Aion hakea keväällä LTY:hyn. En ole koskaan käynyt Lappeenrannassa, joten olisi mukava kuulla, millainen paikka Lappeenranta on?
Lappeenranta
emilia
173494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nuorelle sinkkunaiselle yksi parhaimpia paikkoja Suomessa (maailmassa). Valinnanvaraa löytyy miesten suhteen.
Lappeenrannassa on rento meininki. Ihmisten kanssa tulee hyvin toimeen, eikä täällä ole turhan tiukkaniskaista kyräilyä.
LTY:ssä on se huono puoli, että keskustaan on sieltä matkaa melkein 10 kilometriä.
Juu on lpr mukava paikka asua LTY järjestää bileitä kivasti. Ei täältä 10km ole keskustaan korkeintaan 7km jos sitäkään
Mutta alkaa tässä jo opintojen loppupuolella tulee lappis korvista ulos. =) pari vuotta täällä kyllä jaksaa oleilla.
ps. vuokrat on kuin pk seudulta, jos yhtään parempaa kämppää haluat.
pss. mättöä täältä saa, kuten palstalla on huomattu ruokamafian riehunta.
Mie muutin Lappeenrantaan noin kymmenen vuotta sitten Kouvolan suunnalta. Jos töitä vain piisaa, niin en aio täältä pois muuttaa.
Suurin osa opiskelijoista lähtee kesäisin töiden perässä pois Lappeenrannasta. Sääli, sillä Lappeenranta on loistava kesäkaupunki. Upeaa Saimaa-maisemaa riittää koko kaupungin pituudelta.
Opiskelijat ovat suurelta osin muualta päin Suomea, mutta paikalliset ihmiset ovat pääosin iloisia Karjalaisia sekä Venäläisiä, joista alle keski-ikäiset puhuvat melkein poikkeuksetta hyvää suomea.
Koulusta voin sanoa sen verran, että siellä ei kenenkään tarvi jäädä yksin kämppäänsä makaamaan, vaan fukseille on runsaati mukavia pileitä ja harrasturyhmiä, joissa tutustuu helposti muihin opiskelijoihin.
Tervetuloa!
itse olen viihtynyt täällä todella hyvin. kaunis paikka ja välittömät ihmiset. suosittelen :)!
Itse olen Espoosta kotoisin ja kesätkin kyllä vietän siellä, mutta koulusta sanon, että loistava paikka etenkin siksi, että kaikki yksiköt ovat samassa rakennuskompleksissa. Ei siis tarvitse olla vain omaa alaa opiskelevien keskuudessa, niin kuin pitkälti on esim Otaniemessä.
Juups, tässä aikalailla yliopiston vieressä asun minäkin. Kohta vuosi mennyt.
Keskusta on kaukana, mutta elämää on täälläkin. Lisäksi linkit kulkevat mukavasti ja uskomatonta on, että kuskit hymyilevät.
Opiskelijakämpät on siistejä, huolto pelaa ja LOAS palvelee varsin joustavasti.
Ja pippaloita tosiaan piisaa, Skinnarilan vappu on elämys, josta selvinnen tänä vuonna paremmin, korvatulpat on jo hankittu. Kesällä on hiljaista, rauhallista ja kaunista. Ja kyllä muuhunkin aikaan vuodesta saa viikoilla nukkua rauhassa, naapurien kanssa tulee kyllä toimeen.
Lappeenranta on oikeasti mukava paikka, ei kodin voittanutta olekaan, mutta jos tämä sijaitsisi hieman eri puolella Suomea, niin voisin hyvinkin jäädä iäkseni.
(Niin ja naispuoliselle ihmiselle on aina seuraa, yksin et taatusti jää ;)
Sukupuolijakauma on sinkkutyttöjen näkökulmasta erittäin hyvä tässä kaupungissa, mutta tähän liittyy myös pieni varoituksen sananen: vaikka miehiä riittääkin kummankin käden joka sormelle ja teitä kohdellaan kuin prinsessoja, älkää "lappeenrantalaistuko" ja anna tilanteen (keltaisen nesteen) nousta päähän...
Sen verran olen maailmaa nähnyt, että voin sanoa rehellisesti lappeenrantalaisnaisten olevan kaikista ylimielisimpiä, mikä on tietysti tilanteet huomioiden aika ymmärrettävää. Saattaisi se minullakin pissi nousta päähän, jos kaupungissa olisi ikäluokassa 2-3 kertaa niin paljon tyttöjä kuin poikia...
Ihmettelin kun pariin otteeseen puhuttu, että kaupungissa olisi paljon vapaita miehiä. Itse en kuitenkaan ole naisten vähyyttäkään havainnut ,joten tutkin asiaa... Ja totesin että miehiä tietyissä ikäluokissa todella on enemmän? Mistähän tämä mahtaa johtua?!
Alla tilastokeskuksen taulukkoa viimevuodelta:
Miehet Naiset Yhteensä
Yht. 28 698 30 009 58 707
0-4 1 472 1 419 2 891
5-9 1 619 1 582 3 201
10-14 1 794 1 647 3 441
15-19 1 790 1 817 3 607
20-24 2 481 2 017 4 498
25-29 2 031 1 646 3 677
30-34 1 774 1 733 3 507
35-39 2 050 1 928 3 978
40-44 2 055 2 044 4 099
45-49 2 313 2 275 4 588
50-54 2 380 2 365 4 745
55-59 2 007 2 016 4 023
60-64 1 519 1 646 3 165
65-69 1 154 1 480 2 634
70-74 1 013 1 499 2 512
75-79 680 1 249 1 929
80-84 370 904 1 274
85-89 149 490 639
Sukupuolijakauman huomattava kieroutuneisuus etenkin ikäryhmässä 20-29 johtuu Lappeenrannan oppilaitoksista, jotka ovat miehisille aloille suuntautuneita (mm. LTY, Maasotakoulu).
Tilastokeskuksen tietojen mukaanhan tässä ikäryhmässä on miehiä reilut 800 kappaletta enemmän kuin naisia, mikä on paljon tämänkokoisessa kaupungissa. Kuitenkin tilastot kertovat vain puolitotuuden, koska kokototuus on vielä karumpi.
Tilastoissahan näkyvät vain kunnassa kirjoilla olevat henkilöt, kun todellisuudessa moni opiskelija on kirjoilla muualla. Käytännössä siis Lappeenrannassa on paljon nuoria opiskelijapoikia, jotka eivät täällä tilastoissa näy, ja toisaalta moni lappeenrantalaistyttö on vastaavasti opiskelemassa esimerkiksi yliopistossa Helsingissä tai Jyväskylässä...
Käytännössä siis ero on paljon isompikin kuin tuo mainittu reilut 800.
Vielä edellistä havainnollistaakseni voisin nykäistä hihasta LTY:n ja Maasotakoulun opiskelijamäärät, jotka olivat vuonna 2002 4500 ja 1300 henkilöä. Maasotakoulun naiset ovat lähinnä kuriositeetti, eikä LTY:ssäkään naisia ole käsittääkseni kuin 20-25% opiskelijoista. Jo näiden kahden oppilaitoksen ansiosta nuorilla miehillä on yli 4000 pään ylivoima naisiin nähden... Aika hurja luku tämänkokoisessa kaupungissa. Tuollaisen eron vaikutukset tuntuisivat kyllä paljon isommassakin paikassa.
Sitten on vielä AMK ja AMO, joissa miehet lienevät hieman niskan päällä myöskin, mutta ei näin radikaalisti. Lukioissa lienee naisia hieman miehiä enemmän.
Ainakin liiketalouden yksikössä (siis ammattikorkean puolella) miehet ovat suorastaan harvinaisuus.
Hei, nythän ei ollut puhe mistään yksittäisistä yksiköistä, vaan koko ammattikorkeakoulusta.
Esimerkiksi ihan liiketalouden yksikön naapurissakin sijaitsee tekniikan yksikkö, jonka naiset ovat muutaman käden sormilla laskettavissa. Tekniikan yksikköhän on tietääkseni suurin yksikkö koko ammattikorkeakoulussa.
Sitä paitsi ainakin kuulopuheiden mukaan liiketalouden yksikön sukupuolijakauma on aika fifty-fifty, mutta parempaa tietoa ei ole.
No, siinä olin kyllä hätäinen että yleistin tosiaan liiketalouden yksikön tilanteen koskemaan koko AMK:ta.
Mutta liiketalouden yksikössä on kyllä selvästi enemmän naisimmeisiä kuin miehiä. Ja uskonpa että sama tilanne on myös sosiaali- ja terveysyksikössä kuten myös kotitalouden puolella. Teknikkassa tilanne onkin sitten päinvastoin, kuten totesitkin. Yritin etsiä ihan kirjoitettua tietoa EKAMKin nettisivuilta mutta enpä pikaisesti ainakaan löytänyt. Pitääpä kaivella lisää...
En usko, että ammattikorkeakoulussa on kokonaisuutena kovin suurta eroa eri sukupuolten määrissä... Mutta oli ero sitten mies- tai naisopiskelijoiden hyväksi, niin tämä on kuitenkin pientä näpertelyä siihen verrattuna, että ainakin minun laskelmieni mukaan maasotakoulussa ja LTY:ssä on yhteensä n.4000-5000 miehen ylivoima naisiin nähden.. :)
Ammattikorkeakoulun Lappeenrannan yksiköissähän ei ylipäätänsäkään ole kuin 1500 opiskelijaa. Maasotakoulussa yksinäänkin on jo melkein yhtä monta poikaa/miestä. :)
Riippuu siitä mitä hakee paikkakunnalta.Ei LPR oo sen kummosempi paikkakuntana kuin muutkaan keskisuuret kaupungit.Samat juopot löytyy kaikkialta.
Mie oon ainaskiin huomannu, et toi skinnarila(LTY sijaitsee skinnarilassa) on hirveen sisäänpäinlämpeevä paikka. Ja paikan ainoa yöelämän "kiintopiste" on parhaimmillaankin täynnä väsyneitä LTY:n opiskelijoita. Keskustassa on mukavampi asua, ku kaupungille mennessä ei tarvii aina samoi naamoi kattella(=samat LTY:n väsähtäneet opiskelijat).
Jos ei matka käy haittaamaan, nii hae ainaski asunto keskustastapäin.
Lappeenranta on sitten ihan eri kaupunki kesällä ja talvella.