Nuori undu kuoli selittämättömästi

Huomasin hetki sitten, että toinen unduista jotka hankin muutama kuukausi sitten, kellottaa kuolleena häkin pohjalla. :( En yhtään käsitä, mihin se on voinut kuolla kun olen hoitanut sitä ihan niin kuin pitääkin eikä se ole vaikuttanut sairaaltakaan tai mitään. Eilen näytti vielä ihan terveeltä. Osaatteko neuvoa, mitä pitäisi tehdä nyt? En tiedä mitä teen sille ruumiille ja jäljelle jäänyt undulaatti on ongelma, koska minulla ei ole nyt mahdollisuutta hankkia lisää unduja enkä halua pitää sitä yksinkään. Mistä löytäisi undulle uuden kodin?
1733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tokihan linnuillakin voi olla synnynnäsiä vikoja, sydänkohtauksia ja aivohalvauksia jotka voi tipauttaa näennäisen terveen nuorenkin linnun äkillisesti. Toisaalta lintu pyrkii myös peittämään mahdollisen sairauden ihan viimeiseen saakka, joten voi olla että se onkin ollut sairas, mutta et vaan ole huomannut sitä. Oliko lintu normaalikuntoinen vai laihtunut kuollessaan?
Nettipalstoilla kuitenkaan kukaan ei voi sanoa eikä paljoa edes arvailla mihin lintu kuoli. Ainoa keino saada edes jonkinlainen selvyys kuolinsyystä olisi toimittaa se Eviralle avattavaksi, mutta vainaja pitäisi sitten laittaa heti viileään ja toimittaa tutkimukseen välittömästi että kudokset pysyvät niin hyvänä että niistä mitään voi selvitellä.

Jos ruumis on jo ollut lämpimässä pitkään niin eipä sille muuta voi kuin haudata tai vaikka polttaa saunan uunissa/takassa tai kääriä paperiin ja biojäteastiaan (vähän ikävä vaihtoehto henkisesti omistajalle juu, mutta kaupunkioloissa ei aina muutakaan voi).

Uuta kotia yksinäiselle voi etsiä vaikka lähikauppojen ilmoitustauluilla tai lintukeskustelupalstoilla (esim www.papukaijayhdistys.fi foorumilla)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suri` kirjoitti:

Huomasin hetki sitten, että toinen unduista jotka hankin muutama kuukausi sitten, kellottaa kuolleena häkin pohjalla. :( En yhtään käsitä, mihin se on voinut kuolla kun olen hoitanut sitä ihan niin kuin pitääkin eikä se ole vaikuttanut sairaaltakaan tai mitään. Eilen näytti vielä ihan terveeltä. Osaatteko neuvoa, mitä pitäisi tehdä nyt? En tiedä mitä teen sille ruumiille ja jäljelle jäänyt undulaatti on ongelma, koska minulla ei ole nyt mahdollisuutta hankkia lisää unduja enkä halua pitää sitä yksinkään. Mistä löytäisi undulle uuden kodin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu