Kiire sitoutumaan, miehellä ei..

"Mistä tämä jumalaton kiire ja palava halu sitoutua näin aikaisin kumpuaa?"

Nainen on fyysisesti parhaimmillaan kakskymppisenä, hedelmällisyys on myös huipussaan. Siinä iässä naisella on mahdollisuus saada mahdollisimman tasokas mies. Toisaalta miehen kiinnostavuus naisten silmissä nousee vielä kun ikävuosia ja sosiaalista asemaa karttuu, joten hänellä ei ole kiirettä sitoutua vielä.

melkein kokeneena 32 vuotiaana voin sanoa, että jäitä hattuun.
Hätäilemällä ei tule kuin kusipäisiä kakaroita. Itse meni 6kk tuntemisen jälkeen naimisiin miehen kanssa jonka luulin olevani elämäni mies...
Noo, jotkut pysyy yhdessä romattisesti koko elämän, mutta minä olen vuosien saatossa lopettanut uskomisen rakkauteen ja hullaantumiseen. Uskon kyllä kannattavaan parisuhteeseen, jossa voi tykätä toisesta, kunnioittaa ja arvostaa, mutta ikuiseen ihanaan rakkauteen en usko.

"Voi kuulostaa todella kornille, mutta itsekin jo paljon kokeneena tuntuu vilpittömästi siltä, että olen löytänyt elämäni miehen. Olen mielettömän rakastunut."
Tottakai olet. Suhteenne on vielä "honey moon" asteella. Jos mä saisin euron jokaisesta tapauksesta, jossa ennen kahta vuotta ollaan "palavasti rakastuneita" ja ennen kolmea vuotta erotaan siitä "hirveästä ihmisestä", mä oisin TODELLA rikas. Sorry. Todennäköisyys ei vaan oo teidän puolella. :(

"Mistä tämä jumalaton kiire ja palava halu sitoutua näin aikaisin kumpuaa?"
Valitettavasti yleisin syy mun_kokemuksen mukaan on: epävarmuus. Sopis hyvin tohon kaavaan, että sun miehes on vielä jonkinverran vastahankainen, kuitenkin. Mitä enemmän sinä haluat, sitä enemmän hän vastustaa ja sitä enemmän sinä taas halua sitä. Oravanpyörä.
Todella raskasta, tiedän omasta kokemuksesta. :( Se halun täyttymättömyys syö enemmän vuosi vuodelta.. :(

Vielä omasta kokemuksesta.. Mitä enemmän se toinen haluaa niitä kihloja, sitä enemmän se suhde kaipaa paikkailua. Kuvitellaan, että se sormus tms. selkeä sitoutumisen merkki korvaisi jotain, mitä siitä suhteesta puuttuu.. :(
Mun_nähdäkseni fakta on, että jos mies nyt suostuu kihloihin, teidän suhde muuttuu ratkaisevasti. Käy juuri, niinkuin miehen edellisessä suhteessa. Ehkä muutos lähtee sinusta, ehkä miehestäsi, mutta koska se on toiselle noin merkityksellistä, sitä ei voi toteuttaa ilman muutosta.
Jos olet niin onnellinen ja tyytyväinen nyt, kuinka todennäköistä on, että asiat muuttuessaan kääntyisivät_paremmiksi? Vai onko huomattavasti todennäköisempää, että " lähti asiat menemään päin persettä"?

Niin miksi mies ostaisi lehmän kun saa maitoa ilmaiseksi, kuvainnollisesti sanottuna näinhän se on, se vaan on kurjaa, että nykyään aina ensin seurustellaan ja sitten vasta naimisiin, jos kaikki naiset vaan päättäisivät että ei heru ennenkuin ollaan naimisissa, niin ehkä maailma olisi erilainen. Mitä jos kyselisit häneltä että mitkä ovat hänen tulevaisuuden suunnitelemansa? kuuluko siihen avioliitto ja lapsia, ja jos ei niin miksi ja sitten kerrot mitä itse haluaisit, sitten mietit jonkun päivämäärään vaikka 3 kuukauden päähän johon mennessä pitää olla selvä haluaako hän naimisiin vai ei jos kerran itse haluat, ja jos hän ei halua mennä naimisiin niin lopetat suhteen ja etsit miehen joka haluaa mennä naimisiin.

Mä olen myös tuon biologian kannalla yhtenä syynä kiireeseen, nimittäin muistan edelleen tuon iän oikein hyvin.
Mutta se ei tarkoita ettei mies voisi olla elämäsi mies. Kyynikot väittäkööt mitä vaan, mutta oma enoni ja hänen miehensä menivät naimisiin puolen vuoden jälkeen, kyllä pullat uunissa, mutta ovat olleet 45 vuotta yhdessä, ja: rakastuneet! Siis oikeasti, nukkuvat vierekkäin ja kävelevät käsikkäin, puhuvat toisistaan kauniisti ja kunnioittaen, ovat aina olleet rakastuneita minun elämäni ajan jne. Eli eivät vain velvollisuudesta. Ja kuitenkin kriisejäkin on ollut, vakavia ja kamaliakin. He vain todella olivat oikeasti luodut toisilleen. Eivätkä olleet muuten toistensa ensimmäisiä, että kumotaan sekin luulo nyt tähän. Joten teillä voi kuin voikin olla pitkä taival edessä, eikä tuo välttämättä ole virhe, vaikka olette nuoria. Eno ja sen vaimo olivat 18.

Esität ite sen kysymyksen: Miksei vaan osaa nauttia nykytilanteesta?
Niin, miksei. Miksi sä valitset vatvoa pelkoa ja lietsoa ittees, kun kaikki on hyvin. Mieskin saattas vähän innostua ajatuksesta pikkuhiljaa, jos se ei kokis hoputusta. Annat vaan olla, päätät, itse, että odotat nyt ainakin vuoden, ennenku sanot: eihän teillä ole kiire!
Ajatukses sä valitset itse kuitenkin, ja se mitä ittelles hoet, kyllä on ja lisääntyy.

Eri asia on, jos te olette vaikka 6 vuotta yhdessä ja vielä se vaan epäröi: sitten mä ymmärtäisin ton huolen, jos 5 vuotta ois jo jauhettu, ja vielä rakastettais ja ei vaan mennä. Jos molemmat ylipäätään siis haluaa.

Mutta mä ymmärrän miestäsi, niin meilläkin lähti asiat menemään heti päin persettä, kun mies muuttui kun sormus tuli sormeen. Se oli siinä, ja loppuaika olikin pelkkää suhteen kaatumista. Ja kyllä mulle pelko siitä jäi, että toinen esittää ja valehtelee, ei olekaan se kuka on.
Turhaan sä koet ittes loukatuksi, ei se ole sun kokemukses eikä sun pelkos, sun täytyy antaa sen miehen itse rakentaa luottamus uudelleen. Sulla on joku sulonen teinirakkaus ja liitto kokemus, ja joillain ihmisillä on pelkkää sontaa niskassa, joten tietkö te olette eri tilanteissa. Ja tää on nyt teidän liiton eka isompi juttu: pystytkö sä todella hyväksymään sen toisen sellasena kun se on, rakastamaan sitä haavoineen kaikkineen, ja sitoutumaan siihen silti, vaikkei sormusta tuliskaan? Pystytkö sä hyväksymään sen, että et heti saakaan nyt just sitä mitä haluaisit, tää on nyt näin.

Sun täytyy tehdä tietoinen päätös, mihin suuntaan ittees kannustat, ja mitä ajatuksia viljelet, ja miten tärkeää liitto on.
Kannattaa myös myöntää se biologian vaikutus, koska kun sen tajuaa, ajatukset helpottaa vähän.
Sitäpaitsi, kun te kuitenkin ette tee lapsia heti vaan omien sanojesikin mukaan "joskus" ei ole mitään tarvettakaan heti sitoutua sinänsä. Joten minkään asian puolesta teillä ei ole niin kiire, ettette voisi paria vuotta vaan seurustella.
Sitten voitte mennä rauhassa naimisiin, kun kumpikin tuntee toisen paremmin ja luottaa enemmän, ja nauttia pari vuotta ehkä liitosta ja sitten tehdä ne lapsetkin. Teillä on vuosia aikaa.

Sinulla on palava halu sitoutua? Etkö voi olla sitoutunut ilman kihlausta? Mene sitten vasta kihloihin, kun tunnet olevasi sitoutunut ja tunnet, että mies on. Jos ette ole sitoutuneet henkisesti niin, ei ne sormukset pelkästään sido. Kuten tuli todistettua molempien edellisissä suhteissa. Unohda koko sana kihlaus. Mieti vain avioliittoa. Ja sitten kun aikanaan siitä sovitte = kihlaudutte. Olethan ollut jo teinikihloissa?

Jos olette toisillenne ne oikeat niin ei ole mitään hätää eikä kiirettä. Jos ette ole, sormus ei siinä auta. Kihlauksen voi purkaa. Se, että mies menisi kanssasi kihloihin ei todista mitään, eikä takaa mitään. Se, että mies ei halua vielä kihloihin, ei johdu välttämättä sinusta lainkaan. Hän on vain varovainen, kun on kuitenkin epäonnistuneita suhteita takana. Se kertoo sen, että hänelle kihlaus on tärkeä asia ja hän ei halua hätiköidä tärkeissä asioissa. Kuten ehkä joskus on mennyt tekemään. Jos haluta, että mies tekee samoja asioita sinun kanssa niin... he taisivat erotakin, eikös? Unohda siis ne ajatukset. Älä vertaa suhdettanne edellisiin.

Hienoa, jos olet löytänyt ihanan miehen. Ainahan voit keskustella tunteistasi. Kunhat muistat olla painostamatta ja kunnioitat miehenkin mielipidettä.

Ehkä vähän sama tilanne täällä, että itse haluaisi jo "virallistaa" suhteen avopuolisoista kihlatuiksi. Mutta siinä mielessä eri juttu, että olemme olleet avopuolisotasolla jo 6 vuotta. (Minä 25, mies 33)

Aina kun yritän ottaa asian esille, mies hermostuu ja syyttää minua painostamisesta. Kun kysyn syytä miksei voitaisi mennä kihloihin, tulee a) emme voi olla täysin onnellisia koska seksielämä on vähentynyt ja b) tarttis mennä pian naimisiin kihlojen jälkeen. Joo-o... Siis ensinnäkin keillä pareilla ei olisi jotain "ongelmia"? Mies ilmeisesti odotti että seksitahti pysyy samana kuin tavatessa. Ja monet ovat nykyään pitkällä kihlausajalla, jos se avioliitto niin kovasti karmii.

Kun nämä syyt on kuorittu pois päältä, niin seuraavaksi mies pelaa kortin "Mutta mitäs jos meillä sit meneekin tulevaisuudessa sukset ristiin". Olen vastannut, että en osaa ymmärtää ihmistä joka voi elää niin, että pelkää asioita jotka tapahtuu/ei tapahdu joskus tulevaisuudessa.

Meni vähän omaksi valittamiseksi, mutta perussanomani sulle on tämä: Teillä ei ole vielä mitään hätää eikä kiirusta. Kunhan olette eläneet yhdessä vähän kauemmin niin näette millaista se todellinen arki tulee olemaan alkuhuumien jälkeen.