Indigolapsihömppä yritetään sysätä aina muiden kontolle, kuitenkin juuri tämä inkarnoituminenhan kuuluuu antroposofisen steinerpedagogiikan kulmakiviin.Tässä kansainvälisesti tunnetun steinerpedan ajatuksia asiasta. Antroposofit yrittävät aina kätkeä jälleensyntymisokkultismin kaikenmaailman lempeyteen ja taiteellisuuteen, mutta julkisesti kuitenkin kirjoittavat ihan muuta. Koulujen esittelyt ovat usein silkkaa valhetta.
Uusia lapsia ja uusia laatuja
Veronica Witikka työskentelee Helsingin Rudolf Steiner-koulun esiluokan opettajana. Hän on tehnyt tätä työtä vuodesta 1979. Veronicalla on ollut "eturivin paikka" kohdata ja seurata läheltä näitä 1980- ja 1990-luvulla syntyneitä lapsia sekä esikoululaisten että omien lastensa kautta. Mitä sinä, Veronica, haluaisit sanoa tästä "indigolapsiasiasta"? Mitä kokemuksia ja näkemyksiä sinulla on indigolapsista? Ensinnäkin sen, että aihe on laaja. Käyttäisin itse näistä lapsista puhuessani mieluummin nimitystä "uudet lapset" kuin "indigo-lapset". Minusta tämä "indigo-laatu" on yksi nykyajan "uusien lasten" laaduista. Omien havaintojeni perusteella sanoisin, että maailmaan on viimevuosina syntynyt - ja vaikuttaa nykyisinkin syntyvän - useammanlaisilla uusilla kyvyillä varustettuja lapsia. He tuovat uudella kokonaisvaltaisella tavalla ja vahvuudella ilmi näitä ominaislaatujaan, joita voivat olla esimerkiksi älyllis-ajattelullinen laatu tai tahtolaatu tai universaalin rakkauden "enkelilaatu". Yksi "uusien lasten" laatu on myös hyvin tavallisen oloiset lapset, jotka usein kertovat yhteydestään omaan henkiseen johdatukseensa. He ovat myös selvänäköisiä niin, että he näkevät mitä ajattelen tai tunnen ja usein puhuvat julki sen, mitä olin aikeissa sanoa. Ja tämähän ei sinällään ole lasten kanssa mikään uusi juttu, mutta tämä uusi selkeys, varmuus ja itsestäänselvyys näissä asioissa, se on uutta...
...Tiedän myös, että tuolloin ainakin yksi noista enkelilapsista oli jo ennen esiasteelle tuloa ilmoittanut vanhemmilleen hyvin selvästi: Minä haluan mennä steiner-esikouluun (juuri tälle esiluokalle, missä nämä lapsiparat taistelivat valtavan energiansa kanssa). Minulle itselleni tuo vuosi näiden tahtolasten kanssa oli niin raskas, että olin jo jättämässä työni. Tuntui, etten jaksa enkä osaa näiden lasten kanssa. Minulle tuli kuitenkin tarve muuttaa tuota suunnitelmaani ja niinpä kuitenkin aloitin uuden luokan kanssa syksyllä. Ja sitten sain koko luokan näitä enkelilapsia: lapsia, jotka näkivät enkeleitä, piirsivät enkeleitä, leikkivät olevansa enkeleitä ja olivat itsekin kuin enkeleitä! Sekin oli aivan unohtumaton vuosi! Nämä enkelilapset ovat puhdasta rakkautta, jota he säteilevät ympäristöönsä. Heidän tehtävänsä selvästi on opettaa, mitä puhdas universaali rakkaus on..
Indigolapsien kasvatusta
5
507
Vastaukset 5
- HanttuHattara
"Indigolapsihömppä yritetään sysätä aina muiden kontolle..."
Ja tämä hömppä lähti Amerikasta Lee Carrolin ja Jan Toberin kirjasta "Indigolapset - uudet lapset ovat täällä", johon ei liity mitään mystiikkaa. Lähinnä kirja oli vastaisku runsaalle lääkinnällisen amfetamiinin tuputtamiselle kun kaikilla lapsilla on muka ADHD. - RaijaKo
Hyvään kirjoitustapaan kuuluu lähdeluettelo! Kerrotko mistä teksti on peräisin?
- RaijaKo
Löysin itse lähteen näille tämän kirjoittelijan postituksille ja ne ovat Puutarha.netin keskustelupalsta.
http://puutarha.net/keskustelut/messages/6476/7658.html?1016127577 - kannattaa lukea
RaijaKo kirjoitti:
Löysin itse lähteen näille tämän kirjoittelijan postituksille ja ne ovat Puutarha.netin keskustelupalsta.
http://puutarha.net/keskustelut/messages/6476/7658.html?1016127577ajatuksella läpi...
Tällaisen ajattelutavan vuoksi steinerkouluun tungetaan pahasti käytöshäiriöisiä mukuloita ja opettajien aika kuluu niiden kurinpitoon.
On se kumma kun jotkut eivät pysty joko erottamaan tai myöntämään omassa lapsessaan vakavia käytöshäiriöitä. Sitten syytetään steinerkoulua kaltoinkohtelusta.
Onhan lapset muuttuneet. Osin yhteiskunnan painostuksesta pakotetaan kasvamaan nopeammin. Hihhuli näkee siinä jotain ylimaallista ja toiset hihhulit heti perään, että "minä kanssa! meidänkin lapsukainen on indigoenkeli!"
Ei kato meidän janipetteri ole lainkaan ylipainoinen vaan isoluinen. Kyllijanna on niin luova, että se ei jaksa keskittyä tavanomaisuuksiin.
Just joo...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 541017
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21852- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121776Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔53755- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24654- 50638
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19606
- 46578
- 35560
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka139555Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen12554Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast46537Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120536- 47515
- 25512