Käykää tekemässä noita ilmiöitä James Randille, tai ilmoitelkaa itsestänne aluksi vaikka suomen skepsikselle. Helppoa rahaa...
Helppoa rahaa...
Kummastelija
13733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sillä aikaa James Randi kiertää maailmaa keräämässä rahaa skeptikoitten seminaareista. On vetänyt samat löpinät vuodesta toiseen ja seurakunta viihtyy ja maksaa... He-he! Siinä vasta helppoa rahaa.
Minäkin voin luvata 100 000 $ sille jokaa pystyy todistamaan osaavansa kävellä. Todiste tulee esittää minun määrittelemässäni ympäristössä. Koe suoritetaan siten, että alastomaksi riisuttu koehenkilö sidotaan lepositeillä sairaalasänkyyn ja valetaan tämän jälkeen betoniin.
Vala minut betoniin, jonka jälkeen irtoan kehostani, kävelen ja naureskelen matkalla pankkiin nostelemaan rahojasi.
Kuinka olet ajatellut että kukaan näkee sinun kävelevän jos keho ei kerran ole mukana...
Ps.juoksin tänään valonnopeudella 5km lenkin, harmi ettei kukaan nähnyt kun menin niin lujaa että tulin takaisin samaan paikkaan ennen kuin kukaan näki minun lähtevän, luulivat että seisoin vain paikallaan...äläkä epäile yhtään tätä juttua, se on totta jos et voi todistaa ettei se ole, eikö tämä ole täällä yleinen logiikka?
No Skepsiksen jäsenet ovat tietysti itse myös kehoistaan irtautuneena, jolloin he näkevät kyllä minut.
Tuon valonnopeuslenkkisi pystyy laskemaan hikesi määrästä.
Minun mielestäni et kyllä tuossa ajassa ehdi edes jalkaasi nostamaan, mutta helpostihan juoksusi todistat: jätä palaamatta lähtöpisteeseen. Juokse vaikka Rovaniemelle.
"jätä palaamatta lähtöpisteeseen"
Jätän, jos sinäkin jätät...
...uskot siis että pystyn matkaamaan kehostani irtautuneena. Hyvä.
Näin helppoa se todistaminen on.
En väittänyt ettet pysty, sanoin vaan että sitä on vaikea todistaa, tuolla logiikalla siis sinäkin uskot että juoksen valonnopeudella...ehkä tulet joskus mukaan lenkille, et kai ole enää fysiikanlakeihin sidottu kun olet irti ruumiistasi?
Niin otankin kohta yhteytta.....ongelmana on vain aina se, etta silloin kun jotain "jannaa" tapahtuu, niin usein asialla ei ole minkaan maailman muita todistajia kuin mina.....
......ja kuinka vahvat todisteet Skeptis kaipaa, ennen kuin on rahatukko kadessa?
Paikalle tuodaan kokeen valvojiksi 15 skepsisläistä mittalaitteineen. Mukana tulee poliisimies varmistamaan ettei valvojille tarjota hallusinogeenejä sekä kaksi psykologia tarkkailemaan etteivät skepsisläiset vaivu joukkohypnoosiin.
Mikäli edustamasi ilmiö on ääni-ilmiö, he tuovat paikalle puntarin ja valotusmittarin. Mikäli eduatamasi ilmiö on valoilmiö, Skepsis lähettää paikalle näkövammaisen edustajansa jolla on mukanaan desibelimittari ja ääninauhuri. Mikäli mittalaitteet eivät osoita normaalitilanteista poikkeavia lukemia todetaan ettei ilmiötä ole.
Noinko se siis oikeasti on? Kiitti tiedoista, jos et vitsaillut...
.....entas jos ne "pirut" eivat myonna etta jotain yliluonnollista tai yliaistillista tapahtuikin, vaikka tapahtuisikin vain pitaakseen rahat itsellaan.....?
nykyisin välinein mitata. Kun ei ole oikeanlaatuisia mittalaitteita ei myöskään viisari värähdä. Jos matkaat toiselle paikkakunnalle ja kerrot mitä siellä tapahtuu ne kertovat olet käynyt siellä aiemminkin. Jos edessäsi on henkiolento jolta saat viestiä, nämä kojeet eivät rekisteröi sitä, sillä taajuudet ovat ihan toista luokkaa ja taaskaan ei ole havaintoa tapaamisesta.