matkustaa. Ei voi olla kuin ihmettelemättä, että mikä se on suomalaiselle tärkeintä kun se lähtee ruokakulttuurin kehtoon...AAMIAINEN. Kaikkien suomalaisten arviot hotelleista keskittyvät aamiaiseen, yksi arvostelijoista nimimerkki Heli Kaarinasta sanoi jopa että:"Teimme hotellivalinnan sijainnin ja aamiaisen perusteella, emme niinkään hotellin tason" Itse jo aikaisemminkin Italiassa käyneenä, niin ei voi kun ihmetellä.
Entäs se aamiainen kun
2
708
Vastaukset
- Finnjunttieinari
Päivitä edes tietojasi ja totea että myös muun maalaisille aamiainen on melko tärkeä osa majoittumista. Jos samalla hotellihinnalla saa jostain paremman tai erinomaisen aamiaisen miksi ei valitsisi sitä vaihtoehtoa. Edellyttäen että on muuten tasavertainen sijainniltaan ja tasoltaan.
Hyvä ja monipuolinen aamiainen antaa hyvän startin päivälle eikä tarvitse heti lähteä ruokapaikkaa etsimään ja jää enemmän aikaa tutustua matkakohteeseenkin. - teppo
Aamupala on tärkeä ateria. Varsinkin Italiassa, missä ruoan taso ja maku ei monesti päätä huimaa. Hyvän aamupalan turvin jaksaa nauttia kulttuurista tarvitsematta mennä ylihintaisiin alaluokkaisiin italialaisiin syöttölöihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3610545Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12610122- 217911
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776314Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304882- 554707
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1154047Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1243398- 623127
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2213050