Miksi vänäläisille oli myyty lippuja Suomen katsomoon? Ostimme itse liput hyvissä ajoin ja siinä uskossa että olemme suomen kannattajien joukossa. Kun saavuimme paikalle karu totuus paljastui. Katsomon osassa jossa istuimme oli noin 20 suomalaista ja loput venäläisiä. Venäläisiä oli myös heti suomen fanikatsomon vieressä iso joukko.
Miten lipunmyynti voi mennä näin? Ei missään muualla voi tälläistä tapahtua! Lipuista myydään tietty osa omille ja tietty osa vieras kannattajille. Jos venäläisiä tulee meidän katsomon puolelle niin ei ole lupa tuoda fanikamaa tai laulaa kannustuslauluja. Näin maailmalla.
Palloliitto tyytyväisenä myy liput venäläisille jotta suomen fanit joutuu jäädä kotiin katsomaan. Tässäkö kiitos 10 vuoden aktiivisesta stadionilla ravaamisesta? Taidan seuraavalla kerralla jäädä kotiin.
Myös turvajärjestelyt oli ihan alkeelliset.
Uutisissa ollut arvio 8000 venäläisestä on ihan naurettava arvio! Lähempänä totuutta on 20 000 venäläistä.
Pallolitto on mokannut täysin.
Toivottavasti maajoukkueen kannattajat tekee tästä valituksen Palloliitolle. Tämä mielestäni osoittaa vain sen, että Palloliitolla ei ole mitään kiinnostusta kasvattaa Suomen fanikulttuuria hyvään suuntaan.
Hyvä Suomen fanit!
Venäjän kaksi kotipeliä
Suomen fani
0
360
Luetuimmat keskustelut
- 1011663
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä421207Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23970Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170806Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13770Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201703- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS35655Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39598