kun sanoit mielipiteesi ikäihmisten hoidosta!toivotaan että me tavalliset tallaajatkin tajuamme asian,sillä vanheneminen on yhteinen nimittäjä meille kaikille!!
Linruusille
kiitosta
14954
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Meinasin laittaa henkkohtkiitoksen mutta tuleehan se varmasti tätäkin kautta. Asia on nimittäin tautisen totta, vanhusten hoitotilanne Jämsän kaupungissa on kurja. Sairaalassa jonottaa mummoja ja pappoja kuntonsa mukaista hoitopaikkaa. Ja kun riittävän kauan jonottavat, ei sitä paikkaa sitten kohta tarvitakaan.
Eikö olekin aika nurinkurista, että lehmillä ja vangeilla on oikeus ulkoiluun, mutta vanhuksille sitä ei pystytä vanhainkodeissa järjestämään henkilökunnan vähyyden takia? Kun se on oikein uutinen, kun vanhukset pääsevät ulos. Oli Hesarissa tänään nimittäin.
Paljon on hoitoväkeä, jotka tekevät parhaansa ja samalla näkevät, ettei se riitä.
Toivottavasti Mikko ja muut pitävät aihetta esillä jatkossakin. Kyllä me tavalliset ihmiset tilanteen tajuamme, jos meillä on yksikin läheinen vanhus, jonka hyvinvoinnista olemme kiinnostuneita. Mutta kun se ei riitä, että me tajuamme.
"mutta vanhuksille sitä ei pystytä vanhainkodeissa järjestämään henkilökunnan vähyyden takia? Kun se on oikein uutinen, kun vanhukset pääsevät ulos."
"Kyllä me tavalliset ihmiset tilanteen tajuamme, jos meillä on yksikin läheinen vanhus, jonka hyvinvoinnista olemme kiinnostuneita."
Tajuat tilanteen vai? Mitäpä jos tajuilisit sitä tilannetta sillä tavalla, että kävisit itse ulkoiluttamassa sitä sinulle niin rakasta vanhusta. Ei pidä aina odottaa yhteiskunnalta valmista.
En hurskastele tipan tippaa, vaan teen juuri niinkuin sanot eli käyn päivittäin ja samalla näen paljon niitä vanhuksia, joiden omaiset eivät ehkä asu niin lähellä että voivat käydä säännöllisesti.
Kyllä suihkussa käynti tai ulkoilutus on perushoitoa eikä sitä että naristaan yhteiskunnalta jotain extraa. Ei kai tässä nyt vaan odoteta että siirrytään ajassa kymmeniä vuosia taaksepäin ja lapset jäävät kotipaikalle asumaan ja hoitamaan vanhempansa hautaan. Työ ja opiskelu vie lapset pois ja silloin pitää hyvä hoitoa on niiillekin mummoille joilla ei ole omaisia pitämässä puolia.
Tärkeän asian otit esille Mikko.
Mutta kun asun Helsingin seudulla,en millään ehdi kuin kerran kahdessa viikossa Jämsään. Ikävä kyllä ikäihminen ei voi vaihtaa asuinkuntaansa ihan noin vaan,sillä Jämsä ei anna maksusitoumusta jotta vanhukseni voisi muuttaa 600 m päähän minusta olevaan hoivakotiin. Että sillai.
Olen samaa mieltä!
Olette vaan myöhässä liikkeellä.
Suinulan vanhainkoti lopetettiin juuri Jämsän "strategian" mukaisesti.
Hyviä vanhuspaikkoja heitettiin romukoppaan, vaikka entisetkään ei riitä!
Kukaan ei ole kyseenalaistanut tätä Jämsän valitsemaa vanhusstrategiaa.
Oikeasti strategia voi olla huono tai hyvä.
Jämsän valitsema vanhusstrategia on yhtä huono, kuin moni muu Jämsän kaupungin ryssimä hanke.
Toivon, että vanhusten hoidon alasajo saa huomiota muiltakin kuin Linroossilta, jota kiitän hyvästä ja terävästä kirjoituksesta.
Ei voi olla tyytyväinen tähän kaupungin malliin.
Siellä ei todellakaan tiedetä mitä tehdään.
Tee meille suurjämsäläisille palvelus ,sitten kun vuosi on vaihtunut ja toinen onneton alkanut,kysy päättäjiltä mitenkä paljon säästettiin työntekijöiden lomautuksilla,lääkärin vastaanottojen suluilla,sairaalan osastojen suluilla,muistipolin ½vuotissululla,kotisairaalan sululla ja kysy myös mikä on erikoisterveydenhuollon lasku joka tuli tarpeettomista keskussairaalakeikoista.
Siis mitä jäi maksettavaksi uutta velkaa ja kuinka monta hyvää ammatti-ihmistä muutti pois,jäi sairaslomalle jne.!!
Kiitos!
Tuntuu siltä, että nykyjämsän päättäjät keskittyvät keskinäisiin kukkotappeluihin. Vaan eivätpä tajunneet puolustaa kosken terveysasemaa. Taisivat jämäsläiset sen ihan kostoksi päättää lopettaa.
Eikö olekin aika nurinkurista, että lehmillä ja vangeilla on oikeus ulkoiluun, mutta vanhuksille sitä ei pystytä vanhainkodeissa järjestämään henkilökunnan vähyyden takia? ...................................eikä se voi olla rahasta kiinni, kun työvoimatoimiston kautta työllistämisee sitä saisi. MUTTA KUN VITUN HERROILLE SE ILMAINEN RAHA EI KELPAA.
vanhusten ulkoitusta tekstiä päivämäärältä 13.5. Paakkanen puhuu EU:n lehmädirektiivistäkin. Lukaiskaapa.
Alkaa katukuvassa kuulua ja näkyä säästöt...
millä mitataan vanhojen ihmisten kärsimykset,omaisten tuska ja työntekijöiden väsyminen?? Ei millään.