The Sims 3

Minäkin sitten innostuin ostamaan tämän uuden simssin..
Olihan se aika pudotus, kun kakkosessa oli paljon tavaraa rakentamista yms. varten. Nyt pitää tyytyä perusjuttuihin. Ihmiset ovat rumempia, minusta.

Tonttien puute on huono juttu. Koska en osannut alkaa rakentamaan tyhjälle tontille, purin talon ja rakensin siihen.
Rakentaminen ihan samaa, kuin kakkosessakin, nyt on vaan vähemmmän vaihtoehtoja, kun oli kakkosen lisärit.

Eikä tuo kaupungilla käyminenkään ollut kovin ihmeellistä. Ei niihin kaikkiin paikkoihin edes pääse "mukaan".
Onneksi sentään kirjastoon ja ravintolaan pääsi.
En tiedä kannattiko ostaa. Olisin silti toivonut hiukkasen enemmän, onhan tämä aika kallis peli.

Olisin ottanut kakkosesta monta asiaa tähän kolmoseen ja tuon simssin liikuttelukin, voisi olla toisenlaista, uudessa pelissä.

Kone toimii ihmeen hyvin tämän kanssa, eikä takkuile. Kakkosessa rakensin niin valtavia taloja, että meinasi kone hyytyä.

Kamalan kauan tuo Can you run it ohjelma tutkii konetta. Kävin ihan huvikseni lataamassa sen, vaikka kyllä koneen sopivuus on muutenkin tiedossa.

Mukavia pelihetkiä kaikkille, mutta ei silti saa pelata koko kesää..
0103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Odotukset kirjoitti:

Minäkin sitten innostuin ostamaan tämän uuden simssin..
Olihan se aika pudotus, kun kakkosessa oli paljon tavaraa rakentamista yms. varten. Nyt pitää tyytyä perusjuttuihin. Ihmiset ovat rumempia, minusta.

Tonttien puute on huono juttu. Koska en osannut alkaa rakentamaan tyhjälle tontille, purin talon ja rakensin siihen.
Rakentaminen ihan samaa, kuin kakkosessakin, nyt on vaan vähemmmän vaihtoehtoja, kun oli kakkosen lisärit.

Eikä tuo kaupungilla käyminenkään ollut kovin ihmeellistä. Ei niihin kaikkiin paikkoihin edes pääse "mukaan".
Onneksi sentään kirjastoon ja ravintolaan pääsi.
En tiedä kannattiko ostaa. Olisin silti toivonut hiukkasen enemmän, onhan tämä aika kallis peli.

Olisin ottanut kakkosesta monta asiaa tähän kolmoseen ja tuon simssin liikuttelukin, voisi olla toisenlaista, uudessa pelissä.

Kone toimii ihmeen hyvin tämän kanssa, eikä takkuile. Kakkosessa rakensin niin valtavia taloja, että meinasi kone hyytyä.

Kamalan kauan tuo Can you run it ohjelma tutkii konetta. Kävin ihan huvikseni lataamassa sen, vaikka kyllä koneen sopivuus on muutenkin tiedossa.

Mukavia pelihetkiä kaikkille, mutta ei silti saa pelata koko kesää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu