Joillain rekisteröidyillläkin koirilla teetetään kuulemma ns, välipentueita, eli joka toiset pennut rekisteriin ja joka toiset ei. Mistäs sen sitten voi tietää? Foorumeilla aiheesta vaahdotaan kyllä mutta kasvattajia ei nimeltä huudella, ehkä ettei syytetä suotta. Eli eihän niitä välipentuja kasvattajan tiedoista tietenkään löydy, mistä voi tietää onko sellaisia aiemmin ollut?
välipentue
välipennut?
5326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mutta ehdoton edellytys on AINA, että saa tavata pentujen emän. Mikään syy ei saa estää sitä, vaadi toinen tapaaminen, jos kasvattaja jollain syyllä selittää miksi emä ei ole paikalla. Emän on oltava hyvässä kunnossa, reipas, jne. Emän kanssa on saatava viettää aikaa, ei vain nähdä!
Kasvattajan/emän koti on syytä nähdä. Siellä on oltava tilaa koirille. Pyydä nähdä missä pennut ovat syntyneet, pentulaatikko jne. ei mikään olohuoneen tai aitotallin nurkka saa kelvata siihen. Kysy kuka on ell. Jos ei kerro, voit miettiä miksi.
Toki hankit aina vain asianmukaisesti rekisteröidyn koiran. Koiraahan ei saa rekisteriin muuten kuin täyttämällä tietyt Kennelliiton kriteerit. Tällä estetään esim. juuri se, että nartulla voisi teettää pennut jokaisesta juoksusta ja saada ne kaikki pennut rekisteriin.
Kun keskustelet koirarodun harrastajien kanssa ja useiden kasvattajien kanssa, niin kyllä se aina pian selviää millä kasvattajalla on taustalla "hämärää" jalostustoimintaa. Myös rodun pentuvälittäjän kanssa on hyvä keskustella. Monilla roduilla on myös sitoumuskasvattajia, jotka omassa kasvatustyössään sitoutuvat tiettyihin kriteereihin.
Pontti olikin, että niiden rekisteröityjen pentueiden välissä voi olla rekisteröimätön pentue josta rekatun pennun ostaja ei välttämättä tiedä mitään. Rekisteritietoja katselemalla näkyy tietty vaan rekatut, eikä aina kuule huhujakaan.
"Sitoumuskasvattaja" pentujen myynti-ilmoituksissa vaikuttaa toki luotettavalta - valitettavasti ei se elävässä elämässä ole suinkaan aina mikään tae kasvattajan korkeasta moraalista.
varma, muuta kuin tutustumalla äärettömän tarkkaan kasvattajaan ja hänen tekemisiinsä, kannattaa kysellä valtavan paljon, alkaen miksi tettänyt juuri nämä pennut, koulutusasiat, jne ja muilta on tärkeät kysellä ko. kasvattajasta tai hankkia sitä tietoa muuta kautta ja kannattaa käydä useaan kertaa paikanpäällä, jos suinkin mahdollista. Suurin osa kasvattajista ok, mutta pitkäänkin hyvää työtä tehnyt voi olla yhtäkkiä kaikkea muuta kuin ok.