NORMAALIA!?

Onko normaalia että marsullani Ellillä oli yhdessä vaiheessa omituisia kouristuksia. Se mm. oli kyljellään kouristi, huusi kun sika ja kouristuksen jälkeen se oli tosi väsynyt. Äitini kanssa mietittiin että sillä on epilepsia. Meidän piti viedä se lääkäriin mutta äitilläni ei ollut aikaa, kun käy yövuoroissa. Sitten kun jonkin aikaa oli kulunut ehkä n. 4-5vk marsuni lopetti kouristelut ja se käveleekin nyt kunnolla. Osaatteko sanoa voiko kouristukset jatkua vielä joskus, kuoleeko rakas mamma marsuni tai onko sinun marsullasi ollut tällaista?
1140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Viekää nyt ihmeessä se marsu eläinlääkärille. Sillähän voi olla suolisto solmussa tai jotain sisäisiä vammoja! Se olisi pitänyt viedä lääkärille jo silloin kun se kouristeli ensimmäisen kerran. Kukaan ei osaa sanoa tuleeko kouristuskohtauksia uudelleen, koskapa emme ole eläinlääkäreitä. Mahdollisesti, mahdollisesti ei. Mutta eläimen hyvinvoinnin tähden viekää se eläinlääkärille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tjählol kirjoitti:

Onko normaalia että marsullani Ellillä oli yhdessä vaiheessa omituisia kouristuksia. Se mm. oli kyljellään kouristi, huusi kun sika ja kouristuksen jälkeen se oli tosi väsynyt. Äitini kanssa mietittiin että sillä on epilepsia. Meidän piti viedä se lääkäriin mutta äitilläni ei ollut aikaa, kun käy yövuoroissa. Sitten kun jonkin aikaa oli kulunut ehkä n. 4-5vk marsuni lopetti kouristelut ja se käveleekin nyt kunnolla. Osaatteko sanoa voiko kouristukset jatkua vielä joskus, kuoleeko rakas mamma marsuni tai onko sinun marsullasi ollut tällaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu