Koneen säätiön hallituksen puheenjohtajan tytär Minna Nurminen oli siepattuna yli kaksi viikkoa. Nelosen uutisten mukaan sieppaaja Juha Turunen on oikeustieteen lisensiaatti, ja hän oli Turussa SDP:n ehdokas kunnallisvaaleissa 2008. Turunen on viimeksi työskennellyt suunnittelijana Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Hän harrastaa kamppailulajeja.
Poliisi vapautti Nurmisen edellisyönä lunnaiden maksun jälkeen. Lunnaita maksettiin Nelosen uutisten mukaan liki kymmenen miljoonaa.
Sieppauksesta kertoivat sen päätyttyä Helsingin poliisi ja perheen asianajaja. Suuret lunnaat maksettiin perjantaina Turussa.
26-vuotias helsinkiläinen löytyi metsiköstä Turun läheltä Vahdolta. Hän oli olosuhteisiin nähden hyväkuntoinen.
Naista etsittiin laajassa operaatiossa, johon osallistuivat muun muassa poliisi, puolustusvoimat, rajavartiosto ja tulli. Muun muassa viime viikonlopun ilmatilan lentorajoitus Etelä-Suomessa liittyi sieppaukseen, uutisoi Helsingin Sanomat.
Poliisin mukaan tapaukseen liittyen on lisäksi tehty lukuisia kotietsintöjä ja muutamia lyhytkestoisia kiinniottoja.
Poliisi on pidättänyt keski-ikäisen turkulaisen miehen epäiltynä panttivangin ottamisesta. Epäilty oli sunnuntaina pidätettynä poliisiasemalla Helsingin Pasilassa. Suurin mahdollinen rangaistus, joka Suomessa panttivangin ottamisesta voidaan langettaa, on kymmenen vuoden vankeus.
Nuori nainen katosi kotoaan Helsingin Töölöstä keskiviikkona 27. toukokuuta. Hänet ilmoitettiin kadonneeksi 30. toukokuuta.
Minna Nurmisen äiti on Koneen hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen , joka kuuluu Herlinien sukuun ja on Suomen rikkaimpia naisia.
– Kuluneet viikot ovat olleet perheellemme hyvin raskaita, Nurmiset kertovat asianajajansa lähettämässä tiedotteessa.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/54563.html

Vastaukset 5
Vanhimmat
kotisivut näköjään suljettu!
selvittämätön henkirikos Ulvilassa,eiks siellä joku yrityspomo tapettu oliskos mitään
yhteyksiä!!!!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
todennäköisesti demareita.
SDP-siepparin tulot 2007 : 37000 €
Osti osakkeen
maaliskuussa 180 000 € hintaan josta tuli "itävallan fritzin bunkkeri".
Sieppaajalla on 2-3 yritystä. Henkilö on luottokelpoinen.
Osakkaana ase-alan liikkeessä. Rakennusliike yms.
Sieppaaja asui Turun Paattisilla.