haluaa itselleen pidettäväksi jonkinlaiset polttarit? ja Miksi?
Itse en tahtoisi mistään hinnasta ja onneksi mun kaaso tuntee mut niin hyvin ja ei ole edes järjestämässä mitään.
Ne on aivan turhaa hömpötystä ja miksi pitäisi osan vieraista vielä kustantaa polttarit? Tätä mä en ymmärrä laisinkaan. En edes sitä että käydään syömässä yhdessä tai muuta sellaista pientä.
Kesämorsian
Kuinka moni
6
1000
Vastaukset
- tapansa kullakin
Et ymmärrä että käydään syömässä tai muuta sellaista pientä? :) Minun mielestäni polttarit on hauska tilaisuus tavata tyttöporukalla ja viettää hauska päivä yhdessä. Ihan mukava perinne, mennyt vaan nykyään ehkä jo vähän yli, mutta kaikkihan voi järjestää omannäköisensä polttarit. Tai olla järjestämättä, niin kuin sinä haluat tehdä. Ei kai siitä kukaan syyllistä? Minä haluan sitten aikanani polttarit, nykyään kaikki on niin kiireisiä että isommalla porukalla tulee harvoin kokoonnuttua. Siinä on ainakin tekosyy kokoontumiselle, polttareista kuitenkin tiedetään yleensä aikaisin ja ehditään järjestää niin, että mahdollisimman moni pääsee paikalle. Ja jos voi viettää tavallista tyttöjen iltaa niin miksei sitten polttareita? Minä en ainakaan mitään laskuvarjohyppyä halua enkä sitä, että ihmiset maksaa itsensä kipeiksi. Jotain kivaa yhdessäoloa lähinnä.
- mieltä kanssasi
Minun polttarini tulevat olemaan juuri minun näköiseni (tai näin minulle on luvattu), eli hauskan pitoa hyvässä seurassa. Olemme jo aiemmin ystävien kanssa puhuneet ettei meitä varmaan saa enää yhteen porukkaan iltaa viettämään mikään muu kuin polttarit. Aina jollain on joku meno ym. polttareista ei taas niin herkästi jää pois (en kyllä tiedä syytä tälle). Tyttöjenillasta ei tosin täysin voi puhua koska pari parhaista ystävistäni on miehiä ja he ovat mukana. Itse pidän pääasiana päästä viettämään aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa, ilman kiirettä.
Tosin uumoilen jotain hieman räväkämpääkin olevan luvassa, vaikka pyysin etteivät ainakaan rahaa kauhesti kuluttaisi, ihan jo sillä ettei kenenkään tuleminen jää siitä kiinni.
- ryynis
...ei ole minun juttuni ahtautua ampiaispukuun ja mennä torille myymään piparia...
Eli tahdon vain pitää hauskaa kaveriporukalla, käydä syömässä, käydä kauneushoitolassa tai ihan vain olla kotosalla.
Miksi en tahtoisi pitää polttareita?
Minulla ainakin on ajatuksena mennä vain kerran naimisiin elämäni aikana, joten miksi sitä ei saisi juhlistaa?
Juhlistavathan ihmiset syntymäpäiviäänkin vaikka ne ovat joka vuosi. - mstobemrs
Polttarithan on vain loistava tekosyy viettää hauskaa iltaa kamujen kanssa. Ja mikä parasta: kamut järkkää ohjelmaa ja itse voi vaan nauttia seurasta.
En kaipaa nolailuja tai typeriä naamiaisasuja, mutta hauskaa illan viettoa yhdessä omien kavereideni kanssa (miehiä ja naisia siis).- aatuppi
Olen tällainen rauhallinen kaveri ja bestis järjesti vanhassa saunassa mahtavat juhlat. Polttarit olivat hyvä syy kokoontua jälleen yhteen. Illan aikana pelattiin pleikkaria, grillattiin kodassa ja uiskenneltiin ulkona poreammeessa. En kaivannut mitään muuta eikä tarvinnut olla pelko takapuolessa mitä seuraavaksi tapahtuu. Ai niin.. kaveri järjesti mulle vielä saunapesijän. Aika makee juttu..
- sdfsdfsdf
"Ne on aivan turhaa hömpötystä ja miksi pitäisi osan vieraista vielä kustantaa polttarit?"
No ihan hyvin voisi kysyä että mitä järkeä on pitää hääjuhlia, ne ne vasta hömpötystä onkin ja miksi hääparin pitää kustantaa ne? Mitä järkeä on varpajaisissa, kastajaisissa, hautajaisissa? Vittu turhia kekkereitä kaikki.
"Tätä mä en ymmärrä laisinkaan. En edes sitä että käydään syömässä yhdessä tai muuta sellaista pientä."
Et taida ymmärtää paljoa muutakaan sosiaalisesta kanssakäymisestä... ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1294650Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293387- 213380
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt493150Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512985Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92229
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135