Missä oli

Tommolasta tanssijat. Hieno kesäilta ( vaikka vähän ukkostikin), hyvä lattia ja ihan tansittavaa musiikkia, mutta tanssijat puuttui. Mikä siis tekee lavasta vetovoimaisen?
8354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Myö harvat tanssimiehet, jotka siellä teitä pyöriteltiin :(
Juhannuksena on sit miehiä , mistä valita sullekin ;) D.
Lavan vetovoimasuus ei tule KALJAN MYYNNILLÄ ! ja käsilaukku naisilla tai
pariskunnilla. Ennen vanhaan vaan meno oli ihan toisenlaista.
"Voi niitä aikoja" - D.

Äänestä
  • kelpasi ja tanssin minkä kerkesin, mutta on kiva jos lavalla on väkeä. Jo senkin puoleen että se takaa että tanssit jatkuu. Jos väkeä käy vain eilisen verran voi pian käydä että omistaja laittaa lavan kiinni. Mutta uskotaan että lomien alettua väki lavalla lisääntyy, kun sinne sitä mahtuu. Mukava ilta eilenkin oli ; )

    Äänestä

oli tanssia. Tanssipaikkoja on kesälauantaisin ja viikonloppuisin muutenkin runsaasti auki eripuolilla Etelä-Suomea, joka varmasti osaksi vaikuttaa väen jakautumiseen eri kohteisiin.

Tommola on mielestäni vähän katveessa, vaikkakin idyllinen ja ominaisuuksiltaan perinteistä kesälavaa muistuttava tanssikeidas.

Toisaalta, jos on parin kanssa liikkellä, kuten minä olin, tila voi olla jopa nautinnollista. Näin saa vapaasti liidellä parketin kulmasta toiseen, välittämättä suurista törmäysriskeistä. Tommola tanssipaikkana on kuitenkin profiloitunut ja asettunut sydämeeni miellyttäväksi kohteeksi ja uskon myös jatkossa kuluttavani samaisen lavan parkettia suhteellisen keveällä askeleella (jos, väsymys ei paina).

Äänestä
  • Kiskurihinnat siellä vaan on. Kahvikuppikin 1,5 euroa ja Breezer 5,5 euroa! Huhhuh. Lisäksi voileivät puuttuvat kahvilan valikoimista kokonaan. :-(

    Äänestä

  • ... :-( kirjoitti:

    Kiskurihinnat siellä vaan on. Kahvikuppikin 1,5 euroa ja Breezer 5,5 euroa! Huhhuh. Lisäksi voileivät puuttuvat kahvilan valikoimista kokonaan. :-(

    Makkara??

    Äänestä

  • ... :-( kirjoitti:

    Kiskurihinnat siellä vaan on. Kahvikuppikin 1,5 euroa ja Breezer 5,5 euroa! Huhhuh. Lisäksi voileivät puuttuvat kahvilan valikoimista kokonaan. :-(

    ...aivan normaaleja hintoja monessakin paikassa.

    Satulinnan Hurmiossakin on Breezer maksanut 6 € jo tämän vuoden alusta.
    Samaan taisi nousta lonkeron hinta Järvenpäässä myös vuoden alussa.

    Mukkulan laiturilla oli lonkeron hinta jo viime vuonna 6 €.

    Puolentoista euron kahvikupillisia tarjotaan useassa baarissa ja kahviossa myös.

    Inflaatio on talouteen normaalisti kuuluva asia, vaikka juuri nyt laman aikana se onkin hetkeksi pysähtynyt.

    Äänestä

  • maksaa kirjoitti:

    Makkara??

    mutta merkillä on väliä !
    "ukkopekka" maistuu ja vain 1,50 / kpl. tais olla viimeks:)

    Äänestä

  • ... :-( kirjoitti:

    Kiskurihinnat siellä vaan on. Kahvikuppikin 1,5 euroa ja Breezer 5,5 euroa! Huhhuh. Lisäksi voileivät puuttuvat kahvilan valikoimista kokonaan. :-(

    Saat halvemmalla syömiset !
    Yleensä mennään tanssipaikalle tanssimaan, mutta joskus
    aikaa kuluu nauttien paikan"tarjonnasta" murkinoista.
    Vesi myös poistaa nälän tunteen ;) sitähän sieltä saa ....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saani75 kirjoitti:

Tommolasta tanssijat. Hieno kesäilta ( vaikka vähän ukkostikin), hyvä lattia ja ihan tansittavaa musiikkia, mutta tanssijat puuttui. Mikä siis tekee lavasta vetovoimaisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu