Sheriffi

Kuntapomo haluaa sheriffit poliisien avuksi
Perjantai 12.6.2009 klo 13.07
Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkonen, 27, esittää Sheriffi-järjestelmän käyttöönottoa suomalaisissa pikkukunnissa.

Sheriffi toimisi eräänlaisena puolijulkisena lainvalvojana, jonka läsnäolo loisi turvaa syrjäseuduilla. Käytännössä kysymys voisi olla esimerkiksi luottamustehtävästä, jonka hoitamiseksi henkilölle annettaisiin joitain pieniä järjestyksen ylläpidon mahdollistavia oikeuksia.

Sheriffi olisi valtuuston valitsema ja hänen tulisi nauttia valtuuston luottamusta.

Kunnanjohtaja perustelee kantaansa pitkillä etäisyyksillä. Esimerkiksi Kyyjärveltä lähin poliisilaitos löytyy Saarijärveltä reilun 50 kilometrin päästä.

- Johtuen pienestä väkimäärästämme, pääsimme 15 tapauksellamme viime vuonna väkivaltarikosvertailussa 20 joukkoon. Uskon, että pelkkä "virkavallan" läsnäolo voisi olla rauhoittava tekijä, Muukkonen toteaa.


IL
1119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eiköhän olisi kaikista paras, että poliisiammattikorkeakoulu vastaa poliisien rekrytoinnista ja sheriffien koulutuksesta eikä kunnanhallitus.

Meinaan, että jokainen voi miettiä kun erilaisilla koulutus/psykologisilla taustoilla olevat kunnan valitseman sheriffit rupeaa huseeraamaan ja voimaa käyttämään pidätystilanteissa...jos halutaan syrjäseudulle poliisi niin palkatkoon kunta työttömiä poliiseja hommiin, siten säilytetään taso ja työn laatu. Koska joka tapauksessahan sille sheriffillekkin palkka maksettais.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iii...haa kirjoitti:

Kuntapomo haluaa sheriffit poliisien avuksi
Perjantai 12.6.2009 klo 13.07
Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkonen, 27, esittää Sheriffi-järjestelmän käyttöönottoa suomalaisissa pikkukunnissa.

Sheriffi toimisi eräänlaisena puolijulkisena lainvalvojana, jonka läsnäolo loisi turvaa syrjäseuduilla. Käytännössä kysymys voisi olla esimerkiksi luottamustehtävästä, jonka hoitamiseksi henkilölle annettaisiin joitain pieniä järjestyksen ylläpidon mahdollistavia oikeuksia.

Sheriffi olisi valtuuston valitsema ja hänen tulisi nauttia valtuuston luottamusta.

Kunnanjohtaja perustelee kantaansa pitkillä etäisyyksillä. Esimerkiksi Kyyjärveltä lähin poliisilaitos löytyy Saarijärveltä reilun 50 kilometrin päästä.

- Johtuen pienestä väkimäärästämme, pääsimme 15 tapauksellamme viime vuonna väkivaltarikosvertailussa 20 joukkoon. Uskon, että pelkkä "virkavallan" läsnäolo voisi olla rauhoittava tekijä, Muukkonen toteaa.


IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu