Alkaa noita gradumuistiinpanoja kertyä Wordille ja härdelli on melkoinen ... Onko olemassa mitään apuohjelmaa tai muistiinpanokortistoa graduaineistojen hallintaan?
Miten ylipäätään saatte muistiinpanonne pysymään kasassa ja jonkinlaisessa järjestyksessä tietokoneella? Vinkkejä? Graduaiheeni on humanistinen ja tekstiaineistoja ja muistiinpanoja kertyy paljon.
Muistiinpanot sekaisin - aineistonhallintavinkkejä tarvitaan?
3
806
Vastaukset
- arkistorotta
Jotain apuohjelmaa olisin kaivannut itsekin, tai ainakin mahdollisuutta merkata eri kansiot hierarkkisesti eri värein. Kirjallisuudesta tekemäni muistiinpanot olen nimennyt aina kirjoittajan ja julkaisuvuoden mukaan, jotka sitten olen yrittänyt järjestellä gradun lukujen mukaan nimeämiin kansioihin. Kaikkein tärkeimmät lähteet olen jättänyt roikkumaan erikseen, että löydän ne helpommin. Jossain vaiheessa loin sitten kansion "Valmista tekstiä" johon olen tallentanut sellaista tekstiä, josta gradu ihan oikeasti syntyy, siis hiomiskertoja vaille. Analysoitavan aineiston olen tallentanut samoin omaan kansioonsa, samoin kaikki siihen liittyvät muistiinpanot.
Kannattaa ennen kaikkea pitää kansioiden määrä rajallisena. Helpottaa paitsi työsi hahmottamista myös muistiinpanojen löytämistä. - primrose
Apuohjelmia on, ja niitä kannattaa käyttää, etenkin jos aineistoa on paljon. Mieleen tulee nyt suorilta ainakin sellaiset, kun Atlas.ti ja Nvivo. Nämä ovat tosiaan aineiston järjestelemiseen ja luokitteluihin tarkoitettuja ohjelmistoja. Ainakin Atlas.ti on sellainen, jonka avulla pystyy varsin hyvin vetämään myös erialsia yhteyksiä eri aineiston kappaleiden välille, ja rakentamaan ns. verkostoa tai puu-rakennetta aineistosta. Ongelmana näiden ohjelmien kanssa on tietysti se, että niitä pitäisi ensin osata käyttää. Mutta jos kysäiset vaikka ohjaajaltasi, jos hän kykenisi järjestämään jonkun perehdytyksen johonkin vastaavaan ohjelmaan.
- gradua täälläkin
Kannattaa kokeilla vaikka Memo Magister nimistä kortisto-ohjelmaa, joka on perinteisen tyyppinen simppeli muistiinpanojen tekemiseen tarkoitettu ohjelma. Eikä siinä ole mitään ylimääräisiä härpäkkeitä. Ja on ilmainenkin.
http://www.memomagister.com
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta683493Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1483383Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463302- 532749
- 312003
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘291916- 481676
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401635Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä891598- 391380