Olen 16-vuotias tyttö jolla on ongelma nimeltä kuukautiset, en oikein tiennyt minne muuallekkaan tämän laittaisin. Olen ollut yhdynnässä pitkä aikaisen poikaystäväni kanssa ja olemme pitäneet erittäin hyvää huolta ehkäisystä joka on ollut kondoomi. Silti nyt kuukautiset ovat myöhässä. Ensimmäisenä yönä tuli vähäsen vuotoa ja sen jälkeen kaksi päivää (tai jos edes sitäkään) muutamia tippoja. Tämän jälkeen ovat pysähtyneet kuin seinään. Kuukautiseni ovat olleet säännölliset jo 3 vuotta. En vain käsitä miten raskaus olisi mahdollista kun niin hyvää huolta pidimme? Mikä olisi toisena syynä niiden äkilliseen loppumiseen? Testin aion kyllä tehdä kahteenkin kertaan, sitten viikon kahden päästä. Piti tulla purkamaan edes jonnekkin tämä asia, vaikka niin ihanasti saankin tukea poikaystävältäni tähän asiaan. Mutta tosiaankin, voisiko mukamas kortsuun tulla pieniä reikiä, minusta tämä kuulostaa mahdottomalta? Voisiko joku kertoa jos hänellä olisi ollut samanlainen tilanne tai jotain vastaavaa?
Aikamoista
?
7320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ymmärrsinkö oikein et sulla on kuitenkin ollut vähäistä vuotoa?? Mut silti laitoit et kuukautiset myöhässä!!
Eli jos sulla on ollut vähäistä vuotoa,niin uskoisin niiden olevan kuukautiset ja nou hätä.
Stressaamalla ne ainakin siirtyy...joten ota ihan iisisti!
Tottakai kortsuun voi tulla pieniä reikiä. Kai te olette sentään tarkistaneet jokaisen yhdynnän jälkeen kondomin? Olette käyttäneet sitä koko yhdynnän ajan ja myös tarvittaessa esileikin aikana? Eikä mitään "jos vaan ihan vähän aikaa ensin paljaalla" tai "kokeilen vaan pikkusen tässä huulilla hieroa spermaista elintäni"?
Jos kuukautiset ovat nyt myöhässä tai raskauden takia muuten erilaiset, se tarkoittaisi, että hedelmöittyminen olisi tapahtunut jo aiemmin. Raskaustestin voi silloin tehdä jo nyt. Miksi ajattelit odottaa viikon kaksi?
Kuukautisten myöhästymiseen tai niukkenemiseen on olemassa monia muitakin vaihtoehtoisia syitä mm. sairastaminen, lääkekuuri, painon muutokset, liikunnan raju lisääntyminen, stressi ja tietysti myös ihan luonnolliset vaihtelut, ihminen ei ole kone.
Tietysti olemme tarkistaneet aina kondomin, kerroinhan heti että olemme olleet tarkkoja näissä asioissa, ja meinasinkin että olisiko mukamas mahdollista että kondoomeihin tulisi niin pieniä reikiä että sieltä tulisi hitusen vain ns. "hinkatessa" ja emme tietenkään ole paljaalla koskaan ensin tai jälkeen tai keskivaiheessa, emmekä muutenkaan ottaisi minkäänlaisia riskejä. Siksi tämä tilanne olikin outoa ja kirjoitin tänne. Halusin kuulla lisää mielipiteitä ja mistä muusta tämä voisi johtua.
Tuosta testin tekemisestä, sen takia meinasin että olisin odottanut viikon kaksi koska sain tälläistä tietoa muulta sivulta, virheellistä näköjään, mutta teinkin tänään testin ja se näytti negatiivista, nyt on alkanut tulemaan uudestaan "menkka kipuja" joita minulla oli jo ennen pientä vuotoa joka lähti heti pois. Noh tämä oli varmaankin vain meidän ylireagointia kun otamme näissä asioissa kaiken vakavasti.
Kiitos kuitenkin vielä vastanneille.
Kuinka olette tarkistaneet kondomin? Täyttämällä sen esim. vedellä tai ilmalla ja katsomalla/kokeilemalla tuleeko jotain läpi? Kaikkea ei aina silmillä havaitse.
Jos eivät menkat ala viikon sisällä, tee uusi testi.
Tuollahan noita muita vaihtoehtoja oli jo runsaasti lueteltu. Ei kukaan voi sen tarkemmin tietää mistä on kyse.
alkaisi viikon sisällä jos hänellä oli jo niukat menkat? Ei ne nyt vähän väliä ala tulemaan jos niukka vuoto on jo tullut..
Kyseessä voi olla hormonihäririö tai ovulaatiovuoto. Silloin tässä vasta odotellaan sitä varsinaista kuukautisvuotoa
Myös kiinnittymisvuoto on mahdollinen, jos tuosta olisi raskaus alkanut. Silloin raskaus ei olisi vielä näkynyt testissä, mutta näkyy myöhemmin.
Mitään noin varmaa, kun "Ei ne nyt vähän väliä ala tulemaan", ei voi sanoa.
Kerronpahan nyt tännekkin miten tässä nyt kävi...
Kuukautiset alkoivat, ja olivat yhtä runsaat ja kivuliaat kuin ennenkin. Tein kuitenkin testin vielä niiden jälkeen ihan vain kaiken varmuuden vuoksi, ja negatiivinen oli.
Tosiaankin, minulla ei ole koskaa ollut mitään ovulaatiovuotoa tai semmoista joten siksi tämä säikähdys, ja kun vielä tämä vuoto tuli silloin kun menkkani yleensä alkavat.
Olimmekin ÄLYTTÖMÄN ihmeissämme miten se olisi ollut mahdollista että raskaana olisin...
No mutta kiitoksia vielä vastaajille kun viitsitte vaivautua. =)