Kaarramme festarialueelle bussilla, joka herättää tietysti heti huomiota. Porukkaa on enemmän kuin olisin uskonutkaan. Jokapuolella korkataan pulloja, nauretaan ja juhlitaan.
Ensimmäiset uteliaat kolkuttelevat bussimme ovella.
-Hei mikä tää on, vittu mikä auto...
-Mitä te niinku mainostatte?
-Voi vittu, jeesustelijoita... menkää muualle!
Kaikki kommentit oli kuultu ennenkin.
Ilta sujuu ensin melko rauhallisesti. Bussiin on tulijoita, ja keskustelu käy kiivaana. Löytyy monenlaista suhtautumista uskonasioihin.
Alkaa olla myöhä. Jostain nurkan takaa alkaa kuulua huutoa ja karjumista. Kurkkaan ulos, siellä tapellaan oikein kunnolla. Kaksi miehenalkua, molemmilla naamat veressä. Pullot lentelee.
-Hakekaa ny järkkäreitä ja vähän äkkiä...
Nujakkaan ehtii vielä muutama lisää ennen kuin järjestyksenvalvojat ehtivät paikalle.
Bussiin ei oteta enää ketään, vaan odotellaan tiimiä paikalle. Osa oli ollut kiertämässä alueella.
Paikalle astelee kolme miestä. Mustat nahkavaatteet ja pitkät, mustat letit. Kaulassa isot ristit väärinpäin. Näitä näkee aina, mä ajattelin ensin.
-Me tullaan sisään, ne ilmoittivat.
Sanoimme, ettei meillä ollut enää tarkoitusta ottaa ketään bussiin.
Vastarinta alkoi nousta.
Yksi oli ikäänkuin porukan pomo, toiset kaksi seurasivat perässä ja olivat suhteellisen hiljaa. Inttäminen sisääntulosta jatkui.
-Me voidaan kyllä jutella tässä ulkopuolella, me ehdotettiin.
-Hei, me luvataan ettei hajoteta paikkoja jos te päästätte meiät sisään, oli vastaus.
Joku alkoi kehittää keskustelua. Satuttiin mainitsemaan tietenkin se yksi sana: Jeesus. Mä satuin vilkaisemaan tätä jengiä päin. Hetken ajan mä näin sen yhden silmät, ja silloin mä säikähdin.
Mitä enemmän puhuttiin Jeesuksesta, sitä luonnottomammaksi juttu meni. Tyypin silmät oli kuin eläimellä, ja niistä näki, ketä se palvelee.
-Mä tappaisin teidät, jos siitä ei joutuis istumaan, se sanoi. Ja mä näin että se oli totta. Mitään kunnollista keskustelua ei saatu aikaan. Sitten alkoi manaaminen: ne kirosivat meidän bussimme hivellen sitä sormillaan. Auton olisi määrä joutua kolariin tai palaa ennen kuin sillä on ajettu seuraavat sata kilometriä.
Bussin ovia oli pakko alkaa sulkemaan, muuten ne olisivat tunkeneet itsensä sisään. Mä jäin katsomaan sen yhden silmiä. Sellasta tukehdutettua vihaa ja tuskaa mä en ollut koskaan nähnyt.
Mä mietin sen puheita koko illan. Se sanoi, ettei tarvi palvella mitään Jumalaa, se tekee päinvastoin heikoksi. HE ovat niitä, joilla on todellinen voima.
Mikä tässä ihmisyydessä on niin erinomaista, että me kerta kerran jälkeen luullaan suoriutuvamme omillamme, eikä kovina jätkinä haluta myöntää, ettei se onnistu?
Joku uskottelee pärjäävänsä hienosti yksinkin. "Vain minä teen omasta elämästäni sitä, mitä se on." Ja se toimii. Vähän aikaa.
Jotkut turvautuvat siihen, mitä eivät näe. Toiset eivät suostu näkemään sitä, mihin voi turvautua.
Onko viisautta kulkea yksin ja päätyä puskaan vai kysyä neuvoa ja päästä perille?
Ensimmäiset uteliaat kolkuttelevat bussimme ovella.
-Hei mikä tää on, vittu mikä auto...
-Mitä te niinku mainostatte?
-Voi vittu, jeesustelijoita... menkää muualle!
Kaikki kommentit oli kuultu ennenkin.
Ilta sujuu ensin melko rauhallisesti. Bussiin on tulijoita, ja keskustelu käy kiivaana. Löytyy monenlaista suhtautumista uskonasioihin.
Alkaa olla myöhä. Jostain nurkan takaa alkaa kuulua huutoa ja karjumista. Kurkkaan ulos, siellä tapellaan oikein kunnolla. Kaksi miehenalkua, molemmilla naamat veressä. Pullot lentelee.
-Hakekaa ny järkkäreitä ja vähän äkkiä...
Nujakkaan ehtii vielä muutama lisää ennen kuin järjestyksenvalvojat ehtivät paikalle.
Bussiin ei oteta enää ketään, vaan odotellaan tiimiä paikalle. Osa oli ollut kiertämässä alueella.
Paikalle astelee kolme miestä. Mustat nahkavaatteet ja pitkät, mustat letit. Kaulassa isot ristit väärinpäin. Näitä näkee aina, mä ajattelin ensin.
-Me tullaan sisään, ne ilmoittivat.
Sanoimme, ettei meillä ollut enää tarkoitusta ottaa ketään bussiin.
Vastarinta alkoi nousta.
Yksi oli ikäänkuin porukan pomo, toiset kaksi seurasivat perässä ja olivat suhteellisen hiljaa. Inttäminen sisääntulosta jatkui.
-Me voidaan kyllä jutella tässä ulkopuolella, me ehdotettiin.
-Hei, me luvataan ettei hajoteta paikkoja jos te päästätte meiät sisään, oli vastaus.
Joku alkoi kehittää keskustelua. Satuttiin mainitsemaan tietenkin se yksi sana: Jeesus. Mä satuin vilkaisemaan tätä jengiä päin. Hetken ajan mä näin sen yhden silmät, ja silloin mä säikähdin.
Mitä enemmän puhuttiin Jeesuksesta, sitä luonnottomammaksi juttu meni. Tyypin silmät oli kuin eläimellä, ja niistä näki, ketä se palvelee.
-Mä tappaisin teidät, jos siitä ei joutuis istumaan, se sanoi. Ja mä näin että se oli totta. Mitään kunnollista keskustelua ei saatu aikaan. Sitten alkoi manaaminen: ne kirosivat meidän bussimme hivellen sitä sormillaan. Auton olisi määrä joutua kolariin tai palaa ennen kuin sillä on ajettu seuraavat sata kilometriä.
Bussin ovia oli pakko alkaa sulkemaan, muuten ne olisivat tunkeneet itsensä sisään. Mä jäin katsomaan sen yhden silmiä. Sellasta tukehdutettua vihaa ja tuskaa mä en ollut koskaan nähnyt.
Mä mietin sen puheita koko illan. Se sanoi, ettei tarvi palvella mitään Jumalaa, se tekee päinvastoin heikoksi. HE ovat niitä, joilla on todellinen voima.
Mikä tässä ihmisyydessä on niin erinomaista, että me kerta kerran jälkeen luullaan suoriutuvamme omillamme, eikä kovina jätkinä haluta myöntää, ettei se onnistu?
Joku uskottelee pärjäävänsä hienosti yksinkin. "Vain minä teen omasta elämästäni sitä, mitä se on." Ja se toimii. Vähän aikaa.
Jotkut turvautuvat siihen, mitä eivät näe. Toiset eivät suostu näkemään sitä, mihin voi turvautua.
Onko viisautta kulkea yksin ja päätyä puskaan vai kysyä neuvoa ja päästä perille?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin, muuten ihan eläväinen ja hauska pikku tarina, mutta voisit kenties kiinnittää hieman huomiota aikamuotoihin. Ja tiesitkö, että kirjailijanaluille on jo oma palstansa, se löytyy Kirjat & novellit -osiosta.
Kiva tarina mutta miten se liittyy Satanismiin?
Joo, ja siis vaikka sinä Jenni et tätä maininnutkaan, niin voin lisätä hyvin:
Että siis, tämä tarinahan oli TÄYSIN TOTTA! OLI OLI!
Meidänkin paikkakunnalla kävi joskus, talvi iltaisin tee dösä. Siellä oli kiva käydä lämmittelemässä välillä, muuten, mutta kun ne heebot ja gimmat siellä ei oikeasti tunteneet raamattuaan, jota yrittivät siteerata. Minä, noin 15v. teinin alku, erehdyin rupeen "valistaan" heitä mitä siellä kirjassa sanotaan, ja miten ne pätkät, joita he siteerasivat alkaa tahi loppuu. Voi jumalaut, että sain päälleni kirousten ryöpyn ja jumalan pilkkaajan nimen, taidettiin myös palvaajaksi, minut, mainit. Turha sanoakkaan että enää ei tarvinnu mennä, ikinä, lämmitteleen. Siinä sitä sitten palloiltiin kartsalla, kylmässä talvi ilmassa, ja ihmeteltiin, mikä niille tuli.
Ave Jenni!
Olipa tarina, tyyliä Riku Rinteen kirjojen tarinan kaltaista kopiointia.
Mutta asiaan, tässä kerrottiin olkoompa - fakta tai fiktio - miten jeesustelijat tyrkyttävät omia oppejaan siellä missä sitä ei kaivata.
En ota kantaan porukan "petomaisiin silmiin" tai muihin vastaaviin.
Tai otampa kuitenkin, tuo porukka ei kuulu satanisteihin, heillä ei ole väärinpäin olevia ristejä ja "petomaisia silmiä", vaan porukan tunnusmerkit ja tapa asennoitua asioihinne on selvästi teistisen satanismin alaisuuteen kuuluvaa saatananpalvontaa.
Teistinen satanismi taas on niin laaja käsite, ettei sitä pidä sekoittaa rikolliseen saatananpalvontaan.
Perinteisessä saatananpalvonnassa ihmiset uskovat persoonnalliseen Saatanaan ja teistisen satanismin yhdessä suunnassa uskotaan
ei-persoonnalliseen jumalolentoon, jota voidaan kutsua joko Luciferiksi tai Saatanaksi.
Voithan kysyä seuraavan kerran kun näet vastaavia ihmisiä kumpaa he edustavat?
Ehkä sitten keskustelu lähtisi paremmin eteenpäin, kun olet kiinnostunut heidän omasta uskonnostaan, äläkä tyrkytä pelkästään omaasi.
Näin toimii luontainen vuorovaikutus, sekä antaa, että ottaa vastaan.
Teistisessä satanismissä uskotaan metafyysisiin todellisuuksiin ja voimiin, joihin oli ilmeisesti Jennin kirjoituksessa viitattu ja siten myös magialla ja rituaaleilla on mahdollisuus vaikuttaa tapahtumien kulkuun niin hyvässä kuin pahassa.
Joten ehkä teidän bussillenne jossain vaiheessa käy huonosti, onko vakuutukset kunnossa? (heh heh)
Satanismiin tämä asia ei tosin kuulu, he eivät usko metafyysisiin käsitteisiin, eikä mihinkään kristittyjen Saatanaan, kuin ihmisen lihallisen luonteen "petomaisuuteen".
Eikä ko. symboliikkakaan kuulu satanisteihin.
Sinänsä tuollaiset tapaukset ovat mielenkiintoisia, miten eri uskontojen ihmiset kohtaavat toisensa ja miten kunkin viitekehykset. lähtökohdat yllyttävät ihmisen toimimaan niin kuin tekevät.
Ps. olen filosofi, okkultisti ja olen viime 2v. aikana tutkinut erilaisia satanistisia suuntauksia.
Joo... tää juttu on tapahtunut Joutsassa toissakesänä.
Ja toisekseen, mä odotinkin että joku alkaa mua valistaa satanismin, saatananpalvonnan ja muiden sellasten eroista. Nää tyypit nyt ei olleet käsittääkseni satanisteja, mutta tää palsta oli eka johon mulle tuli mieleen tää juttu kirjottaa.
Uskovia syytetään monesti siitä, että he menevät juuri sinne, missä heitä ei kaivata.
Usein juju meneekin juuri siinä, että ne ihmiset jotka eivät uskonasioita tiedosta / tunnusta kaipaavansa, ovat juuri niitä jotka uskoa eniten tarvitsevat.
Niin, ja bussi on muuten ihan kunnossa. =o)
mitä mieltä tuosta ewen jutusta? Minulle joskus nuoruus vuosina kävi samalla tavalla ja, omasta puolestani, voin sanoa, että ihan asiallisesti yritin asioista keskustella, mutta kun ei.
jokainen kokee tietysti nää asiat eri tavalla. Itse henkilökohtasesti mä olen sitä mieltä, että uskovat juttelee yleensä ihan asiallisesti ja rennosti. Busseissa kysellään joskus tosi vaikeitakin asioita, eikä meillä ole kaikkeen vastausta. Jotkut jutut on myös kipeitä, niin että saattaa saattaa tulla jännitettä keskustelijoiden välille. Mä toivon kuitenkin, ettei kukaan nyt niin karmeeta kammoa olis saanut, ettei vois enää teelle poiketa. =o)