olen yrittänyt analysoida, mistä ihmeestä tämä johtuu, sillä minunhan ongelma tämä on, eikä kenenkään muun. mielestäni en tunne häntä uhkaksi tms. ajatus vaan siitä, että hän taas tulee, saa mut huonolle tuulelle. en vaan jotenkin kestä häntä. hän on vasta 5 v. itelläni on myös 2 lasta, lähes samanikäisiä. ensimmäiset päivät menee hyvin, mutta sen jälkeen loppu viikko riitelyä (lapsi asuu meillä puolet kuukaudesta). yritän ajatella niin kuin aikuinen, mutta jostain syystä en kykene. Se lapsi saa mut niin ärsyyntymään. En millään jaksa häntä. Ja kun hän häipyy, voin olla taas iloinen itseni. Hän varmasti "tuntee" sen, etten pidä hänestä ja mietin miten se mahtaa vaikuttaa hänen turvallisuuden tunteeseen, kasvamiseen "kunnolliseksi" nuoreksi. Ei varmaan edesauta, että hän tuntee olevansa ei-toivottu. Mitä teen? Ei hän ole minulle mitään pahaa tehnyt. Miten pääsen näistä negatiivisista tunteista häntä kohtaan eroon?
En kestä mieheni lasta!
appuuvvva
17784
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
isän takia, ei sinun. Ei se mieskään sun kersoja jaksa, muttei valita, kestää vaan sisulla. ;))
tunteet hiljalleen hälvene, kun otat tarpeeksi etäisyyttä häneen ja hänen isäänsä.
Poistu mahdollisimman nopeasti, ettet pilaa enää enempää lapsen - ja samalla myös nykyisen miehesi ja omien lastesi - elämää sekä omaa elämääsi.
Harvoin uusperheet onnistuvat. Vähintään yksi kärsii aina, yleensä se avuttomin.
Inhottavaa, että riitelet 5-vuotiaan lapsen kanssa, joka on teillä ikään kuin vieraana, vaikka miehesi lapsi onkin. Riiteletkö yleensäkin paljon? Riiteletkö omien lastesikin kanssa?
Häivy!
minä en siis riitele, vaan lapset alkavat riitelemään keskenään, koska eivät oikein jaksa toisiaan paria päivää kauemmin. tämä lapsi ei aina niin mukava ole lapsilleni, itsekeskeisyyttä löytyy vaikka muille jakaa.
harmi kun täältä ei voi saada asiallisia vastauksia, mutta aina ei voi voittaa, ei voi mitään.
Minulla on kokemusta vastaavasta ja huomasin, että miehen lapseen valitettavaa kyllä purkautuu se pahaolo mikä tulee joko miehen käytöksestä ( epäreilu)
tai lapsen äidin käytös. Jos lähennyt lapseen ja löydät hänet omana persoonana ja silti voit pitää rajat oikeudenmukaisina kaikille lapsille kiinnyt lapseen.
jos otat etäisyyttä ( ei toimi koska lapsi on niin paljon teillä) alat inhota lasta enemmän.
Mieti onko mies oikudenmukainen rajoissa joita laittaa lapselle?
Tuli tuosta riitelystä mieleen, että se voi myös olla merkki siitä, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi kun uskaltaa olla muutakin kuin mukava.
Itse tein sen "virheen" että olin todella mukava aluksi miehen lapselle ja sitten toiseen ääripäähän koska alkoi ärsyttää pojan tavat liikaa.
nyt olen tajunnut, että se oli minulta hyvä juttu, että aloin laittaa rajoja, tunsin vain syyllisyyttä siitä ja kaikki ristiriidat veivät kaiken voimani.
Nyt tajuan, että lapsi on lapsi ja hänen kuuluukin käydä lävitse vaikeat tunteet.
minä voin kuitenkin olla minä ja vaatia oikeudnmukaiset säännöt ja laitta rajoja.
Vieraskoreus on kadonnut. nyt lähennymme miehen lapsen kanssa uudelleen oikeammalta pohjalta. huomaan, että olen kiintymyt häneen ja puolustaisin häntä missä vain.
Jotenkin vain en tajunnut n.s negatiivisten tunteiden nirmaaliuteen.
Suhtauduin niihin liian syvästi.
hienostia analysoimaan sitä ja toteamaan, että haaste on sinun, se ei ole lapsen vika. Minusta sinun pitäisi ehkä ensiksi kysyä itseltäsi, haluatko jatkaa suhdettasi nykyisen miehesi kanssa. Jos halauta, saat kysyä uudelleen, mitä se sinulta vaatii. Miehesi kanssa olet varmasti tunteistasi jo puhunutkin. Jos vastaat ekaan kysymykseen kyllä, kannattaa teidän ottaa yhteyttä paikkakuntanne perheneuvolaan ja käydä siellä pohtimassa asioita.
Entä omien lastesi isätapaamiset? Voiko niitä kenties lomittaa siten, että lapset ovat osittain teidän kodissanne eri aikaan? Ei tietenkään kokonaan, silloin ei sisarussuhde pääse kehittymään. Tilanne on haastava teille kaikille, ei vähiten lapsille, he vaan eivät pysty asioihinsa vaikuttamaan.
Kumma juttu, että tällä palstalla menee vain nokitteluksi joka suuntaan. Itse olen tutkinut nyt uusperheellisenä äitinä ja äitipuolena, että kaikkein tärkeintä olisi olla ensin parisuhteessa säännöt, jotka tasapuolisesti tässä meidän talossa koskevat jokaista, ja että se parisuhde on se kantava voimavara, jossa kaksi aikuista tukevat toisiaan. Vain tällöin uusperhe voi onnistua. Ilman yhteisiä kunnon rajoja ja sääntöjä asiat alkavat mennä pienestäkin päin helvettiä ja liittoutumia ja hankaluuksia kertyy koko ajan lisää. Hyvää parisuhdetta ei kannata kaataa, vaan opetella keskustelemaan asioista. Vaikeaa se on, niin meilläkin kuin varmaan monella muullakin uusperheellisellä. Toisen puolison lapset ärsyttävät, mutta onhan se selvää, kun eivät ole omaa lihaa ja verta, niin lapsia katsoo eri tavoin. Opin paikka uusperhe on kummallekin aikuiselle. Murkkuiät ym. kriisitilanteet vievät hermoja kummaltakin. Silti pitäisi jaksaa vain puhua, tehdä sopimuksia ja päivittää tilannetta koko ajan. Kyllä aikuisena lapset kiittävät, kun parhaansa on pariskunta yrittänyt. Virheetöntä ei tule olemaan koskaan, ei ydinperheessä kuin muissakaan perhemuodoissa. Kaikkein vaikeimpia vain ovat nämä uusperhekuviot, siinä on niin monta tekijää. Kannustakaa toisianne, vaihtakaa vinkkejä, mutta älkää jaksako täällä toisille kettuilla. Moni haluaisi varmasti ohjeita ja neuvoja eteenpäin eri asioissa!
hällävälii tyyppi, ei välitä lapsistaan, ja kippaa ne minne sattuu hoitoon. Juoksentelevat kapakoissa ja iskee miheiä. En ymmärrä miten mieheni kin on sellasen naisen kanssa lapsia ees tehny. Äiti kuvittelee et isä hoitaa kaiken, mutta ei isälle vastuuta voi lykätä, kyllä se on äidit jotka lapsistaan on vastuussa, aina.
Tämä kakaranteko viettihän auttaa monia uusperheellisiä. kärsit varmaankin mustasukkaisuudesta ja kateudesta niin kuin monet muutkin nais ihmiset jotka uusperhettä koittavat kyhätä. On se kumma kun ei samanlaisia tuntemuksia tunne omia kakaroitaan kohtaan. Minäkään en kaikista ihmisistä pidä ja olisi kauhistus jos sellainen tulisi saman katon alle. Lapsi ja mies on aina samassa paketissa niin että voisit erota sillä et voi valita vain mieleistäsi ihmistä.
Negatiivisista tunteista et pääse eroon niin kauan kun miehen lapsen koet kilpailijanasi.
kun sinun isäsi otti uuden vaimon, niin hänen vaimonsa ei tykännyt sinusta, ja se tuntui sinusta pahalta.
Nyt kostat omat tutnemukset sinun uuden miehen lapselle, jotta saat mielen rauhan.
Niin se yleensä menee, omat lapsuuden kauhukuvat kummittelevat niin kauan, kunnes saat purettua samat tunteet samalla lailla.
Kiertokulku käy.
läpi. Itsellä sama tilanne. uusperheessä ollut neljä vuotta. Molemmilla kaksi lasta edellisestä suhteesta. En jaksaisi millään miehen vanhempaa poikaa. Kaveri on nyt 8 vee. Ja vika ei tosiaan ole pojassa,vaan jossain muussa. Olen ajatellut,että tunteet on helpompi kanavoida lapseen ku syytä pitäisi katsoa itsestä ja miehestä. Taas alkaa ajatus poukkoileen,ku mietin asiaa,niin paljon juoksee asioita mielessä... Eli eli.. miehellä lapset eri naisen kanssa ja vanhempi 8v on ainokainen(naisella) ja esikoinen(heille). Saa äidillään kaiken periksi,ja olettaa että sama homma jatkuu meillä. Pienempänä sai hirveitä huutoraivareita jotka jatkuivat monta tuntia putkeen,nyt ovat onneksi loppuneet. Kun poika tulee,tulee tunne että mies muuttuu!? Palvoo poikaa ja tekee mitä vain poika pyytää. Leikkii ja hellii lasta mikä on tietysti aina hyvä!. Mutta kun lapsi lähtee,mies passivoituu. Minun lapset tuntuvat välillä olevan kuin ilmaa hänelle ja ovat kateellisia kun eivät saa samanlaista huomiota häneltä kuin oma.
Siis....jos kyse onkin siitä että näet miehesi muutoksen "parempaan"kun hänen lapsi tulee kylään? Jos hän ei laita omalle lapselle sellaisia rajoja kuin sinun lapsillesi ja ota heitä huomioon tasavertaisesti? Oletko miettinyt asiaa tältä kantilta?
Ja et todellakaan ole yksin asian kanssa,on meitä muitakin. Tällä sivustolla vain on taipumus lynkata kaikki jotka vähänkin aiheuttavat soraääniä uusioperheestä. Olemmehan sentään itse valintamme tehny ja sitä rataa...
Niin ja sinulla on oikeus tunteisiisi,aivan kutein kaikilla muillakin maapallon ihmisillä :) Tsemppiä!
Ja meiltä asianosaisilta sopeutumista,että se toinen aikuisosapuoli ei noudata täysin samoja arvoja itsesi kanssa.Tässä on sitä luovimista,mutta nyt muutamien vuosien jälkeen itsellä tuntuu,että asiat alkaa helpottaa.
Lapsi on aina tärkeä,on sitten oma tai toisen.Se on alku,mutta ei poissulje sitä,että säännöt ne on kaikille,enemmän ja vähemmän asuvilla jäsenillä.
Meillä avon lapsi,nuorempi kuin omani oli tottunut tietynlaiseen automaattiseen passaukseen,jota en välittänyt noudattaa meidän kotona.Kun lapsen kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen siitä,että erityispalveluksia ei ole kenellekään tarjolla,on mennyt mukavasti.Joskus tulee vielä riitaa,mutta se sovitaan myöhemmin,ettei jää pahaa mieltä.Joskus oma-aloitteisesti soittelen lapselle päin ja kyselen kuulumisia ja koska taas aikoo tulla käymään.Tämä ihan siksi,että ymmärtäisi,että on minunkin puolestani tänne tervetullut,vaikka on joskus ollutkin riitaa.
yhdessä? kyllä se aikansa ottaa kun lapseen tottuu mutta yksi voi kyllä olla että sillon kun vieras lapsi on talossa et voi olla "kuten kotonasi" vai juoksenteletko esim alusvaatteisillasi kun lapsi on paikalla? (itse en :D) mutta ei miehen lapset kyllä taakka ole tai en vihaa heita mutta en voi kumminkaan itsekkään olla kun kotonani sillon kun kumppanin lapset paikalla.
sitten toinen onko asunto yhteinen vai miehen sinun? meillä asunto on miehen vaikka miten vakuuttelee että tämä on minunkin koti se ei tunnu siltä koska ei ole oikeestaan mitään omaa.. että tälläisetkin asiat voi olla mitkä saa sinut ärtyneeksi miehesi lapsista? kenties.. itseänikin joskus ärsytti vähäsen mutta kun lapsiin tutustuu niin ei ärsytä enään mutta tosiaan "ei voi olla kun kotonaan":)
Minusta on hienoa, että olet uskaltanut sanoa ääneen sen mitä ei aina ole niin helppo myöntää. Lapsen kanssa eläminen (varsinkin kun se ei ole oma) ei aina ole helppoa.
Minusta on ikävää, että olet saanut vastaukseksi täysin asiattomia viestejä, kuten ensimmäisen vastauksen antanut "eroa miehestäsi" neuvoi. En ymmärrä miten kyseinen "neuvon antanut" saattoi sanoa kehottaa sinua häipymään ja totesi etteivät uusioperheet yleensäkään onnistu.
Itse olen täysin eri mieltä.
Uskon tietäväni miltä sinusta tuntuu kun kerrot, ettet voi välillä sieltää miehesi lasta, vaikka hän ei varsinaisesti ole tehnyt mitään pahaa sinulle. Elän itse uusioperheen arkea ja olen kokenut samanlaisia tunteita.
Rakastan miestäni yli kaiken ja olen varma, että elämme yhdessä onnellista elämää vielä pitkään. Siitäkin huolimatta, että olen toisiaan ilmoittanut hyvin selvästi, että en aina kestä mieheni 4-vuotiaan uhmaikäisen olemassa oloa.
Aallonpohja oli hetki kun pelkkä lapsen ajatteleminen sai minut pahalle tuulelle. Välillä vieläkin käy niin.
Suurin apuni on ollut oma mieheni. Se, että olemme yhdessä keskustelleet myös näistä vaikeista ja epämukavista asioista. Toiselle puhuminen auttaa aina. Kun mieheni huomaa, että olen töistä tullessani väsynyt enkä jaksa jaloissa pyörivää lasta, hän vie lapsen esim. toiseen huoneeseen, jossa he lukevat kirjoja, piirtävät jne ja minä saan hetken aikaa olla rauhassa.
Kehotankin sinua puhumaan miehesi kanssa ja kertomaan miten epämukavaa sinulla on hänen lapsensa seurassa.
Tosiasia on, ettei lapsi puhumalla katoa elämästäsi ja ikävä kyllä sinun täytyy hyväksyä lapsen olemassa olo, jos haluat olla miehesi kanssa. Uskon kuitenkin, että yhdessä miehesi kanssa löydätte ainakin helpotuksen oloosi.
Itse taistelen näitä negatiivisia tunteita vastaan vieläkin joka kerta kun kuulen puhuttavan kyseistä lapsesta, hän asuu meillä tai kun näen lasta. Mutta en aio luovuttaa, koska mieheni on minulle niin rakas ja olen muuten onnellinen hänen kanssaan.
Toivon sinulle appuvvva kaikkea hyvää, kestämistä ja jaksamista sekä onnellista elämää miehesi kanssa. Luotetaan siihen, että jonain päivänä me molemmat olemme päässeet eroon siitä ärsytyksen tunteesta minkä lapsipuolemme meille aiheuttavat.
Ystävällisin terveisin: Äitipuoli myös
Mites teillä muuten aikuisten kesken näihin uusperheasioihin suhtaudutaan? Antaako mies kuinka paljon sinulle varaa sinun ja lapsensa suhteen rakentumisessa? Vai koetko paineita siltä suunnalta? Asetatko ehkä itsellesi epärealistisia vaatimuksia lapsen ja sinun suhteesta (heti pidetään toisistamme jne)? Kuinka kauan olette olleet koossa eli voiko olla sitä alkukriisiä uusien ihmisten kanssa eloon totuttelussa?
Jos vain mitenkään kykenette ja suhde ja ymmärrys sillä tolalla, niin puhu asiasta miehesi kanssa. Kerro että sua pelottaa tilanne. Hankkiudu lapsen kanssa tilanteisiin, joissa teillä on hauskaa. Hankikkaa positiivisia kokemuksia toisistanne. Osallistuuko mies kuinka paljon arkeen vai jääkö ne käminät ja komentamiset ja puuron keittämiset sinun niskaan?
Auttaisikohan se, että unohtamatta antaa armoa itsellesi ja tunteillesi yrität löytää positiivisia puolia lapsesta? Aina jos löytyy jotain kehuttavaa ja kivaa, niin ilmaise se lapselle. Ihminen pakkaa olemaan mukava ihmiselle, joka on hänelle mukava. Jos lapselle annat positiivista palautetta, niin ehkä alat itsekin suhtautumaan positiivisemmin ja lapsi haluaa olla sinulle vielä kivempi -> positiivisia kokemuksia.
Muista nyt kuitenkin, että sä itse tiedostat asian harvinaisen hyvin ja haluat asian muuttuvan. Tämä on se isoin askel suhteen paranemiseen. Ja kaikki suhteet ottaa aikansa muodostua. Yrität nyt hillitä itseäsi, hankkiutua kivoihin tilanteisiin lapsen kanssa, kehu ja ole armollinen myös itsellesi. Ja etkö ikinä turhaudu omiin lapsiisi? Oletko ehkä ankarampi itsellesi jos turhaudut miehen lapseen verrattuna omiisi? Sitä helposti tuntee syyllisyyttä vaikkei siihen olisi syytäkään. Kun oikein suututtaa niin etsi jokin toinen kanava purkaa asia, esim. jokin keskustelupalsta (ei välttämättä tämä, koska täällä ei esiinny vertaistukea) tai mikä nyt sopivin tapa sinulle on. Luottoystävä tai joku muu, joka ymmärtää tilanteesi.
Tsemppiä jatkoon!!
rakastaa hän ymmärtää sun inhon, ja jättää lapsensa sun takii. Sun on vaa sanottava miehelle, ettet haluu niitä pasii teille et sua pännii niiden olemassa olo. Miehen kuuluu tehdä sun olo pereheessään hyväksi että viihdyt. Jos et kerro, ei mies voi sitä tietää. Sinä et voi lapsia kieltää teille tulemata, mutta mies voi sanoo kakaroilleen ettei tartte tulla. Miksi tarvis? Ei kenekäänt arvi kestää toisten menneisyydessä olevia asioita, ja lapset kuuluu siihen. Rakkaus säätelee, ja siitä näkee kumpaa mis oikeesti rakataa sua vai lapsiansa. Jos sua, hän on valmis jättää penskansa ja keskittyy suhun ja teidän yhteisiin lapsiin.
miten sä jaksat jauhaa tota skeidaa ???