Haluaisin vastauksen jo kauan ihmettelemääni asiaan. jos täällä vaikka ois joku opettaja tms.
Eli, minkä ihmeen takia kouluissa täytyy pitää esitelmiä?
Jos syy on se, että oppii paremin asiat, niin se ei todellakaan ole totta. Itse (ja myös kaikki tuntemani henkilöt) ajattelevat koko esitelmän tekemisen ajan vain edessä olevaa esittämistä. minä olen tehnyt elämäni aikana lukuisia esitelmiä, mutta yhdestäkään ei ole jäänyt mieleeni mitään kuin se esittäminen, aiheita en edes muista.. Oppimisen pitäisi olla hauskaa tai jollain tavalla mielenkiintoista, että siitä voisi jotenkin oppia.
Ja kun kuuntelee muiden esitelmiä, ei aiheesta varmasti opi mitään. Yleensä muiden esitelmäien jälkeen ei edes tiedä, mistä he puhuivat. Yleensä nimittäin keskittyy vain joko oman esitelmänsä jännittämiseen tai sitten tarkkailee, että mitenköhän noilla tuo esitelmä sujuu, eikä suinkaan kuuntele aihetta. Ja jos joku oikeasti haluaisi kuunnella toisten esitelmää, siitä on erittäin vaikeaa saada selvää, koska yleensä esitelmän pitäjä lukee tekstin mahdollisimman nopeasti läpi, itse sitä edes ymmärtämättä. ja jos ei edes itse ymmärrä mitä lukee, on toistenkaan erittäin vaikea sitä ymmärtää.
Jos esitelmillä taas ei olekaan oppimis-tarkoitusta, vaan se että oppii esiintymään, koska sitä taitoa todennäköisesti tarvitsee tulevaisuudessa, niin se ei todellakaan onnistu estelmien pidon avulla. Esitelmiä jännitetään todella paljon ja vietetään unettomia öitä ja aina luokasta löytyy niitä, jotka esitelmän pidon aikana tahallaan tirskuvat, supattelevat, ilmeilevät jne. Esitelmän pidosta jää yleensä siis vain huonoja kokemuskia, ja voi aiheuttaa sen, ettei enää ikinä tulevaisuudessa uskalla esiintyä huonojen kokemusten takia.
Miksi ihmeessä kouluissa siis on pakollisia esitelmiä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Eli, minkä ihmeen takia kouluissa täytyy pitää esitelmiä? Jos syy on se, että oppii paremin asiat,"
Juu ei, se ei varmaankaan ole syy. Muiden opiskelijoiden pitämistä esitelmistä minulle on hyvin harvoin jäänyt mieleen yhtään mitään.
"Jos esitelmillä taas ei olekaan oppimis-tarkoitusta, vaan se että oppii esiintymään,"
Se tarkoitus niillä on. Sitä esiintymistaitoa todellakin tulee tarvitsemaan jatkossa, ja sitä on hyvin vaikea harjoitella muuten kuin esiintymällä.
"Esitelmiä jännitetään todella paljon ja vietetään unettomia öitä"
Tämän takia esiintymistä juuri harjoitellaan. Jos lukiossa jo parinkymmenen oppilaan edessä esiintyminen aiheuttaa unettomia öitä, niin mitenköhän työelämässä/jatko-opiskelupaikassa mahtaa onnistua sadan ihmisen edessä puhuminen?
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos esitelmä/puhe tms. on valmisteltu kunnolla, sen pitäminen ei jännitä läheskään niin paljon kuin jos se on hutiloiden suunniteltu.
"Esitelmän pidosta jää yleensä siis vain huonoja kokemuskia, ja voi aiheuttaa sen, ettei enää ikinä tulevaisuudessa uskalla esiintyä huonojen kokemusten takia."
Ei, ei. Jälkikäteen ajateltuna esitelmän pitäminen hyvin harvoin loppujen lopuksi olikaan niin hirveää. Lähes aina siitä jää hyvä kokemus.
Tulevaisuudessa joutuu esiintymään joka tapauksessa, joten ne mahdolliset, joskin erittäin epätodennäköiset, huonotkin kokemukset ovat parempia kuin ei kokemusta ollenkaan.
"Miksi ihmeessä kouluissa siis on pakollisia esitelmiä?"
Eiköhän se tullut jo selväksi. Lisänä mainittakoon, että esim. TKK:lla on mm. pakollinen puheviestinnän kurssi, joka on pelkkää esiintymistä. Esiintymisiä videoidaan ja arvioidaan jälkikäteen yms. Ensimmäisiä esiintymisiä jännittää todella paljon, mutta kurssin loppupuolella se on jo oikein hauskaa.
Niin kyllä mä ymmärrän, että se on sitä tulevaisuutta varten. Mutta esim. lukiossa on vaan niin inhottava pitää esitelmiä, kun aina siellä joku haukkuu tai nimittelee.. Mutta jossain TKK:lla ei varmaan ole enää tällaista? Esitelmissä ei olisi mitään, jos kaikki kuuntelisi ihan kunnolla esitelmääsi.
"Mutta esim. lukiossa on vaan niin inhottava pitää esitelmiä, kun aina siellä joku haukkuu tai nimittelee."
Käyttäytyykö joku vielä lukiossa noin lapsellisesti? On se tietenkin mahdollista, mutta en muista meillä ainakaan tuollaista tapahtuneen.
Meillä uskonnon 3. kurssilla (pakollinen kaikille evluttilaisille) piti kaikkien pitää parityönä koko tunnin mittainen esitelmä. Eipä kurssilla paljon muuta ollutkaan kuin niitä esitelmiä, mutta en muista kenenkään haukkuneen (tms.) esitelmän pitäjiä.
Oli niitä pakollisia esitelmiä ainakin myös kemiassa, äikässä ja terveystiedossa - varmaan muissakin aineissa, mutta ei nyt tule mieleen. Eivät niitä kaikki aina jaksaneet niin keskittyneesti kuunnella, mutta ikinä ei kyllä ollut mitään nimittelyä tai haukkumista.
Esitelmän pitäjän kannattaa ottaa tarpeeksi huumoria mukaan. Kemiassa jokin älytön demo (esim. anopin pikakakku rikkihapolla) on ihan hyvä. Äikässä voi kokeilla hirvittävän monipolvisilla lauseilla, että kuunteleeko kukaan.