kiljuminen!!

aiaiaiaia

Meidän 8kk neiti on alkanut kiljua ihan järjettömän lujaa. Yleensä kiljuminen liittyy johonkin vaatimiseen, eli tahtoo jotain, mutta ei aina ymmärretä mitä tahtoo. Kiljuu myös ilosta ja kiukusta. Tätä on nyt jatkunut n. 3 viikkoa. Kiljuminen on niin lujaa, että oma pää tulee kipeäksi ja korviin sattuu. Olen miettinyt tosissaan korvatulppien käyttämistä. Oletan tämän olevan ohimenevää, ehkä rauhoittuu kun pääsee itse liikeelle ja saa helpommin itse sitä lelua/esinettä mitä haluaa. Kuinka kauan teillä muilla on tämä kiljuminen jatkunut? Oletteko keksineet mitään mikä sitä helpottaa? Uskoisin siis sen meillä johtuvan turhautumisesta, kun ei pääse liikeelle ja ei pysty ilmaisemaan itseään vielä oikein muuten. On vaan tosi kurjaa, kun ei kohta kehtaa kauppaan mennä, kun järkyttävä ääni lähtee neitistä. Ennen kyläilty ja kauppareissuja tehty paljon yhdessä.

-Huokaus-

9

4322

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiljuja??

      Enpä osaa tuohon kiljumiseen oikein mitään sanoa, mutta älä ainakaan mieti, ettet kehtaisi kauppaan tai kylään lähteä!! Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja AINA on niitä, jotka katsoo kieroon huutavia tai vähän kovaäänisempiä lapsia, mutta se on tasan ainoastaan heidän ongelmansa! Tuon ikäistä lasta et voi hiljentää sanomalla, että nyt ollaan kaupassa tms. ja kuitenkin pakolliset menot on hoidettava, joten anna mennä vaan!:) Ja kyllä varmasti kiljuminen menee ohi ajan kanssa ja tosiaan kunhan lapsi oppii ilmaisemaan itseään muuten.

    • kiljuminen

      voi tosiaan olla todella äänekästä ja ottaa hermoille. Tämä kuuluu kuitenkin useimmilla terveillä lapsilla ehitykseen. Noin 6kk ikäisestä lähtien äänen tuotaminen tuottaa vauvalle mielihyvää ja vauva tykkää testailla ääntän eri tavoilla. Tasaantuu kyllä ajan kanssa, useimmiten esim. n. 1v ikään saakka.

    • kjhgöj<hn

      meilläkin mies on suunnitellut korvatulppia. kiljunta ,karjunta tms ulina alkaa syömään käydessä, leikkiessä, aamuisin ja oikeestaan millo se vaan sattuu mieleen tulemaan. meillä poika(8kk) jo konttailee ja seisoskelee eli ei ainekaa turhautumista ja teksan puutetta!!! kaikesta kivaa on kun ulvonta ja kiekuminen alkaa 4-5 aamulla ja poika hiljenee heti ku se on saanu pöllytettyä meidät sängystä ylös...

    • kiljukaula

      Meillä 5,5 kk tyttö, joka kiljuu ilosta. Tätä on jatkunut ehkä kuukauden. Täryklavot vaan heiluu korvissa, kun toinen päästää sydämensä kyllyydestä. Todella nauttii!!! Ei voi ymmärtää, miten pystyy tuottamaan niin korkeita ääniä. ???

    • äityli1983

      kiljutaan välillä todella kovaa, vauva on 7,5 kk ja näyttää nauttivan kaikenlaisien äänien päästämisestä. Kyllä sinne kauppaan ja muuallekkin kehtaa mennä kiljuvan vauvan kanssa, sillä se kiljuminen kuuluu kehitykseen ja on normaalia. Itse en ainakaan nolostele vauvani kiljumista tai muitakaan ääniä, mutta välillä kyllä luodaan pahoja katseita, mutta harvemmin (tai sitten en vaan kiinnitä niihin huomiota). En kyllä tiedä, että millon se kiljuminen sitten rauhoittuu mutta kaippa tuo ajan kanssa.

    • Tiiuska

      meilläkin 8 kk poika kiljuu niin kovaa että korviin sattuu, ei ole turhautumista ku ryömii hienosti ja nauraa yleensä kiljumiusen jäljkeen :) Meidän mielestä se on vaan hauskaa:)Muutenkin paukuttellee kaikkea ja tykkää just äänistä aika paljon...

    • nmmknsnb

      Kyllä se äitiäkin ärsyttää jos vauva kiljuu,eikä mikään siihen kiljumiseen auta.Tiedoksi vaan teille, Koirankouluttaja ja rastaa rastaa.

    • ei laulata

      Meilläkin kiljuttu, karjuttu, muristu ja kaikkea siltä väliltä jo useamman kuukauden. Laps nyt 8kk ikäinen ja vieläkin jaksaa kokeilla erilaisia ääniä.
      Se on välillä raastavaa ja korvat on koetuksella, mutta lapsi vain testailee minkälaisia ääniä siitä omasta suusta lähtee :)
      Meidän poikanen tykkää varsinkin murista ja kiukutellessaan harrastaa kiljukarjuntaa. Kai se siitä ajan kanssa hälvenee, tiedä näitä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      47
      957
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      746
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      100
      712
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      564
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      70
      533
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      46
      471
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      457
    Aihe