Äveriäimmät

Salosaaressa. Nämä ovat pääasiassa niitä paljon parjattuja paperimiehiä.

Pienituloisimmat ovat eläkeläiset Maironiemessä.

Äveriääksi luokitellun vuositulot ovat 20200 euroa ja pienituloísten eläkeläisten tulot ovat 11600 euroa.

Äveriäs maksaa tuloistaan veroina ja maksuina keskimäärin 40%, joten käteen jää 12120 euroa.

Pienituloinen maksaa kunnallisveron noin 10% ja käteen jää 10440 euroa.

Pienituloinen eläkeläinen asuu omassa, velattomassa talossa, eikä muitakaan velkoja liiemmälti ole. Menot ovat omassa harkinnassa hyvin pitkälle. Kiinteitä kuluja on vähän.

Äveriäs maksaa velkaista taloa, auto, venettä, kesämökkiä ja kulutusluottoa, sekä muita perheen vaatimia kuluja. Todellinen käteen jäävä osuus saattaa jäädä miinukselle, joten pitää ottaa "hyvää tuloa" vastaan lisää velkaa.

Pienituloiselle jää parhaassa tapauksessa, jos hyvin osaa taloutensa hoitaa, puolet tuloista säästöön.
Näitä käyvät hyvätuloiset äveriäät perilliset "ennakkoperimässä" kuukausittain, että tulisivat jotenkin toimeen.

Ei kannata olla kateellinen, eikä kaikki ole sitä miltä näyttää.

Nimim: Pienituloinen eläkeläinen.
4310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luepa juttu uudestaan ajatuksen kanssa ja kerro sitten mihin tulokseen päädyit?

Sen verran voin antaa vinkkiä että tuo summa 20200 € ei ole vuositulo, vaan äveriäällä on käytössään sen verran rahaa vuosittain.

Äänestä
  • Ei Tapin Armaksella huonosti pyyhi!
    hyvä että korjasit tuon köyhän kirjoittaman virheen!
    thumb's up!
    ;) ;) ;)

    Äänestä

  • Siitä huolimatta eläkeläiselle jää enemmän omaa rahaa säästöön.

    Äänestä

  • käytössä tai ei kirjoitti:

    Siitä huolimatta eläkeläiselle jää enemmän omaa rahaa säästöön.

    Yleensä eläkeläisillä ei enää ole velkoja/lainoja "niskassa".
    Joten eläkepäivistä voi jollain tavalla nauttia.
    Ja ansaitsevat sen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Etelä-Karjalaiset... kirjoitti:

Salosaaressa. Nämä ovat pääasiassa niitä paljon parjattuja paperimiehiä.

Pienituloisimmat ovat eläkeläiset Maironiemessä.

Äveriääksi luokitellun vuositulot ovat 20200 euroa ja pienituloísten eläkeläisten tulot ovat 11600 euroa.

Äveriäs maksaa tuloistaan veroina ja maksuina keskimäärin 40%, joten käteen jää 12120 euroa.

Pienituloinen maksaa kunnallisveron noin 10% ja käteen jää 10440 euroa.

Pienituloinen eläkeläinen asuu omassa, velattomassa talossa, eikä muitakaan velkoja liiemmälti ole. Menot ovat omassa harkinnassa hyvin pitkälle. Kiinteitä kuluja on vähän.

Äveriäs maksaa velkaista taloa, auto, venettä, kesämökkiä ja kulutusluottoa, sekä muita perheen vaatimia kuluja. Todellinen käteen jäävä osuus saattaa jäädä miinukselle, joten pitää ottaa "hyvää tuloa" vastaan lisää velkaa.

Pienituloiselle jää parhaassa tapauksessa, jos hyvin osaa taloutensa hoitaa, puolet tuloista säästöön.
Näitä käyvät hyvätuloiset äveriäät perilliset "ennakkoperimässä" kuukausittain, että tulisivat jotenkin toimeen.

Ei kannata olla kateellinen, eikä kaikki ole sitä miltä näyttää.

Nimim: Pienituloinen eläkeläinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu