Ei siis löydy enää Zeroa Venezuelasta. Koko coca cola varmaan kielletään pian.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/06/venezuela_kielsi_coca-cola_zeron_796717.html?origin=rss
Maan terveysministerin Jesus Mantillan mukaan venezuelalaisissa liikkeissä ei enää saa myydä Coca-Cola Zeroa ja hyllyissä olevat juomat on vedettävä myynnistä. Ministeri perusteli hallituksen asettamaa kieltoa venezuelalaisten terveyden suojelulla. Hän ei kuitenkaan kertonut perusteluja terveyshuolille.
Venezuelä kielsi Zeron myynniin
72
8935
Vastaukset
- Mohomaha82
Sokerijuomiako pitäisi sitten kansalle juottaa, että oikein lihoavat? Tuskin zero vaaraksi on, jos sitä kohtuudella juo!
- Suomessa kiellettiin
salmijakkikossu oikein papin aamanella,joten kyllä tyhmyydellä on monet kasvot
- SimiSilli
Ihmisen elimistön tehtävänä on säädellä energiansaantia. Jos syöt sokeria - tarvitset vähemmän muuta ruokaa. Mieluummin juon sokerilimsaa kuin saan syövän tai otan perimääni mutaatioita.
- täh ??????
SimiSilli kirjoitti:
Ihmisen elimistön tehtävänä on säädellä energiansaantia. Jos syöt sokeria - tarvitset vähemmän muuta ruokaa. Mieluummin juon sokerilimsaa kuin saan syövän tai otan perimääni mutaatioita.
Luuletko ettei siinä sokerilitkussa ole lisäaineita ?
- cocacolacola
siinä vastaus, vaikutus keskushermostoon
- Munmielipidecom
Sokeriljuomiako pitäisi sitten kansalle juottaa, että lihoavat? Tuskimpa zero vaaraa aikeuttaa jos kohtuudella käyttää!
- järkeä?!
Toihan varmasti onkin se suurin terveysuhka Venezuelassa! XD
Luoja mitä idiootteja...- ääliöolet
oot aika idiootti jos luulet että ne oikeesti kieltää zeron terveysuhan takia.takana on paljon politiikkaa ja rahaa. ja kaikenlisäksi.sokerin sijasta käytettävät makeutusaineet väriaineet ja säilöntäaineet limsoissa on aikamoista myrkkyä
- hahahalol
zerossa ei ole edes sokeria HAHAH
- dokkarin
jossa oli myös tämä cokis ja dokkarin mukaan sen nauttimisesta on terveyshaittoja. Amerikkalaisessa dokkarissa haastateltiin miestä,joka oli menettänyt näkönsä väliaikaisesti nautittuaan usean päivän ajan cokista. Cokis on hyvää ainetta pinttyneen vessapytyn puhdistuksessa ja samoin aluvanteiden puhdistuksessa,joten en usko että tekee nannaa vatsalaukulle ja suolistolle. Venetzuela on tehnyt hyvän päätöksen,kieltäessään cokiksen.
- kannatetaan
Hyvä niin, osa makeutus aineista aiheuttaa aivoille jonkinlaisia vahinkoja, laukaisee ennen aikaisen dementian ym, nuoremmilla jo havaittu jonkin asteista dementoitumista jne, otsikossahan mainittiin että syitä ei ole mainittu, mutta harkittiinhan suomessakin joidenkin makeutusaineiden pois vetämistä!
Ja mitä ravintoon tulee, onhan valkoinen pulla leipä jo sairastuttanut lähes koko u.s.a,n no, väärä ravinto nyt ja lähitulevaisuudessa tuo länsimaihin suunnattomia terveyden huollon ongelmia ym valtavia vero varojen suuntaamista!!
Mutta. tämänhän kaikki tietävät vaan eivät myönnä! - tällasta
Sokeriton, älä edes ajattele sitä!
Ennen joulua Ilta-lehdessä kerrottiin norjalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan mm. huippusuositun Coca-Cola Lightin makeutusaineena käytettävä aspartaami on myrkky joka tuhoaa aivosoluja. Että se tekee pikkuhiljaa tyhmäksi. Tutkimuksen suorittaja, tutkija Elisabeth Hetle kertoo lopettaneensa kevytjuomien käytön kokonaan.
Norjan luonnontieteellisen ja teknisen yliopiston hyväksymän tutkimuksen mukaan erityisesti lapset ovat vaarassa, sillä aine vaikuttaa tuhoavasti juuri siihen osaan aivoista, jossa oppiminen tapahtuu.
Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi tutkimuksen julkistuksen jälkeen, että amerikkalaisissa tutkimuksessa todettiin jo viisi vuotta sitten aspartaamin ja aivokasvainten lisääntymisen yhteys, mutta rajoituksia ei olla saatu aikaan, vaan aspartaamin käyttö sen kuin yleistyy.
Edelleen Ilta-lehden mukaan Coca-Colan Pohjolan johtajan mielestä asiaa on vaikea uskoa todeksi, ja samoilla linjoilla on myös Suomen elintarvikeviraston ylitarkastaja Pirkko Kostamo.
Ohessa lisää väittämiä tuosta, tappavaksi hermomyrkyksi luonnehditusta nollakalorista.
Betty Martini USA:sta kertoo luennoinneensa maailman ympäristökonferenssissa aspartaamista, jota markkinoidaan muun muassa nimillä NutraSweet, Equal ja Spoonful. USA:ssa oli ollut multippeliskleroosin ja elimistön lupustaudin epidemia, eikä ollut tietoa siitä mikä myrkky niitä oli levittänyt. Betty ilmoitti olevansa paikalla luennoimassa juuri kyseisestä aiheesta. Seuraavassa pääkohtia hänen luennostaan:
- Kun aspartaamin lämpötila kohoaa yli 86 Fahrenheit-asteen (30°C), sen puualkoholi naamioituu formaldehydiksi ja sitten muurahaishapoksi, mikä vuorostaan aiheuttaa aineenvaihdunnallisen happomyrkytyksen (muurahaishappoa on tulimuurahaisen pistossa). Metanolimyrkytys muistuttaa multippeliskleroosia. Tämän vuoksi tehtiin vääriä multippeliskleroosi-diagnooseja. Multippeliskleroosi ei ole tappava tauti, mutta metanolimyrkytys sen sijaan on.
- Mitä tulee elimistön lupustautiin, se rehottaa lähes yhtä yleisenä kuin multippeliskleroosi ja vaivaa erityisesti Coca-Colan Lightin ja Kevyt-Pepsin juojia. Metanolimyrkytyksen uhrit juovat näitä juomia 3-4 tölkkiä päivässä, jotkut vielä enemmän. Kun uhri sairastuu aspartaamin laukaisemaan elimistön lupustautiin, hän ei yleensä tiedä, että siihen on syypää juuri aspartaami. Uhri jatkaa sen käyttöä joskus niinkin pitkään, että tauti muodostuu hengenvaaralliseksi.
- Kun saamme ihmiset vieroitetuksi aspartaamista, lupuksen oireet tavallisesti häviävät. Valitettavasti tätä tautia ei kuitenkaan voi parantaa. Toisaalta taas niiltä potilailta, joiden on diagnostisoitu sairastavan multippeliskleroosia (joka siis itse asiassa on metanolimyrkytystauti) useimmat oireet häviävät. Olemme nähneet tapauksia, joissa näkö jopa kuulokin on palautunut. Tämä koskee myös tinnitusta.
Aspartaamitauti?
Eräällä luennolla Betty Martini kirjoittaa kertoneensa: “Mikäli käytät aspartaamia (NutraSweet, Equal, Spoonful) ja kärsit fibromyalgia-oireista, kouristuksista, äkkinäisistä kivuista, jalkojen puutumisesta, krampeista, huimauksesta, päänsäryistä, tinnituksesta, nivelsäryistä, masennuksesta, ahdistuksesta, puhe- ja näköhäiriöistä tai muistikatkoista, sairastat todennäköisesti aspartaamitautia!” Bettyn mukaan yksi ja toinen yleisön joukosta hyppäsi pystyyn luennon aikana ja sanoi: “Minulla on juuri se! Voiko sen parantaa?”
- Se näytti olevan hyvin yleistä.
Betty kertoi edelleen, että erään luennon yhteydessä Ugandan lähettiläs kertoi heidän sokeriteollisuutensa käyttävän aspartaamia! Lähettiläs sanoi vielä, että erään tämän alan teollisuuspampun poika ei enää pystynyt kävelemään, mikä oli osaksi juuri tämän tuotteen syytä. Heillä on käsissään erittäin vakava ongelma.
- Eräs luennoitsija, tri Espisto, kertoi: "Vieraillessamme eräässä sairaskodissa siellä työskentelevä hoitaja kertoi, että kuudella hänen Coca-Cola Lightiä nauttivalla ystävällään oli todettu multippeliskleroosi. Tämä ei voi olla sattumaa."
- Kun aspartaami alunperin otettiin käyttöön makeuttajana sadassa erilaisessa tuotteessa, USA:n kongressi kuunteli asiantuntijoita. Sen jälkeen heitä kuunneltiin vielä kahteen otteeseen, mutta turhaan. Mitään ei olla tehty. Lääkkeitä ja kemiallisia tuotteita markkinoivilla painostusryhmillä on syvät taskut! Nykyään aspartaamia sisältäviä tuotteita on yli 5000, ja PATENTTI ON JO RAUENNUT!!
- Ensimmäisen asiantuntijaistunnon aikoihin ihmisiltä alkoi mennä näkö. Aspartaamin sisältämä metanoli naamioituu formaldehydiksi silmän verkkokalvolla. Formaldehydi kuuluu samaan myrkkyryhmään kuin syanidi ja arsenikki – KUOLETTAVIA MYRKKYJÄ!! Valitettavasti se tappaa hitaasti ja hiljaa, mutta tappaa silti ja aiheuttaa erilaisia hermostohäiriöitä.
- Aspartaami muuttaa aivokemiaa. Se on syynä moniin halvauskohtauksiin. Tämä myrkky muuttaa aivojen dopamiinitasoa. Voi vain kuvitella, mitä se tekee Parkinsonin tautia sairastaville potilaille. Se aiheuttaa myös syntymävaurioita. Ei siis ole minkäänlaist - tällasta

- Aspartaami muuttaa aivokemiaa. Se on syynä moniin halvauskohtauksiin. Tämä myrkky muuttaa aivojen dopamiinitasoa. Voi vain kuvitella, mitä se tekee Parkinsonin tautia sairastaville potilaille. Se aiheuttaa myös syntymävaurioita. - lue etiketit
tällasta kirjoitti:

- Aspartaami muuttaa aivokemiaa. Se on syynä moniin halvauskohtauksiin. Tämä myrkky muuttaa aivojen dopamiinitasoa. Voi vain kuvitella, mitä se tekee Parkinsonin tautia sairastaville potilaille. Se aiheuttaa myös syntymävaurioita. Ei siis ole minkäänlaistCoca-cola lightissa ei ole aspartaamia vaan sukraloosia. Zerossa on aspartaamia.
- Pysyy kun
kannatetaan kirjoitti:
Hyvä niin, osa makeutus aineista aiheuttaa aivoille jonkinlaisia vahinkoja, laukaisee ennen aikaisen dementian ym, nuoremmilla jo havaittu jonkin asteista dementoitumista jne, otsikossahan mainittiin että syitä ei ole mainittu, mutta harkittiinhan suomessakin joidenkin makeutusaineiden pois vetämistä!
Ja mitä ravintoon tulee, onhan valkoinen pulla leipä jo sairastuttanut lähes koko u.s.a,n no, väärä ravinto nyt ja lähitulevaisuudessa tuo länsimaihin suunnattomia terveyden huollon ongelmia ym valtavia vero varojen suuntaamista!!
Mutta. tämänhän kaikki tietävät vaan eivät myönnä!välttää kaikkea missä lukee "kevyt". Syö ihan tavallista ruokaa, ei keino makeutusta eikä keinorasvoja. Auton moottorille synteettiset aineet on hyvästä, ei ihmisen elimistölle!
- ösdlkjs
dokkarin kirjoitti:
jossa oli myös tämä cokis ja dokkarin mukaan sen nauttimisesta on terveyshaittoja. Amerikkalaisessa dokkarissa haastateltiin miestä,joka oli menettänyt näkönsä väliaikaisesti nautittuaan usean päivän ajan cokista. Cokis on hyvää ainetta pinttyneen vessapytyn puhdistuksessa ja samoin aluvanteiden puhdistuksessa,joten en usko että tekee nannaa vatsalaukulle ja suolistolle. Venetzuela on tehnyt hyvän päätöksen,kieltäessään cokiksen.
Entäs muut merkit, joilla on vastaavia juomia, nekö ovat sitten muka jotenkin terveellisempiä? Tässä voi hyvin olla taustalla kilpailun rajoittaminen paikallisen virvoitusjuomateollisuuden tai muun kilpailijan eduksi? Jos ei ole esittää perusteita juuri Cociksen erityiseen haitallisuuteen muihin verrattuna, olisi syytä tutkia, ettei kyseessä ole esim. lahjonta kilpailijan toimesta.
- Herätys
dokkarin kirjoitti:
jossa oli myös tämä cokis ja dokkarin mukaan sen nauttimisesta on terveyshaittoja. Amerikkalaisessa dokkarissa haastateltiin miestä,joka oli menettänyt näkönsä väliaikaisesti nautittuaan usean päivän ajan cokista. Cokis on hyvää ainetta pinttyneen vessapytyn puhdistuksessa ja samoin aluvanteiden puhdistuksessa,joten en usko että tekee nannaa vatsalaukulle ja suolistolle. Venetzuela on tehnyt hyvän päätöksen,kieltäessään cokiksen.
Olen käyttänyt mainittua ainetta wessan puhdistukseen. Tehoaa tosi hyvin.
- pilkunnussija
Pysyy kun kirjoitti:
välttää kaikkea missä lukee "kevyt". Syö ihan tavallista ruokaa, ei keino makeutusta eikä keinorasvoja. Auton moottorille synteettiset aineet on hyvästä, ei ihmisen elimistölle!
Paljon terveempää tietää asioita, ennen kuin menee yleistämään. "Kevyt" ei välttämättä tarkoita sokerin korvaamista makeutusaineilla, vaikka sitäkin myös. Se tarkoittaa myös esim. juustoissa pienempää rasvaprosenttia. Juustoihin ei takuulla ole tungettu mitään ton poistetun rasvan tilalle:D. Ja vähärasvaisempi juusto on takuulla terveellisempää kuin rasvaisempi versio. Siinähän on suurempi proteiinipitoisuuskin silloin;).
Keinorasvat? Luinko oikein? Tarkoitat varmasti trans-rasvoja. Trans-rasvat ovat vedyttämällä (metallihiukkasten päällä tapahtuva reaktio) kovetettuja kasvirasvoja. Se on totta, että ovat terveydelle haitallisia. Mutta edelleenkin, ota asioista selvää, ennen kuin rupeat yeistämään!
Tohon ruokavaliojuttuun en puutu, menee liikaa pilkunnussimiseks. - -ei niin pihalla-
pilkunnussija kirjoitti:
Paljon terveempää tietää asioita, ennen kuin menee yleistämään. "Kevyt" ei välttämättä tarkoita sokerin korvaamista makeutusaineilla, vaikka sitäkin myös. Se tarkoittaa myös esim. juustoissa pienempää rasvaprosenttia. Juustoihin ei takuulla ole tungettu mitään ton poistetun rasvan tilalle:D. Ja vähärasvaisempi juusto on takuulla terveellisempää kuin rasvaisempi versio. Siinähän on suurempi proteiinipitoisuuskin silloin;).
Keinorasvat? Luinko oikein? Tarkoitat varmasti trans-rasvoja. Trans-rasvat ovat vedyttämällä (metallihiukkasten päällä tapahtuva reaktio) kovetettuja kasvirasvoja. Se on totta, että ovat terveydelle haitallisia. Mutta edelleenkin, ota asioista selvää, ennen kuin rupeat yeistämään!
Tohon ruokavaliojuttuun en puutu, menee liikaa pilkunnussimiseks."Ja vähärasvaisempi juusto on takuulla terveellisempää kuin rasvaisempi versio. Siinähän on suurempi proteiinipitoisuuskin silloin;)"
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article126926.ece?page=12&
Kukahan nyt ei tiennyt asioista mitään?
Vähärasvaiset maitotuotteet pitäisi kieltää lailla. - Eve64
lue etiketit kirjoitti:
Coca-cola lightissa ei ole aspartaamia vaan sukraloosia. Zerossa on aspartaamia.
Sukraloosi (E-koodi: E955) on keinotekoinen makeutusaine. Se on makeudeltaan noin 600–650-kertainen sokeriin verrattuna. Sukraloosin käyttökohteita ovat muun muassa ruuat, juomat ja leivonnaiset. Tätä 600-650 kertaista määrää sokeriin ei moni tiedäkään.
OSassa käytetään myös Asesulfaami K:ta, joka on 180-200 kertaa makeampaa kuin sakkaroosi, yhtä makea kuin aspartaami ja puoliksi yhtä makea kuin sakariini.
Eli jokainen makeutusaine on pahempaa kuin tavallinen sokeri.
Eli en voi juoda tätä sokeritautisena lainkaan koska keinotekoinen makeutusaine ja on moninkertainen sokeriin verrattuna. Itselläni on myös aspartaami allergia joten en voi sitä sisältäviä syödä enkä juoda. Ainoaksi vaihdoehdoksi jää siis tavallinen sokeri juoma joka ei lihota sen enempää kuin Light tuotteet. Keinotekoinen sokeri eli suklaroosi lihottaa koska saat sokeria paljon paljon enemmän. On sitä sitten ruoissa tai juomissa.
Sokeritautisten tulee välttää ehdottomasti kaikkia light tuotteita, myös zeroa. Kaikissa light tuotteissa kuten makkaroissakin on niin paljon muita keinotekoisia valmisteita, jotka ei hyväksi terveydelle, että valitsen tavallisen lenkin mutta syön vähemmän. MItähän ne lisäaineet elimistössä tekeekään sitä voi miettiä sitten vuosien päästä.
Kaikkein paras laihdutuskeino on syöminen tavallista ruokaa ja välipalaa ja syö noin kolmen tunnin välein jotain pientä. Hedelmää, vihanneksia yms ja sitten normaalit ateriat eli kuusi kertaa päivässä ja varmasti laihdut kokemusta ja liikunta päälle ei siihen tarvita light tai suklaroosi myrkkyjä. - KHYLLÄÄ
Herätys kirjoitti:
Olen käyttänyt mainittua ainetta wessan puhdistukseen. Tehoaa tosi hyvin.
Coca-Cola on tutkitusti hampaille kaikista limuista haitallisempaa. Tuhoaa hampaat pitkän käytön aikana hitaasti, mutta varmasti.
- Testeissä
Herätys kirjoitti:
Olen käyttänyt mainittua ainetta wessan puhdistukseen. Tehoaa tosi hyvin.
CocaCola ei mm.syövyttänyt rautanaulaa, kuten urbaanilegenda väittää. "wessan puhdistus"- väittämäsikin on emävale. Kliinisln testein todennettu.
Tilastolliseen hampaita tuohoavaan vaikutukseenkin lienee syynä se, että - edelleenkin tilastollisesti - virvoitusjuomista kaikkein eniten lipitettyjä ovat juuri cola-juomat.
Todellisuudessa hampaita tuhoaa varmimmin - runsaasti nautittuina - erilaiset urheilujuomat.
Hihhulointi - asiassa, kuin asiassa - on aina anteeksiantamatonta, etenkin silloin kun se on täysin perätöntä "faktaa". - Samansuuntaisen
-ei niin pihalla- kirjoitti:
"Ja vähärasvaisempi juusto on takuulla terveellisempää kuin rasvaisempi versio. Siinähän on suurempi proteiinipitoisuuskin silloin;)"
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article126926.ece?page=12&
Kukahan nyt ei tiennyt asioista mitään?
Vähärasvaiset maitotuotteet pitäisi kieltää lailla.tutkimukseni mukaan (56v. kestäneen, n. 5 miljoonan tutkimukseen osallistujan) jäätelön - oli se sitten kevytvalmiste tai ei - syöminen johtaa hukkumiskuolemaan.
Meillä Suomessa nimittäin hukkumiskuolemien määrä on korkein heinäkuussa.
Samoin jäätelön myyntihuippu osuu tuohon samaan kuukauteen. Koska on varsin oletettavaa, että jäätelön ostaja myös nauttii hankkimansa tuotteen, on - tutkimukseeni perustuen - lähes kiistatonta, että hänen riskinsä kuolla hukkumalla, on varsin suuri.
- Toxica
Onpa Suomessakin eräs arvostettu aivolääkäri kehottanut potilaitaan jättämään aspartaamituotteet kokonaan pois.
Aspartaami vain sattuu olemaan paljon halvempaa kuin sokeri ja siitä hyötyvät ihmiset korkeilla palleilla Amerikassa.
Minä ainakin mieluummin käytän luoonnollisia tuotteita kuten sokeria.
kannattaa ottaa asioista selvää,eikä uskoa mainosmiehiä.
Monet naistuttavani käyttävät vain light-tuotteita ja lihovat siitä huolimatta,minä olen kieltäytynyt kaikista light-tuotteista,käytän sokeria ja kermaa sekä voita,painan 51 kg.Normaali ruoka ja sopiva liikunta riittää.
Aspartaami on suurta bluffia.- Nainennn:__
Olen nainen, käytän light tuotteita sokerilitkujen sijaan ja paino on 47-48kg pituutta 165.. Ja joo, en ole anorektikko, vaan mielummin lihoaisin hiukan.
Kohtuudella kun käyttää niin kaikki on kunnossa.. Varmasti tulee oireita jos litra tolkulla vetää.. Nainennn:__ kirjoitti:
Olen nainen, käytän light tuotteita sokerilitkujen sijaan ja paino on 47-48kg pituutta 165.. Ja joo, en ole anorektikko, vaan mielummin lihoaisin hiukan.
Kohtuudella kun käyttää niin kaikki on kunnossa.. Varmasti tulee oireita jos litra tolkulla vetää..Miksi sitten käytät light-tuotteita?
- painonhallinnastasi
Nainennn:__ kirjoitti:
Olen nainen, käytän light tuotteita sokerilitkujen sijaan ja paino on 47-48kg pituutta 165.. Ja joo, en ole anorektikko, vaan mielummin lihoaisin hiukan.
Kohtuudella kun käyttää niin kaikki on kunnossa.. Varmasti tulee oireita jos litra tolkulla vetää..kyllä minusta aivojen terveys on tärkeämpi asia kuin sairaallinen painon vahtiminen. aspartaami tuhoaa aivot pitkällä aikavälillä ja asiasta on tutkimustietoa yllin kyllin.
- naisen logiikka
Nainennn:__ kirjoitti:
Olen nainen, käytän light tuotteita sokerilitkujen sijaan ja paino on 47-48kg pituutta 165.. Ja joo, en ole anorektikko, vaan mielummin lihoaisin hiukan.
Kohtuudella kun käyttää niin kaikki on kunnossa.. Varmasti tulee oireita jos litra tolkulla vetää..Oma on valintasi, aivosi pikku hiljaa kuitenkin rappeutuvat, mutta ilmeisesti naisen logiikkaa, haluaisi mieluummin hieman lihoa mutta siitä huolimata uhmalla käyttää aivoja rappeuttavaa myrkkyä! tietoa kuitenkin on tarpeeksi ihmisille että osaa tehdä JÄRKEVIÄ valintioja!
- saddsasasdasaddsadsada
kielletään kaikki sokeriton ja rasvaton tavara kohta;)
- epäterveellisiä
Itse asiassa jos vähän asioihin perehtyy, ymmärtää että jos kohtuullisesti käyttää virvoitusjuomia, niin sokerittomat on huonompi vaihtoehto kuin nämä, missä ihan oikeaa sokeria on. Mutta kuka nyt niin tyhmä on, että litratolkulla virvoitusjuomia edes juo? Itselle riittää litran verran kerran kuussa, enemmästä tulee paha olo. Vesi on paras janojuoma!
- +0dad
epäterveellisiä kirjoitti:

VITUT KU UIMAA. 1.5L / PÄIVÄS MINIMI. COL4 4 EVER
- taidat juoda paljon?
+0dad kirjoitti:
VITUT KU UIMAA. 1.5L / PÄIVÄS MINIMI. COL4 4 EVER
Näyttäs vähän että juot aspartaamipitosia juomia ihan riittävästi.... :)
- Eve64
Ei se auta jenkeissä jos lopettaa sokerittoman ja rasvattoman ruoan. Elimistöstä tarttee sopivassa määrin rasvaa jos ei sitä saa alkaa nivelsäryt yms tietoa tästäkin löytyy. makeutusaineet sisältää moninkertaisen annokset sokeria normaaliin luonnonsokeriin verratuna joita on rasvattomassa, että sokerittomassa valitettavasti.
Asesulfaami K on 180-200 kertaa makeampaa kuin sakkaroosi, yhtä makea kuin aspartaami ja puoliksi yhtä makea kuin sakariini.
Sukraloosi (E-koodi: E955) on keinotekoinen makeutusaine. Se on makeudeltaan noin 600–650-kertainen sokeriin verrattuna. Sukraloosin käyttökohteita ovat muun muassa ruuat, juomat ja leivonnaiset.
Sukraloosia valmistetaan klooraamalla valvotusti sakkaroosia eli tavallista sokeria. Se on voimakas hapettava, valkaiseva ja desinfioiva aine. Sitä voi 10 °C:n lämpötilassa liueta 3,1 litraa yhteen litraan vettä.
Kloori on suoloja muodostava halogeeni. Se yhdistyy helposti lähes kaikkien alkuaineiden kanssa.
siis tässä pohtimista kannattaako syödä ja juoda tavallista normaalia ruokaa ja juomaa. Siksi pysyn ihan veden, maidon. tavallisen limun ja sokerllisen mehun ja tuotteiden kannattajana, koska sokeri on luonnontuote.
Jenkeissä on muutenkin tuplarasvat tuotteissa, jonka takia ihmiset lihoo. Meillä suomessa sanotaan, että MÄKKI ruoka lihottaa niin Mäkki ruoka on kevyttä Jenkkien versiosta vaikka niissä kaloreita onkin. Jenkeissä käydessäni syömässä MÄKISSÄ se ruoka tihkui rasvaa yök ja kun ostat ns munkin tai donitsin, kysytään että lämmitetäänkö se vielä öljyssä eli ne saa monikertaitaisen annoksen rasvaa.
Jenkeissä pitää ihan oikeasti ottaa ja tehdä ruoka itse mutta katsoa tuotteet mistä ostaa ja mitä ostaa. muuten saat valmisruoissa ihan sikana liikaa rasvaa. Siellä pitäisi syödä enemmän vihanneksia yms joita ne ei syö kuin me täällä suomessa tehdään salaatteja.
Siellä täytyy tehdä koko kansan ruokaremontti kerralla mutta ei suosimalla sokerittomia ja rasvattomia tuotteita koska makeutusaineet ovat tavallista sokeria paljon paljon makeempia ja vaarallisempia samoin rasvattomat.
Hoikkana pysyy kun syö kuusi kertaa päivässä ja liikkuu. Kaksi ateriaa, päivä ja ilta. aamu-ja iltapala sekä kaksi välipalaa ei tule turha nälkä eikä tule puputtettua mitään ylimääräistä pikkunälkään.
Se niitten ihana mielestäni yök pähkinävoi joita ne vetää aamupalanakin leipien päällä, laitetaan vaahterasiirappia ruokiin, leivonnaisiin jne, syödään pekonia aamupalaksi rasvassa tihruavaa.
Itse jos joskus paistan pekonia valutan rasvan pois. Ei sitä voi syödä usein.
- feija60
Kuulostaa tuo Venezuelan ministeriön päärös kieltää Coca-Cola Zero
on vain tuotteen nimestä kyse, ei tuotteen laadusta eikä muista sisältöön liityvistä
arvoista- aspartaami
aspartaami on myrkkyä
- aspartaami
aspartaami on tuotteen sisältöä
- mist mie tiien
mist sie tiiet mist sie tiiet mist sie tiiet mistsie tiiet ???????
- Taas juoman ystäväkö?
mist mie tiien kirjoitti:
mist sie tiiet mist sie tiiet mist sie tiiet mistsie tiiet ???????
Jaahas, oliko tässä taas yks aspartaamijuomien ystävä joka yritti sanoa jotain?
- Meille myös!
Ihan hyvä vaan. Saisivat kieltää kaikki epäterveelliset jenkkien juomat ja ruoat. Mäkkäritkin vaan mustalle listalle ja sama systeemi Suomeenkin! Jenkkien ruoista ja juomista ei ole kuin haittaa kansalaisten terveydelle.
- Tyhmä minä
Tarkoittaakos tuo nyt siis sitä että sokeroimattomat juomat epäterveellisempiä kuin sokeroidut? Ku emmä tajunnu puoliakaan noista selityksistä. :--DDD
- On - Ei oo?
Oliko tuossa tuotteessaa sukraloosia?
Hirveetä 'myrkkyä' ja karmeen makuista. Maistuu suussa vielä ainakin tunnin päästä nauttimisesta.
Sukraloosia on tungettu joihinkin 'kevyisiin' sokerittomiin/vähäsokerisiin ketsuppeihinkin. Aivan hirveetä! - jjjjjjjustt
juuust ;oo
aika outoo porukkaa... no onhan se järkevää jos haluaa kansalaisten pysyvän terveinä, mikäs siinä... - 4769743
1) Coca-Cola Company on jenkkiyhtiö.
2) Venezuelan ja jenkkien suhteet eivät tunnetusti ole niitä parhaimpia.
3) Yhtäkkiä juuri pahimman vihollisen tuote vedetään hyllystä.
Veikkaan, ettei kyse ole pelkästään aspartaamista :)- sisältää
vesi,hiilidioksiidi,väri (E150d Ammoniumsulfiittimenetelmän sokerikulööri),
happamuudensäätöaineet( E338,fosforihappo, E331Trinatriumsitraatti),
makeutusaineet, (ASPARTAAMI,ASESULFAAMI K)
aromit, mm.kofeiini,kasvisuutteet. Sisältää fenyylialaniinin lähteen.
Suoraan pullon etiketistä luettu. Noita E koodeilla varustettuja elitarvikkeita tulisi välttää.
"E" numeron edessä merkitsee sitä että Euroopan unioni on arvioinut ko.lisäaineen turvalliseksi elintarvike käyttöön. Elintarvikkeiden lisäaineet -esite ja lisäaineopas EVIRAN internet sivuilla-.
- Matti J. Virtanen
Eikös tämä ole se samainen kommunistivaltio, mikä on koko kevään ominut maassa toimivat ulkomaiset tuotantolaitokset valtion omaisuudeksi. He siellä Venetsuelassa kutsuvat tätä "kansallistamiseksi". Me täällä toimistolla kommunismiksi. Maan teot noudattavat samaa kaavaa kuin tamperelaisten punakapinan aikana!
Coca Cola on vaarallinen juoma ja sillä on terveydellisiä vaikutuksia - ainakin mielenterveydellisiä. Venetsuela on päättänyt tyytyä tulevaisuudessa vain kansallisen mehutehtaan tarjoamiin mehuihin ja valtion limsatehtaan limmpareihin, joita tietysti on kahta eri merkkiä mistä valita.
Ensin tuli Venäjä, sitten Kiina, Ranska, Itä-Saksa, Puolat ja muut pikkumaat, Yhdistyneet Kuningaskunta, Ruåtsi, Suomi ja niin edelleen. Nyt uutena sosialistitulokkaana on Venetsuela, minkä sosialistisia tekoja pääsemme kaikki (kapitalismia ja siihen liittyvää vastuuta ajatetlevat) ihastelemaan. Onhan tässä se hyvä puoli sivusta seuraajana, että näkee miten paljon kullakin sosialistilla päässä vippaa.- LIKINÄKÖISTÄ
jos pieni valtio ei halua, että heidän kansalle kuuluvat varat viedään suurten valtioiden toimesta muualle, niin olkoot he vaikka kommunisteja sitten.
Anna sinäkin tienaamasi rahat jollekin rikkaammalle, jos olet sitä mieltä, että se on oikein. Jos haluat itse pitää varasi ja päättää omista asioistasi, niin oletko sinäkin kommunisti? - mielestäsi
LIKINÄKÖISTÄ kirjoitti:
jos pieni valtio ei halua, että heidän kansalle kuuluvat varat viedään suurten valtioiden toimesta muualle, niin olkoot he vaikka kommunisteja sitten.
Anna sinäkin tienaamasi rahat jollekin rikkaammalle, jos olet sitä mieltä, että se on oikein. Jos haluat itse pitää varasi ja päättää omista asioistasi, niin oletko sinäkin kommunisti?siis saa päättää omista asioistaan ja pitää omat varansa (mitkävarat?)?
Vrt. Kiina, ent. Neuvostoliitto, Pohjois-Korea, Venezuela...!?
- sadasjlk
Pepsi lahjonut että olis maxille enemmä markkinoita. Samaa aineita siinäkin on
Käsittääkseni Light -limsojen saaminen myyntiin saavutettiin vasta hirveän kädenväännön jälkeen. Eihän enää saa myydä edes Light -tupakkaa. Harhaanjohtavaa. Coca Cola Zerossa on normi kokiksen maku aika lähellä mutta niin paljon aspartaamia ja muuta myrkkyä sen saavuttamiseksi, että olisi terveellisempää vedellä ihan normi kokista vaan.
- sukraloosia.
Valaisehan meitä tyhmiä, miten Light-savukkeet liittyvät käsiteltyyn aiheeseen (CocaCola, Pepsi, aspartaami, sokeri)?
- maapallopää
Aspartaami on ystävämme Donald Rumsfeldin lahja maailmalle.
http://myaspartameexperiment.com/
http://koti.japo.fi/~retyyni/Aspartaami.html- ????
Eikö tuon pitäisi jo jotain kertoa että löydettiin vahingossa hyönteismyrkkyä tehdessä?????? siitä tulee joku lisäaine ruokiiin?? samalla vois syödä sitä hyönteismyrkkyä, eipähä tarvis käyttää mitään makeutusaineita enää ku tuskin on makuaistiakaa.
- aurinkox
..luulenpa että se on osaltaan terveyden takia vedetty sieltä maasta...mutta osaltaan poikotoivat Suurta Amerikkaa/Coca Colaa...hehän siirtävät kellonkin puolta tuntia eteenpäin ettei ole samassa ajassa kuin USA...että niin...
- on kyse
mutta oli syy poliittinen tai taloudellinen, ovat he oikeilla jäljillä kieltäessään teollisellisesti tuotetun makeutusaineen käytön. Osa näistä makeutusaineista lisää energian tarpeen tunnetta, vaikkei sellaista todellisuudessa ole. Samoin osaa makeutusaineista ei elimistö käsittele tai ei pysty käsittelemään, ja ne päätyvät sellaisenaan luontoon virtsan mukana. Siinä on sitten luontoon kuulumatonta saastetta kerrätettynä suoliston kautta. Ottakaa itse selvää, kun netin käyttö sujuu noinkin hyvin.
- tavallista cocaa
serkkuni on juonut cokista 1-4 litraa päivässä lähes 20 vuotta!! hengissä on vaikka vähän pyylevä onkin!! joko tää liirumlaarumi voi loppua...
- mehuissa?
tavallista cocaa kirjoitti:

Näin kesäaikaan ihmiset juovat erilaisia "light"-mehuja järjettömästi! Mikäli nämä aspartaami-epäilyt osoittautuvat todeksi, niin tämähän on jo laiminlyöntiä suomen kansalaisia kohtaan? Mainittakoon nyt sekin, että erilaisten energia-juomien litkiminen on tunnetusti vieläkin pahempi juttu, etenkin jos näitä vetää työkseen vähän väliä!
Kahvin ja teen makeuttajia on myös ollut suomessa jo monta kymmentä vuotta ja lisää tulee! Yhteenvetona voisin heittää, että kohtuus kaikessa käytössä liittyen "light"-tuotteisiin! - Herra Luomu
tavallista cocaa kirjoitti:
serkkuni on juonut cokista 1-4 litraa päivässä lähes 20 vuotta!! hengissä on vaikka vähän pyylevä onkin!! joko tää liirumlaarumi voi loppua...
Eihän tässä normaalista, sokeroidusta kokiksesta niinkään ollut kyse. Vai onko se sekkuri juonut juuri lightia?
- on parasta
Naurettavaa pelleilyä!
Eikö ensin kannattaisi vaikka tupakka ja kuningas alkoholi kieltää, ennen kuin mahtava sokeriton kokis.
Joku älypää täällä kertoi, että ennemmin juo sokeri litkuja kuin sokerittomia juomia jotka aiheuttavat syöpää ja mutaatiota, luoja mitä kirjoituksia - vähän ryhtiä siihen mitä paskaa tänne suoltaa.- asfghg
Voisitko perustella, miksi aspartaamin terveellisyyden
epäileminen on "paskan suoltamista"?
Jos et pysty, niin kannattanee tuon tasoisella argumentoinnilla
ihan vaan pysyä siellä pikkukylän amisviiksien kokouksissa
huoltoaseman baarissa.
- Jussi20091
Mukana on politiikkaa ja vihollinen (Pepsi?) voi olla rahoittanut tuota mutta osa tottakin eli nämä "light" "zero" "no sugar" jne. juomat ovat "vaarallisempia" kun ne joissa on luonnollisia makeutusaineita. Eikä ne sen kevyempiä ole koska elimistö muuttaa keinotekoisen makeuden oikeaksi ts. ei niillä kroppaa hämätä .
Onkohan Obama Pepsi vai Cokis sponsored pressa ? Ts. kummatkohan automaatit on valkeessa talossa ja meniköhän vaihtoon samalla kun vaihtui valtakin ;-) . - okein....
Sitä ei kyllä tiedä mitä paskaa ne meillekin juottaa noissa värjätyissä vesissä.
- keravan viemäriin
Venezulan terveysministeri teki hatunnoston arvoisen teon kieltämällä ylikansallisen riistoyhtiön paskalitkut,jotka tuhoavat ihmisen keskushermoston
- venezuelaaa
kaikki jenkki tuotteet pitäs laittaa pannaan, eli kauppasaarto vaan sille paskamaailmalle.koht siell riehuu pandemia, joten välttäkää ihmeessä usaa ja menkää vaikka mielummin kuubaan, jos nyt on ihan pakko lähelle päästä.veikkaan ett pandemian iskiessä syksyllä jenkitki vapisee..
- )))))))))))))))))))
venezuelaaa kirjoitti:

TÄLLAINEN AIHE SIIS PITI LÖYTYÄ ETTÄ TULI JUTTUA VENEZUELA-FORUMILLE!
VOI JESSUS SENTÄÄN. - hui hui hui hui
venezuelaaa kirjoitti:
kaikki jenkki tuotteet pitäs laittaa pannaan, eli kauppasaarto vaan sille paskamaailmalle.koht siell riehuu pandemia, joten välttäkää ihmeessä usaa ja menkää vaikka mielummin kuubaan, jos nyt on ihan pakko lähelle päästä.veikkaan ett pandemian iskiessä syksyllä jenkitki vapisee..
Ei se sikainfluenssa oo niin vaarallinen, sairastuneita on mitä, 43 000 tai jotain,kuolleita jotain 145, suurin osa Meksikossa ja suurin osa ennenstään sairaita....jee, tosi vaarallista.
Venezuelassa ja monissa muissakin Et-Amerikan maissa on esim vaarallista dengue-kuumetta jota levittää vesien ja vesiastioiden liepeillä majailevat tietyt hyttyset. Se on veemäinen sairaus ja voi levitä aivoihin.
Aspartaamia varon kaikissa elintarvikkeissa, mut onks Venezuela kieltäny kaikki asp. sisältävät elintarvikkeet? Epäilenpä.
Kyllä tää oli ihan poliittinen juttu, turha näin pitkää threadiä siit pieksää.
- hemmeti tekopyhät
Miksei alkoholijuomia kielletä myös?
Alkoholijuomat sentään aiheuttavat suoraan kuolemia ja onnettomuuksia, sekä on epäterveellisempää kuin cocis.
Tässäpä syy: koska kaikki päättäjätkin ovat alkoholinkäyttäjiä.
Itse olen absolutisti ja SYLJEN jokaikisen alkoholia käyttävän ihmisen päälle!
PTYI!!!!!!! Juopot. - Jokunen Jazka
Kerrankin jossain maassa on päättäjiä, jotka tekevät päätökset oikeasti ihmisten terveyden mukaan, eikä ylikansallisten firmojen pillin mukaan.
Aspartaami ja Natriumglutamaatti vaikuttaa ruokahalun lisääntymistä. Katsokaa mitä sitä on ollut seurauksena: Alati läskistyvät ihmiset jenkkilässä ja monessa muussa maassa. - Anonyymi
Just joo? Kloori myrkky E-950 E-955.
Aspartaami E-951 aiheutta päänsäskyä? - Anonyymi
Just joo? Kloori myrkky E-950 E-955.
Aspartaami E-951 aiheutta päänsäskyä?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798