Koirat

Jos koirien hajuhaittoja porrashuoneeseen ja naapureiden asuntoon niin saanko sitten häädön?siis yksi vain hajuhaittojen takia.Ei meidän koirat öisin enää haukuntaa.Sanoin isänn.toimistolle että aiomme muuttaa eri paikkakunnalle jonakin päivänä,mutta kutenkin siellä on pitkät jonot vuokra-asuntoa.4 varoituksesta ei kaikki ole kyseessä hajuhaittoja kerran.Jos joudun häätö niin joudunko kadulle asua ja koirien kanssa?Arvelin syystä kun toinen koiralla saattaisi olla virtsan häiriöt koska pystyy vain pidätystä 4-5tuntia.onko virtsaa nopeasti haju leviää sitä?yhdellä koiralla aivan normaalisti ja toisella koiralla näköjään varmaankin vitsan häiriöt.Miten voisin parantaa että ettei tulisi taas varoitusta tai häätö?kyllä saimme kaksi kerta varoitusta hajuhaittojen takia eli vuonna kai 2007 ja nyt 2009 kesäkuussa.kaksi varoitusta oli koirien haukunta,mutta ei enää valitusta koirien haukunta ,koska koirat oppineet öisin hiljaa.Ihmettelin siinä,että paperissa lukee myös "lisäksi koiranne haukkuvat säännöllisesti iltaisin useamman tunnin ajan sekä leikkivät yöajat".Eikö niin sallii meteliä klo 22 asti?Ei meidän koirat ollut leikkiä yöllä vain aina sängyn päällä luupurun kanssa eikä kolisee lattialle.siis vuonna 2007 hajuhaittojen takia silloin ollut meillä koiranpennut (4-5viikkoisen ikäisinä).Emme voineet heittää pennut ulos kuin piti ensin luovutusikäisiä uuteen kotiin.Asun pienkerrostalossa.eikö normaali,että koirat haukkua jos ovea soi tai postista luukulle tai portaikon äänet?
2261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tarkka laukaus silmien väliin niin loppuu haukkuminen ja virtsankarkailu.

Äänestä

Tuosta ei ota selvää kirjanoppinutkaan, tekstityksessä on vikaa, vikaa, vikaa.
Se, minkä tuosta tolkkua sai, koirasi ovat yötkö yksin ja tekevät tarpeensa sisälle ja kaiken lisäksi haukkuvat vielä?
Kyllä siinä syitä valituksiin riittää. Miksi ne ovat niin paljon yksin, etkö ole niitä kouluttanut tavoille?
Ei hyvältä näytä, nyt tarttee tehrä jotain.
Vie koira lääkäriin, jos sillä on virtsatietulehdus, ei se itsekseen parane.
On suorastaan eläinrääkkäystä, ellei sairasta koiraa viedä lääkärille.
Kyllähän ne koirat tuppaavat haukkumaan ovikellon soidessa, mutta ei ne saa isoa meteliä nostaa, eikä postia haukkua, sanomistahan siitä tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


---aAa--- kirjoitti:

Jos koirien hajuhaittoja porrashuoneeseen ja naapureiden asuntoon niin saanko sitten häädön?siis yksi vain hajuhaittojen takia.Ei meidän koirat öisin enää haukuntaa.Sanoin isänn.toimistolle että aiomme muuttaa eri paikkakunnalle jonakin päivänä,mutta kutenkin siellä on pitkät jonot vuokra-asuntoa.4 varoituksesta ei kaikki ole kyseessä hajuhaittoja kerran.Jos joudun häätö niin joudunko kadulle asua ja koirien kanssa?Arvelin syystä kun toinen koiralla saattaisi olla virtsan häiriöt koska pystyy vain pidätystä 4-5tuntia.onko virtsaa nopeasti haju leviää sitä?yhdellä koiralla aivan normaalisti ja toisella koiralla näköjään varmaankin vitsan häiriöt.Miten voisin parantaa että ettei tulisi taas varoitusta tai häätö?kyllä saimme kaksi kerta varoitusta hajuhaittojen takia eli vuonna kai 2007 ja nyt 2009 kesäkuussa.kaksi varoitusta oli koirien haukunta,mutta ei enää valitusta koirien haukunta ,koska koirat oppineet öisin hiljaa.Ihmettelin siinä,että paperissa lukee myös "lisäksi koiranne haukkuvat säännöllisesti iltaisin useamman tunnin ajan sekä leikkivät yöajat".Eikö niin sallii meteliä klo 22 asti?Ei meidän koirat ollut leikkiä yöllä vain aina sängyn päällä luupurun kanssa eikä kolisee lattialle.siis vuonna 2007 hajuhaittojen takia silloin ollut meillä koiranpennut (4-5viikkoisen ikäisinä).Emme voineet heittää pennut ulos kuin piti ensin luovutusikäisiä uuteen kotiin.Asun pienkerrostalossa.eikö normaali,että koirat haukkua jos ovea soi tai postista luukulle tai portaikon äänet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu