Olen ymmärtänyt, että jakajan napin pitää kiertää myötäpäivään seuraavalle pelaajalle. Esimerkiksi sittareissa pieni blindi saattaa tipahtaa pois ja tällöin iso blindi siirtyy ainakin joillakin saiteilla pieneksi blindiksi, vaikka nappi kuuluisi hänelle. Tällöin sama pelaaja pääsee kahdesti peräkkäin pelaamaan parhaalta paikalta. Millä tavalla tämän kuuluisi olla pokerin sääntöjen perusteella?
Vastaukset 5
Mieti asiaa siten, että nappi vaihtaa paikkaa, ennen kuin katsotaan kuka pöydästä puuttuu. Eihän tuo nappi merkitse kuin flopin jälkeisten kierrosten viimeistä toimijaa.
Tärkeintä on, ettei kukaan pääse luistamaan blindiensä maksuvuorosta, eikä toisaalta joudu maksamaan liian montaa kertaa.- se nappi
todellakaan mitään muuta merkitse.. ehei!
jos sulla Rat on vielä niitä poneja sun muita barbeja niin meetkö leikkii niillä viel muutamaks vuodeks! se nappi kirjoitti:
todellakaan mitään muuta merkitse.. ehei!
jos sulla Rat on vielä niitä poneja sun muita barbeja niin meetkö leikkii niillä viel muutamaks vuodeks!Anna kun arvaan? Osaat kyllä haukkua muita keskustelijoita, mutta jos kysyn sinulta, mikä sen nappulan merkitys kuvaamani lisäksi on, kehoitat minuta todennäköisesti ottamaan selvää?
Kokeillaan: mitä muuta se merkitsee?
Joo. Totta. Pokkaa on tullut pelattua vasta pari vuotta. Ei kai siinä ajassa niin vaikeaa asiaa opi kun tuo buttonin merkitys...- jooko??
The_Rat kirjoitti:
Anna kun arvaan? Osaat kyllä haukkua muita keskustelijoita, mutta jos kysyn sinulta, mikä sen nappulan merkitys kuvaamani lisäksi on, kehoitat minuta todennäköisesti ottamaan selvää?
Kokeillaan: mitä muuta se merkitsee?
Joo. Totta. Pokkaa on tullut pelattua vasta pari vuotta. Ei kai siinä ajassa niin vaikeaa asiaa opi kun tuo buttonin merkitys...nappihan merkitsee sitä että jos olet vaikka 2 paikkaa enne nappii sulla on iso blindi mikä tarkoittaa sekin jo montaa asiaa, esim sitä että sulla on joko rahaa tai chippejä pelissä!!!! niin ja nappi tarkoittaa myös sitä että toimit viimeisenä ensimmäisellä kierroksella!!!! jiihaaa!! nappi määrittää myös jokaisen pöydässä istuvan position!!!!! eikä ainoastaan sun ittes!!!! nappia pitää seurata tarkkaan!!! nappi on pöydän sielu!! nappi voi päättää sun kohtalon sun puolesta esim. turnauksen loppuvaiheilla!!!!
NAPPI EI OLE PELKKÄ nappi. jooko?? kirjoitti:
nappihan merkitsee sitä että jos olet vaikka 2 paikkaa enne nappii sulla on iso blindi mikä tarkoittaa sekin jo montaa asiaa, esim sitä että sulla on joko rahaa tai chippejä pelissä!!!! niin ja nappi tarkoittaa myös sitä että toimit viimeisenä ensimmäisellä kierroksella!!!! jiihaaa!! nappi määrittää myös jokaisen pöydässä istuvan position!!!!! eikä ainoastaan sun ittes!!!! nappia pitää seurata tarkkaan!!! nappi on pöydän sielu!! nappi voi päättää sun kohtalon sun puolesta esim. turnauksen loppuvaiheilla!!!!
NAPPI EI OLE PELKKÄ nappi.> nappihan merkitsee sitä että jos olet vaikka 2 paikkaa enne nappii sulla on iso blindi
Hmm? Minä kun luulin, että pääsääntöisesti toisin päin.
> sulla on iso blindi mikä tarkoittaa sekin jo montaa asiaa, esim sitä että sulla on
> joko rahaa tai chippejä pelissä
Niin, jos maksan blindin, minulla on rahaa. Ei tuo nyt suoraan nappiin kyllä liity.
> niin ja nappi tarkoittaa myös sitä että toimit viimeisenä ensimmäisellä kierroksella!
Ei sielläpäin, missä minä pelaan. Meillä ensimmäisellä panostuskierroksella buttonista toimitaan kolmanneksiviimeisenä (tai toiseksiviimeisenä hu:ssa).
> nappi määrittää myös jokaisen pöydässä istuvan position
Niin... Tai sitten jokaisen pöydässä istuvan positio määräytyy muiden position mukaan ja nappi vain kuvastaa tätä.
> nappia pitää seurata tarkkaan
Positiota pitää seurata tarkkaan. Nappi auttaa siinä.
> nappi on pöydän sielu
Raha on pöydän sielu
> nappi voi päättää sun kohtalon sun puolesta esim. turnauksen loppuvaiheilla
Ei voi. Blindi voi.
> NAPPI EI OLE PELKKÄ nappi
Ei olekaan. Se on merkki siitä, että toimii flopin jälkeen viimeisenä. Kertoo siis jotain positiosta.
Eikä itse asiassa mitään muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 981304
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit1041052- 61887
Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k38870Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi54862- 3818
Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.128807- 65675
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant48602Ei ole siitä kiinni
Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa34560