Harkitsen rottweiler uros pentua toiseksi koiraksi. Minulla on keskikokoinen seropi uros, 2,5 -vuotias. Mietin vaan, että tuleeko tulevaisuudessa näiden kahden herran välille ongelmia. Narttu rotikka olisi tietysti parempi vaihtoehto (ehkä). Mutta olen koko ikäni kasvattanut vain uroskoiria. Nykyinen koirani on kiltti, arka ja rauhallinen. Ajattelin, että jos pentuna toinen uros tulee, niin ehkä ei tule ongelmia, ja niistä voisi tulla ylimmät ystävykset. Toivottavasti. Laittakaa mielipiteitänne asiasta, varsinkin ne joilla on kokemusta rottweilerista, ja kahdesta uroksesta samassa huushollissa.
rottis uros ja seropi uros
7
442
Vastaukset
- näin tein minä
Kävisin ensiksi testaamassa jo olevan koiran todellisen luonteen kouluttajalla. Se voi paljastaa yllättäviä asioita omasta koirasta ja suhteesta siihen. Itsekin luulin koirani olevan pehmeä ja kiltti, rauhallinenkin oli, mutta testit osoittivat koiran kovapäiseksi urokseksi, joka ei väisänyt uhkia eikä luottanut minuun vaan toimi itsenäisesti. Kun tuo viimeksi mainittu asia saatiin kuntoon ja uros ns ruotuun, niin kävin kouluttajan kanssa pentueesta valitsemassa sopivan uroksen eikä näillä ole ollut minkäänlaista valtataistelua. Uusi tulokas on ja pysyy lauman alimpana. Kotona on 2 rottisurosta.
- kerrotko lisää?
Hei, kiinnostuin tuosta koiran todellisen luonteen testauksesta.
Käytitkö tavallisessa luonnetestissä vai jollain erikoisemmalla? Auttoiko sama kouluttaja sinua kouluttamaan koirasi "ruotuun"? Oliko suuri työ?
Itselläni saattaa olla vähän sama ongelma. Mielestäni koirani on rauhallinen, pehmeä ja kiltti, mutta olen miettinyt, että mahtaakohan asia olla niin kuin minä sen luulen. Välillä nimittäin tuntuu, että ei luota pätkääkään ja saattaa toimia omavaltaisesti. - :) :)
kerrotko lisää? kirjoitti:
Hei, kiinnostuin tuosta koiran todellisen luonteen testauksesta.
Käytitkö tavallisessa luonnetestissä vai jollain erikoisemmalla? Auttoiko sama kouluttaja sinua kouluttamaan koirasi "ruotuun"? Oliko suuri työ?
Itselläni saattaa olla vähän sama ongelma. Mielestäni koirani on rauhallinen, pehmeä ja kiltti, mutta olen miettinyt, että mahtaakohan asia olla niin kuin minä sen luulen. Välillä nimittäin tuntuu, että ei luota pätkääkään ja saattaa toimia omavaltaisesti.Kun en tiedä missä päin asustat niin etsi sivu www.koiraneuvola.fi. Sieltä löytyy kouluttajien tietoja :)
- jajajajajajajaja
:) :) kirjoitti:
Kun en tiedä missä päin asustat niin etsi sivu www.koiraneuvola.fi. Sieltä löytyy kouluttajien tietoja :)
Ei siihen mennyt kuin reilu kuukausi kun alkoi sujua hyvin. Nyt pystyn hihnat löysällä ohittamaan koiran kuin koiran ilman minkäänlaista kukkoilua pojilta :)
- hyvin
meillä on kaksi uros rotikkaa ja hyvin tulee toimeen. Toinen on 4 ja toinen 1.. Vanhempi oli ennen pennun tuloa erittäin riemukas ja eloisa kun pentu tuli se alkoi rauhoittua. Eloisa on vieläkin mutta jotenkin paljon rauhallisempi.. pikku matseja ottaa välillä mutta vanhempi luovuttaa AINA... ei sitä kiinnosta alkaa kovin kovakouraiseski:D eläinlääkäri meinas että hyvin ne tulee toimeen kun on ikä eroa, pentu löytää paikkansa laumassa. Niin on käynytkin. Olin alunperinkin varma ettei nuilla tuu olemaan mitn kovin kovia taisteluja, näki heti että tuli hyvin läheiset ja hyvät välit...
Ei se ota jos ei annakkaan;) Itselläni on 6v rotikka uros ja sekarotuinen 3v uros. Hyvin on sujunut,ei ole ongelmia ollut. Mutta, itselläni on myös rotikka narttu 3v joka ei niin hyvin tuu toimeen vanhemman uroksen kanssa. Itse olen alkanut miettimään että ei se sukupuolesta niin oo kiinni, syntyykö riitää koirien välillä. Itse olen aina luullut että narttu ja uros tulee toimeen keskenään,mutta ei se aina näin ole.. Se on hieman arpa peliä..
- rotikka86
Pitää käyttää vanhempi seropi vaikka luonnetestissä. Koirassa on metsästysverta ja ns. vartiokoiraa, mutta ei ole laukausvarma. Jospa testi kertoisi lisää koiran luonteesta, sekä minun ja koiran suhteesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522328- 1921704
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä501379Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad511057- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23788Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25786Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647