Kumpaa lentoa suosittelette?

Olen menossa perheen kanssa lokakuussa Denveriin NY:n kautta. Finnair tarjoaa samalle lipulle jatkolennoksi American Airlineksellä ensin Dallasiin, josta vaihdon kautta Denveriin. Itseäni hieman arveluttaa tuo eka vaihto. F:n kone on JFK:ssa klo 15.50. Jatkolento Dallasiin lähtee klo 17.15. Välissä siis pitäisi tehdä maahantulo- ja turvatarkistukset sekä käydä nostamassa matkatavarat seuraavalle hihnalle.

Aika tiukka aikataulu, vaikka terminaali on sama eikä tarvitse uudestaan jonottaa lähtöselvityksessä. Finnairilla sanotaan, että jos kone on myöhässä niin lentoyhtiö järjestää uudelleen reititetyn lennon. Eli jatkolento turvataan, mutta milloin - sitä ei tietenkään luvata. Illalla pitäisi olla perillä, joten maksettu hotelliyö ei oikein toimi.

Toinen vaihtoehto olisi, että otamme meno-paluun Finskillä NY:iin sekä erillisen lipun NY:stä Denveriin Delta Airlineksellä. Tällöin lähtö JFK:sta olisi lauantaina klo 19.15. Tässä hyvänä puolena on suora lento sekä se, että aikaa koneen ja terminaalin vaihtoon on kolme tuntia. Huono puoli tietenkin on se, jos F:n kone jostain syystä olisikin myöhässä esim. kaksi tuntia, silloin jatkolennon uudelleen järkkääminen olisi meidän vastuullamme.

AA-kone on Denverissä aikataulun mukaisesti klo 22.30, DA klo 22.07. Hinta on suurin piirtein sama.

Kumman vaihtoehdon valitsisitte?
4693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mun vastaus kysymykseesi on et mä en suosittelisi noista lennoista kumpaakaan. Finnair on ihan hyvä jos sillä lentää vaan New Yorkiin, mut jos on tarvetta jatkaa New Yorkista eteenpäin, parempia vaihtoehtoja aikataulullisesti löytyy. Finnairin ongelma on kun se saapuu JFK:lle iltapäivällä ja tästä johtuen jatkolento on perillä myöhään illalla. Samoin paluu lähtökentältä tapahtuu aikaisin aamulla tai aamupäivän aikana. Jos taas valitset jonkun muun yhtiön Suomesta lähtiessä, esim tässä Denverin tapauksessa olet perillä Lufthansalla klo 16. Lähtö taas tapahtuu Denveristä klo 18. Finnair ja American yhdistelmällä ongelma on myös et USA:n maahantulotarkastus tapahtuu New Yorkissa ja se on tosiaan aina arvoitus kuinka kauan siinä aikaa menee. Jos valitset koneenvaihdon Euroopassa, maahantulotarkastus tapahtuu sitten perillä Denverissä.
Kokonaislentoajat tässä Lufthansan vaihtoehdossa on meno 15,5 tuntia ja paluu 15 tuntia.

Äänestä

Samaa mieltä tuon edellisen vastaajan kanssa: en huolisi kumpaakaan. En IKINÄ vaihda jatkolennolle USA:n puolella, vaan vaihdan AINA Euroopassa, jotta voin rauhassa suoriutua maahantulomuodollisuuksista matkan päässäni eikä tarvitse murehtia myöhästymisistä, matkalaukuista ja jonoista.

Suosikki vaihtokenttäni on Amsterdam, kakkosena Frankfurt, sitten ehkä Pariisi tai Lontoo. Yleensä Amsterdamin (KLM/NW) ja Frankfurtin (LH/Delta) kautta kiertävät reitit ovat hyvin saman hintaiset keskenään, mutta Amsterdam kenttänä mukavampi.

Äänestä
  • Harvinaisen hyviä vinkkejä. Itsekin vältän JFK:ta, todella ruuhkainen, eli saa varautua peruuntuneisiin ja myöhästyneisiin lentoihin järjestään. Jos menet Finnairilla ja jatkat JFK:lta, hyvä jättää päivä marginaalia, ihan varalta jos et ehdi jatkolennolle.

    Äänestä

JFK on USA:n vilkkain ulkomaalaisten saapumiskenttä.
Sieltä on hyvät yhteydet Manhattanille julkisilla.

Euroopasta saapuessa ja vaihto Domestic. Yhdyn suosittelijoihin, vaihda Euroopassa. Itse olen käyttänyt myös Zürich'ä (Losiin Miamiin) ja Müncheniä. Lufthansa lentää enää ainoastaan Frankista Denveriin. Münchenin yhteys oli todella hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NYkistä Denveriin kirjoitti:

Olen menossa perheen kanssa lokakuussa Denveriin NY:n kautta. Finnair tarjoaa samalle lipulle jatkolennoksi American Airlineksellä ensin Dallasiin, josta vaihdon kautta Denveriin. Itseäni hieman arveluttaa tuo eka vaihto. F:n kone on JFK:ssa klo 15.50. Jatkolento Dallasiin lähtee klo 17.15. Välissä siis pitäisi tehdä maahantulo- ja turvatarkistukset sekä käydä nostamassa matkatavarat seuraavalle hihnalle.

Aika tiukka aikataulu, vaikka terminaali on sama eikä tarvitse uudestaan jonottaa lähtöselvityksessä. Finnairilla sanotaan, että jos kone on myöhässä niin lentoyhtiö järjestää uudelleen reititetyn lennon. Eli jatkolento turvataan, mutta milloin - sitä ei tietenkään luvata. Illalla pitäisi olla perillä, joten maksettu hotelliyö ei oikein toimi.

Toinen vaihtoehto olisi, että otamme meno-paluun Finskillä NY:iin sekä erillisen lipun NY:stä Denveriin Delta Airlineksellä. Tällöin lähtö JFK:sta olisi lauantaina klo 19.15. Tässä hyvänä puolena on suora lento sekä se, että aikaa koneen ja terminaalin vaihtoon on kolme tuntia. Huono puoli tietenkin on se, jos F:n kone jostain syystä olisikin myöhässä esim. kaksi tuntia, silloin jatkolennon uudelleen järkkääminen olisi meidän vastuullamme.

AA-kone on Denverissä aikataulun mukaisesti klo 22.30, DA klo 22.07. Hinta on suurin piirtein sama.

Kumman vaihtoehdon valitsisitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu