Yhtäkkiä keksin mitä liukaste oli: oliiviöljyä, joka oli tarjolla maustetelineessä. Extra virgin oilia, totisesti...! Öljyä kaadettiin lisää, se valui jo reisiäni pitkin - ja samassa tunsin miten peppuuni alkoi työntyä toinenkin sormi. Olin vähällä esittää painavan vastalauseeni miehelle, joka röyhkeästi tunkeutui koskemattomille alueilleni.
Mies ilmeisesti arvasi tunteeni, sillä hän alkoi taas hieroa klitoristani - samaan aikaan kun toisen käden sormet askaroivat peppuni kimpussa. Kosketus sai pilluni kihelmöimään entistä kuumempana ja aloin taas rentoutua. Miehen kosketus oli varma ja kursailematon, hän selvästi tiesi, mitä oli tekemässä.
Klitorikseni turposi ja herkistyi, ja tällä kertaa sormet eivät jättäneet minua kesken kaiken. Kuvittelin miltä tilanne näytti: kelmunriekaleiden keskellä paljastettu peppuni, käsi joka hieroo litisevänmärkää pilluani samaan aikaan kun toisen käden sormet valmistelevat anusparkaani neitsyyden menetykseen...
Irstaan näkymän kuvitteleminen oli niin kiihottava, että yhtäkkiä tunsin orgasmin aaltojen tulevan, vapisin ja uikutin ja valahdin voimattomaksi.
Mies käytti oitis entistäkin avuttomampaa tilaani hyväkseen. Sormet vetäytyivät ulos perseestäni, ja mies tarttui molempiin pakaroihini voimakkaalla otteella levittäen ne äärimmilleen. Huohotin edelleen orgasmin jälkeisessä raukeudentilassa, kun mies asetteli terskaansa öljytylle ja venytetylle
peppureiälleni. Hitaasti, milli kerrallaan kyrpä aloitti läpimurtonsa, ja sulkijalihakseni joutui antamaan periksi tiukkaa vastarintaa tehden. En ollut enää varma, huohotinko kivusta, kauhusta vai kiihotuksesta - vai kaikista
yhtä aikaa.
|Kohta terska oli jo sisällä perseessäni. Mies piti pienen tauon ja yritin totutella tunteeseen, että suolessani oli jotakin paljon suurempaa kuin sinne sovinnolla mahtui.
Edelleen hitaasti mutta varmasti mies jatkoi luvatonta tunkeutumistaan. Perseeni joutui antamaan periksi kuin kallioperä kiviporalle. Mies irrotti kätensä pakaroistani ja painoi toisella kämmenellään ristiselkääni pöytää vasten, ikäänkuin pitääkseen minut paikoillaan - tosiasiassa minulla ei
ollut mitään mahdollisuuksia liikkua mihinkään, minuthan oli seivästetty lujasti paikalleni.
Minua pannaan perseeseen ensimmäistä kertaa, ajattelin yhtäkkiä - ja ajatus oli erittäin kiihottava, tosin aivan toisella tavalla kuin ajatus tavallisesta naimisesta. Nyt kyrpä alkoi hyvin hitaasti liikkua suolessani. Peppuparkani oli jo sen verran venynyt, että liike ei tuntunut pahalta. Mies ähisi nautinnollisesti ja puristeli samalla kovakouraisesti öljyisiä pakaroitani.
Vähitellen mies nopeutti työntöjään, pöytä natisi ja ilman täytti öljyinen lätinä, kun miehen reidet ja vatsa läiskähtelivät vasten öljyttyä peppuani.
Tahti kiihtyi entisestään, nyt mies pani persettäni täydellä teholla vailla varovaisuuden häivääkään. Kyrpä upposi kerta toisensa jälkeen juurta myöten syvälle sisääni. Samalla kämmenet rutistelivat ja levittivät pakaroitani säälimättä kuin puristaakseen niistä viimeisetkin mehut. Olin voimaton
ja avuton, mutta miehen kiihko kiihotti minuakin, oli kiehtovaa olla objekti, kirjaimellisesti antaa persettä.
Kohta työnnöt muuttuivat nopeammiksi ja perusteellisemmiksi ja aavistelin loppusuoran koittaneen. Mies karjahteli kuin voitonriemuisena ja survoi viimeiset voimalliset survaisunsa. Arvasin hänen laskeneen spermansa suoleeni, neitseelliseen maaperään.
Mies vetäytyi hitaasti suolestani ja jäin makaamaan velttona ja hikisenä. Hetken kuluttua mies aukaisi vyön solmun ja vapautti puutuneet ranteeni, sitten hän leikkasi muotiluomukseni kokonaan riekaleiksi - pikkujoulumekoksi
siitä ei enää olisi. Otin siteen silmiltäni ja nousin ylös, hikisenä ja uupuneena kuin urheilusuorituksen jäljiltä.
Pyyhin talouspaperilla pitkin reisiäni ja sääriäni valuneen öljyn ja öljyisen peppuni. Mies veti minut syliinsä, halasi ja sanoi: "Ei yhtään hassumpi illallinen. Nyt taitaa olla ruokalevon paikka?" Olin ehdottomasti samaa mieltä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.