Riikka Manner

tulee nousemaan 5-10 vuoden kuluttua kepun keulahahmoksi.
Lehtomäen ura alamäessä. Paulan nosti pinnalle kainuulaiset, jotka hän on unohtanut täysin, vielä vaalirahoituksessa ryvettyi.
4236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rakennuttaa vielä sen turhuuksien turhuuden eli Oulujärven ylitystien ,maksaa 80 milj. euroa, ja nimeää sen Lehtomäen sillaksi. Joten eiköhän muisteta !!!!

Äänestä
  • voisi kateellisten ihmisten Kajaani polkaista liikkeelle kansaivälisen hankkeen,jolla koko kainuu nousisi merkittäväksi kolkakaksi euroopassa.


    Kuhmoon yöjunayhteys,jonka varjolla kituva rajapinnan kylä saisi kiskot.



    Kiskojen myötä Kuhmon Romuvaaraan louhittaisiin ydinjätteiden loppusijoituspaikka,johon koko eurooppa velvoitettaisiin varastoimaan tulevaisuudessa köyhtyneet uraaninsa.

    Lohosjätteistä rakennettaisiin Oulunjärven ylitystie,jolla Toukansalmeen saataisiin sivutuotteena vesivoimala,jonka pudotuskorkeus olisi Ämmäkosken ja Koivukosken yhteenlaskettu pudotuskorkeus.

    Äänestä

  • siltahankkeelle kirjoitti:

    voisi kateellisten ihmisten Kajaani polkaista liikkeelle kansaivälisen hankkeen,jolla koko kainuu nousisi merkittäväksi kolkakaksi euroopassa.


    Kuhmoon yöjunayhteys,jonka varjolla kituva rajapinnan kylä saisi kiskot.



    Kiskojen myötä Kuhmon Romuvaaraan louhittaisiin ydinjätteiden loppusijoituspaikka,johon koko eurooppa velvoitettaisiin varastoimaan tulevaisuudessa köyhtyneet uraaninsa.

    Lohosjätteistä rakennettaisiin Oulunjärven ylitystie,jolla Toukansalmeen saataisiin sivutuotteena vesivoimala,jonka pudotuskorkeus olisi Ämmäkosken ja Koivukosken yhteenlaskettu pudotuskorkeus.

    Miksei ymmärrä jotta hommahan täytyy hoitaa siten, että ei mitään ylitystietä tarvita vaan alitustiehän siihen rakennetaan ja niin suurella markinaalilla, jotta siihen voidaan sijoittaa hiihtotunneli, golfkenttä, laskettelukeskus, jääkiekkohalli ja tietenkin tuulivapaa 300 m lentomäki. Nämä asiat ensin huomioidaan ja jatkosuunnittelusta huolehtii viisaammat.

    Äänestä

Tehotonta on Kainuun edustajain työskentely maakunnan hyväksi. Taitaa äänestäjät unohtua siellä Helsingissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RyysyrannanJooseppi kirjoitti:

tulee nousemaan 5-10 vuoden kuluttua kepun keulahahmoksi.
Lehtomäen ura alamäessä. Paulan nosti pinnalle kainuulaiset, jotka hän on unohtanut täysin, vielä vaalirahoituksessa ryvettyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu