkaan mene.
Kulta-Into Pii. Tosin se on etelä-afrikkalainen, mut enivei.
herra tulppu on paras.akun rakas naapuri
Milla Magia ainaisine ensikolikon anastusyrityksineen on ihan ehdoton suosikkini.
Taikaviitta on hyvä kakkonen.
Kaikkihaan nuot hyvvii ompi mutta kait karhukopla sittennii voitonnaa viepi :DDDDDDDD
Aku Ankka, Iines Ankka, Tupu, Hupu ja Lupu, Roope-setä, Milla Magia, Matami Mimmi, Pelle Peloton, Mummo Ankka, Kulta-Into Pii, Leenu, Liinu ja Tiinu, Tepa, Selma Taateli, Hansu Hanhi, Mikki Hiiri, Minni Hiiri, Mortti ja Vertti, Hessu Hopo, Heluna Ammu
Vicarin piirtämät ovat minun suosikkini, koska 90-luvun aikana se oli yksi niistä yleisin, kun katselin niitä lehtiä lapsuuteni aikana. Tykkään yhäkin lukea niitä. Itse omistan kaksi kansiota. Toinen on -92 ja toinen -93, kumpikin kansio numero yksi. Hauskassa kohdassa Milla Magia naamioitui hotellin sisäköksi ja yritti varastaa professorin muistion ja Aku päihitti Millan työntämällä kärryä häneen päin, jolloin nainen lensi kohti hotellin ikkunaan ja putosi korkeuksilta alas kuolematta. Aku Ankoissa ei koskaan kuole, vaikka saisi hirveän sähköiskun ja putoaisi 30-kerroksilta alas. ^_^
kyllä mun suosikki on aina ollut aku.. sen luonne sopii jotenkin mun luoteen kanssa. ikinä ei mikään onnistu ja melkein aina lompakko tyhjä :D Aku on ykkönen kaikista,toisena tulee hessu :)
hyviä, että en osaa valita. Tykkään niin Akusta ja hänen veljenpojista tupu, hupu ja lupu että Mikistä kumppaneineen.
taikaviitta on nykyajan robin hood ;)
onhan sillä jo oma fani kaupunkikin.
joka päivä linkkiä painamalla,asukasluku kaupungissa kasvaa :D
http://taikaviitta.myminicity.com/
suosikkini.
Kyl Mustapekka on paras ankkalinnalain, sehä o ainoo kissa siel.
aivan kuten sanottu:Aku tekee kaiken itse sisukkaasti ja harvoin pelkää mitään tai ketään.ompa vielä hauskakin:)
ja Mustakaapu ja Milla Magia on roistoista parhaimmat!
no on se kai vittu jotenkin saatana hyvä...mutta oikeesti se on täyttä PASKAA!!!helvetti,mä en vittu ymmärrä miks se perkeleen aku aina sarjiksissa vittu käyttää saatana samoja vaatteita?!ei helvetti vaihtakaa ne hienompiin senkin vitun huorat!!!!!!!
Ei ole järkeä ankoilla suihkusta tultaessa kääräistä alapää pyyhkeen kätköihin.
Lempihahmoni on ehkä Roope, siinä hepussa on jotain syvällistä. Mutta kannataa muistaa, että ankkamaailma koostuu erilaisista yksilöistä, eikä se ilman niitä olisi sellainen minä sen tunnemme. Joten kaikille hahmoille isot aplodit siitä!
Ja kyllä se Mikkikin käy. Välillä.