wincapita pikkujouluissa 2007 esiintyneet

näille jätkille tulee pitkät tuomiot.
17656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jäsenilläkin on tiedossa, että eräille jäsenille tulee tuomioita, mutta ne eivät liity
mitenkään Wincapitaan muuten, kuin että he ovat rötöstelleet ko. clubin sisällä ja ulkopuolella.
Nyt kivasti taasen sopivaan aikaan kun pinnalle nostettiin ennen 15.6 tämä rahanpesujuttu ja miljoonaepäilyt, niin oli ainoastaa odotuksena, että millä tiedotteella iskevät ja tulihan se sieltä ja kiihdytystä jatkuu varmaan viikonloppuun asti, sillä niin helppo on lukea tätä KRP:n ja median pilipalipeliä, mutta ei siihen koukkuun enää kukaan mene, vaan hymyillään vaan kun ei ole mitään parempaa, no sehän me tiedettiinkin.;)

Siis jos ja kun Wincapita osoittautuu rehelliseksi yritykseksi, niin eräille jäsenille tulee tuomioita, mutta prosenttuaalisesti puhutaan n. 0.1% jäsenmäärästä.
Tässä tilanteessa tuomioita tulee paljon enemmän muille, kuin jäsenille.

Muuten capitan ei tarvitse puolustuksessaan ottaa mitään kantaa valuuttakauppaan
ja sen tekemiseen koska sillä ei tässävaiheessa ole mitään merkitystä, koska Wincapitalla on ollut vastikkeellisia tuotteita/työkaluja valuuttakaupan tekemiseen, joita on myös tuloksellisesti käytetty ja ne pystytään todistamaan kevyesti ja tämä on varma.
Jokainen voi miettiä, että jos minä olen ostanut a-lisenssejä hintaan 1€ ja myynyt niitä kahdenvuodenpäästä hintaan 15€, niin mielestäni voidaan puhua erittäin vastikkeellisista ostoksista.
Jos olen ostanut FxTrader signaalijärjestelmän käyttöoikeuden ja tehnyt sen avulla
montakertaa voitollisempaa treidausta, kun ilman sitä, niin vastikkeellisuudesta tuotteen suhteen ei ole kahta sanaa. jne.
Jäsenten tilanne mikäli ovat toimineet oikein on hyvä koska toiminta tulee jatkumaan.

ps. Jokainen voi miettiä, kuinka tavanomaista on se, että syyttäjien koordinaattori
lopettaa keskeiseltä paikalta "kalkkiviivoilla", koska yrityselämmässä tällaista ei voi tapahtua kuin kuoleman, vakavan sairauden tai erottamisen kautta.
Ei tällaisesta tehtävästä voi lähteä esim. kertomalla saavansa parempaa palkkaa muualta, koska se antaisi ahneen ja sitoutumattoman kuvan henkilöstä luovuttajana.
Syyhän VOI tietenkin olla rehellisyys ja haluaa eroon valheellisista asioista, kun koko totuus on selvinnyt ja tappio on varma. Se on ymmärrettävä syy ja asiaa tukevat eräät muut seikat, joita en valitettavasti voi tässä kertoa, mutta ne liittyvät huhuihin muiden syyttäjien suhteen.

Tämäkin asia julkaistiin mediamaisen ovelasti, umppaamalla samaan viestiin nämä
vanhat jo tiedossa olleet rahanpesu- ja huumeraha epäilyt, jotta huomio saataisiin siirrettyä paremminkin niihin, kuin syyttäjien päällikön livistämiseen.

Äänestä
  • Mitens tällä hetkellä käy kauppa niillä A-B-C-X lisensseillä tällä hetkellä?
    Mitens on käynyt viimeisen 15kk aikana?
    Mitens on tuan FXTraderin laita - miten se pelittää tai on pelittänyt viimeisen 15kk aikana?
    Missäs sun Wincapita si8oitukset on tällä hetkellä ja mistä/miten voit ne nostaa?

    Vastaa nyt noihin ensin, niin voin sitten kysellä vähän lisää - jooko?

    Ja juu - minulle tarjottiin kolme eri kertaa tuota WC:tä ja juu - minulla on ne silloiset
    esitteet tallella. Ja ei - en liittynyt.

    Onks tietoo?

    Äänestä

  • Yritätkö tuossa toiseksi viimeisessä kappaleessasi sanoa, että jokaisen on tehtävä sama johtopäätös kuin sinä teit?

    Mielestäni sinun johtopäätös/ajatusmalli on kieroutunut.

    Äänestä

  • Tuossa edellinen kirjoittaja ottikin kantaa tähän toiseksi viimeiseen kappaleeseen.
    Siksi minäkin luin sen uudestaan ja yllätäen bongasin sieltä tällaisen WC-miesten lentävän lauseen....!!

    "Se on ymmärrettävä syy ja asiaa tukevat eräät muut seikat, joita en valitettavasti voi tässä kertoa, mutta ne liittyvät huhuihin muiden syyttäjien suhteen."

    Sinä tiedät jotakin, jota muut eivät tiedä, mutta et voi (=pysty kun ei ole mitään tietoa) sitä meille kertoa.
    Ja kuin varmimmaksi vakuudeksi tästä "tiedosta" kirjoitat "ne liittyvät huhuihin muiden syyttäjien suhteen"

    Sinusta siis HUHU = faktaa.

    Ymmärrätkö sinä pösilö lainkaan, miten tällaiset kirjoitukset ovat aikoja sitten syöneet teidän uskottavuutenne 400%sti!

    Paljon puhetta, ei yhtään villoja. Kauppa on ollut kiinni 15 kuukautta ja te vain jaksatte jauhaa paskaa.

    Missä on sun valuuttakaupparahat - dude?

    Äänestä

  • ........................ kirjoitti:

    Tuossa edellinen kirjoittaja ottikin kantaa tähän toiseksi viimeiseen kappaleeseen.

    Hannu vei ne :(

    Äänestä

  • tutkailija_ kirjoitti:

    Yritätkö tuossa toiseksi viimeisessä kappaleessasi sanoa, että jokaisen on tehtävä sama johtopäätös kuin sinä teit?

    Mielestäni sinun johtopäätös/ajatusmalli on kieroutunut.

    Koska ilmeisesti olet ulkopuolinen

    >>Mielestäni sinun johtopäätös/ajatusmalli on kieroutunut.

    Ja missäs tuomioistuimessa wincapita on tuomittu huijaukseksi?;
    Suolimurotuomioituimen tuomiolla ei nääs ole merkitystä!

    Äänestä

  • ........................ kirjoitti:

    Tuossa edellinen kirjoittaja ottikin kantaa tähän toiseksi viimeiseen kappaleeseen.
    Siksi minäkin luin sen uudestaan ja yllätäen bongasin sieltä tällaisen WC-miesten lentävän lauseen....!!

    "Se on ymmärrettävä syy ja asiaa tukevat eräät muut seikat, joita en valitettavasti voi tässä kertoa, mutta ne liittyvät huhuihin muiden syyttäjien suhteen."

    Sinä tiedät jotakin, jota muut eivät tiedä, mutta et voi (=pysty kun ei ole mitään tietoa) sitä meille kertoa.
    Ja kuin varmimmaksi vakuudeksi tästä "tiedosta" kirjoitat "ne liittyvät huhuihin muiden syyttäjien suhteen"

    Sinusta siis HUHU = faktaa.

    Ymmärrätkö sinä pösilö lainkaan, miten tällaiset kirjoitukset ovat aikoja sitten syöneet teidän uskottavuutenne 400%sti!

    Paljon puhetta, ei yhtään villoja. Kauppa on ollut kiinni 15 kuukautta ja te vain jaksatte jauhaa paskaa.

    Missä on sun valuuttakaupparahat - dude?

    Mutta mitä se sinulle kuuluu?

    Ja en ole väittänyt missään, että huhut ovat faktaa, että äläpäs suolimuro taasen tapasi mukaan vääristele asioita.

    Huhut toki voivat muuttua faktaksikin, kuten kävi tässä ulkomaille pakenemisessa keskun duunin.;)

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    Hmmmm.... eihän se minulle asiallisesti ottaen kuulukaan, missä sinä rahojasi pidät.
    Nordea, OP, Sampo-pankki, sveitsiläinen numerotili, sukanvarsi tahi patja.
    Minulle se on yksi lysti, mutta oletin Sinun nyt kuitenkin ymmärtävän sen, että tarkoitan missä ovat sinun Wincapitaan sijoittamasi rahat? Wincapitassako?
    Mutta siihenhän sinä et halunnut tai kyennyt vastaamaan.

    Mitä tulee mainitsemiisi huhuihin, niin olit kyllä rakentanut kirjoittamasi lauseen niin, että tarkoitit huhuilla faktoja. Lue se itse, niin huomaat että minä en ole se joka vääristelee.

    Edelleenkään et kykene etkä voi kommentoida tuota teidän ikuista "tiedän mutta en kerro - mantraanne" Se on enää huono vitsi.

    Ja vielä; miten ihmeessä te kykenette tulkitsemaan syyttäjän siirtymisen kansainvälisiin tehtäviin "pakenemiseksi."

    Tuo vaatii jo paljon kovempaa mielikuvitusta kuin WC:n tekemä valuuttakauppa konsanaan.

    Mutta Bon Jovia lainatakseni..."Keep The Faith"

    Ja onnea matkaan...

    Äänestä

  • >eräille jäsenille tulee tuomioita, mutta ne eivät liity mitenkään Wincapitaan muuten, kuin että he ovat rötöstelleet ko. clubin sisällä ja ulkopuolella

    Ei kai tässä muutakaan ole epäilty.

    Osa Capitaan 'sijoittaneista' on satavarmasti viattomia muuhun kuin tyhmyyteen, ja sehän ei ole laitonta. Heille kuitenkin neuvoksi, että 15.6. on lähellä.

    Äänestä

  • Suolimuro ;-) kirjoitti:

    Hmmmm.... eihän se minulle asiallisesti ottaen kuulukaan, missä sinä rahojasi pidät.
    Nordea, OP, Sampo-pankki, sveitsiläinen numerotili, sukanvarsi tahi patja.
    Minulle se on yksi lysti, mutta oletin Sinun nyt kuitenkin ymmärtävän sen, että tarkoitan missä ovat sinun Wincapitaan sijoittamasi rahat? Wincapitassako?
    Mutta siihenhän sinä et halunnut tai kyennyt vastaamaan.

    Mitä tulee mainitsemiisi huhuihin, niin olit kyllä rakentanut kirjoittamasi lauseen niin, että tarkoitit huhuilla faktoja. Lue se itse, niin huomaat että minä en ole se joka vääristelee.

    Edelleenkään et kykene etkä voi kommentoida tuota teidän ikuista "tiedän mutta en kerro - mantraanne" Se on enää huono vitsi.

    Ja vielä; miten ihmeessä te kykenette tulkitsemaan syyttäjän siirtymisen kansainvälisiin tehtäviin "pakenemiseksi."

    Tuo vaatii jo paljon kovempaa mielikuvitusta kuin WC:n tekemä valuuttakauppa konsanaan.

    Mutta Bon Jovia lainatakseni..."Keep The Faith"

    Ja onnea matkaan...

    Kirjoitin näin;
    >Se on ymmärrettävä syy ja asiaa tukevat eräät muut seikat, joita en valitettavasti voi tässä kertoa, mutta ne liittyvät huhuihin muiden syyttäjien suhteen.

    Sinä kirjoitit näin;
    >Mitä tulee mainitsemiisi huhuihin, niin olit kyllä rakentanut kirjoittamasi lauseen niin, että tarkoitit huhuilla faktoja. Lue se itse, niin huomaat että minä en ole se joka vääristelee.

    Siis tapahtunutta faktaa tukevat kuulemani huhut joita, en uskalla juuri siitä syystä kertoa, koska ne ovat syyttäjiin kohdistunutta huhua.

    Oletko vähän yksinkertainen?

    Äänestä

  • merkitystä kirjoitti:

    Koska ilmeisesti olet ulkopuolinen

    >>Mielestäni sinun johtopäätös/ajatusmalli on kieroutunut.

    Ja missäs tuomioistuimessa wincapita on tuomittu huijaukseksi?;
    Suolimurotuomioituimen tuomiolla ei nääs ole merkitystä!

    Rikosoikeuden istunnoissa tuomitaan vain henkilöitä. Tuomiot ovat joko sakkoja, vankeusrangaistuksia tai vapauttavia.

    Suomen lain mukaan ei tulla käymään oikeudenkäyntiä, jossa Wincapita istuu syytettyjen penkillä ja tuomioksi tulee huikaus.

    Äänestä

  • rakas Watson kirjoitti:

    Rikosoikeuden istunnoissa tuomitaan vain henkilöitä. Tuomiot ovat joko sakkoja, vankeusrangaistuksia tai vapauttavia.

    Suomen lain mukaan ei tulla käymään oikeudenkäyntiä, jossa Wincapita istuu syytettyjen penkillä ja tuomioksi tulee huikaus.

    livahti kriittiseen sanaan 'tuomioksi tulee huikaus.' Pitäisi tietysti olla 'tuomioksi tulee huiJaus.'

    Äänestä

  • olkoon kirjoitti:

    Kirjoitin näin;
    >Se on ymmärrettävä syy ja asiaa tukevat eräät muut seikat, joita en valitettavasti voi tässä kertoa, mutta ne liittyvät huhuihin muiden syyttäjien suhteen.

    Sinä kirjoitit näin;
    >Mitä tulee mainitsemiisi huhuihin, niin olit kyllä rakentanut kirjoittamasi lauseen niin, että tarkoitit huhuilla faktoja. Lue se itse, niin huomaat että minä en ole se joka vääristelee.

    Siis tapahtunutta faktaa tukevat kuulemani huhut joita, en uskalla juuri siitä syystä kertoa, koska ne ovat syyttäjiin kohdistunutta huhua.

    Oletko vähän yksinkertainen?

    Ensiksi vastaus kysymykseesi. Kyllä; olen yksinkertainen. Minulla tarjottiin tätä WC-huijausta kolme eri kertaa oikein laskelmien kera, enkä ymmärtänyt miksi helvetissä tuon pitäisi olla noin sekavaa. Se ja mahdottomat tuotto-odotukset riittivät vakuuttamaan minut siitä, että pidän näppini erossa moisesta.

    Joten minua ei ole 15 viimeisen kuukauden aikana ahdistanut toimimaton lisenssipörssi tai FXTraderin toimimattomuus.

    Mutta mitäpä tuosta - sinun rahasi ovat siellä - eivät minun!

    Hupaisaa tuossa sinun kirjoituksessasi oli arviosi Wincapita rehellisyydestä.
    Kauppa on ollut kiinni 15 kk, valuuttakauppaa ei ole käyty, lisenssipörssi on kiinni,
    FxTrader ei toimi, rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä on tehty liki 2000, jäsenten rahat ovat kateissa ja HK istuu kuin tatti tutkintavankeudessa.Myös HK:n puolustusasianajaja on vaihtunut.

    Rehellistä peliä ja yritystoimintaa? Ja siis valuuttakauppa onkin nyt vaihtunut lisenssipörssiin. Minulle (ja pirun monelle muullekin) tarjottiin nimenomaan tuloja valuuttakaupasta. Kyllä nämä "lisenssitkin" olivat puhuissa ja huvittavissa exceleissä mukana, mutta RAHOJEN PITI TULLA VALUUTTAKAUPASTA! :-))
    (tuo isolla jotta sinäkin ymmärtäisit)

    Edelleen viittaat muille tuntemattomiin "huhuihin" jotka sinun mielestäsi tukevat jotakin tapahtunutta.
    Kun oikein kovasti spekuloi kaikilla mahdollisilla asioilla, niin joskus voi joku osua kohdalleen. Ei se silti välttämättä sitä tarkoita, että aina käy niin.

    Mutta onnea valitsemallasi tiellä; saivartele, jeesustele ja syytä kaikkia muita tekemästäsi virheestä. Loppupeleissä se olit sinä jota kusetettiin....

    Äänestä

  • Mr Toppila kirjoitti:

    >eräille jäsenille tulee tuomioita, mutta ne eivät liity mitenkään Wincapitaan muuten, kuin että he ovat rötöstelleet ko. clubin sisällä ja ulkopuolella

    Ei kai tässä muutakaan ole epäilty.

    Osa Capitaan 'sijoittaneista' on satavarmasti viattomia muuhun kuin tyhmyyteen, ja sehän ei ole laitonta. Heille kuitenkin neuvoksi, että 15.6. on lähellä.

    "Osa Capitaan 'sijoittaneista' on satavarmasti viattomia muuhun kuin tyhmyyteen, ja sehän ei ole laitonta. Heille kuitenkin neuvoksi, että 15.6. on lähellä."

    Tämän vaan kerron, en muuta. Toistan, kerään, varastan, luulen, kopioin. Olen Mrs Toppila.

    Äänestä

  • riittää

    Suolimuro kirjoitti:

    Ensiksi vastaus kysymykseesi. Kyllä; olen yksinkertainen. Minulla tarjottiin tätä WC-huijausta kolme eri kertaa oikein laskelmien kera, enkä ymmärtänyt miksi helvetissä tuon pitäisi olla noin sekavaa. Se ja mahdottomat tuotto-odotukset riittivät vakuuttamaan minut siitä, että pidän näppini erossa moisesta.

    Joten minua ei ole 15 viimeisen kuukauden aikana ahdistanut toimimaton lisenssipörssi tai FXTraderin toimimattomuus.

    Mutta mitäpä tuosta - sinun rahasi ovat siellä - eivät minun!

    Hupaisaa tuossa sinun kirjoituksessasi oli arviosi Wincapita rehellisyydestä.
    Kauppa on ollut kiinni 15 kk, valuuttakauppaa ei ole käyty, lisenssipörssi on kiinni,
    FxTrader ei toimi, rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä on tehty liki 2000, jäsenten rahat ovat kateissa ja HK istuu kuin tatti tutkintavankeudessa.Myös HK:n puolustusasianajaja on vaihtunut.

    Rehellistä peliä ja yritystoimintaa? Ja siis valuuttakauppa onkin nyt vaihtunut lisenssipörssiin. Minulle (ja pirun monelle muullekin) tarjottiin nimenomaan tuloja valuuttakaupasta. Kyllä nämä "lisenssitkin" olivat puhuissa ja huvittavissa exceleissä mukana, mutta RAHOJEN PITI TULLA VALUUTTAKAUPASTA! :-))
    (tuo isolla jotta sinäkin ymmärtäisit)

    Edelleen viittaat muille tuntemattomiin "huhuihin" jotka sinun mielestäsi tukevat jotakin tapahtunutta.
    Kun oikein kovasti spekuloi kaikilla mahdollisilla asioilla, niin joskus voi joku osua kohdalleen. Ei se silti välttämättä sitä tarkoita, että aina käy niin.

    Mutta onnea valitsemallasi tiellä; saivartele, jeesustele ja syytä kaikkia muita tekemästäsi virheestä. Loppupeleissä se olit sinä jota kusetettiin....

    Äänestä

  • Mrs Toppila kirjoitti:

    "Osa Capitaan 'sijoittaneista' on satavarmasti viattomia muuhun kuin tyhmyyteen, ja sehän ei ole laitonta. Heille kuitenkin neuvoksi, että 15.6. on lähellä."

    Tämän vaan kerron, en muuta. Toistan, kerään, varastan, luulen, kopioin. Olen Mrs Toppila.

    "Osa Capitaan 'sijoittaneista' on satavarmasti viattomia muuhun kuin tyhmyyteen, ja sehän ei ole laitonta. Heille kuitenkin neuvoksi, että 15.6. on lähellä."

    Minäkin kehoitan samaan. Olen nuori ja minulle on tärkeää, että isällä on rahaa. Nyt ne on kateissa, mutta poikakaveri kertoi, että ilmoituksella saattaa iskän sponssilta saada hilloa. Jos hillot loppuu, joudun kiusatuksi köyhäksi. Mullakin on menoja, siis haloo!. Miss Toppila 17v.

    Äänestä

  • Miss Toppila kirjoitti:

    lisää löylyä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

huijarit. kirjoitti:

näille jätkille tulee pitkät tuomiot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu