Opitteko te koskaan elämään itsellenne??
Siis lähinnä tarkoitan, kun lapset ovat poissa (huostattuja) monta vuotta, jopa aikuisuuteen asti.
Olin tuossa ystävälläni kylässä, hänellä aivan ihana pikku rinsessa (4v) jonka kanssa ihana touhuta ja katsoa kuinka hän touhuaa ja kuinka ilo ja pettymys tulevat aivan sydämestä, mutta mitä MINÄ teen? MINÄ hiivatti koen hirvittävän huonoa omaatuntoa, että temmellän tuon lapsen kanssa, vaikka omani ovat poissa!
Mietin kuinka uudistaisin makkariani, no mietin sitä vain lasten silmin, vaikka lapset eivät käy kotona kuin 1-2krt vuodessa.
Sossukin tuossa jo sanoi, että pitää elämässä olla muutakin sisältöä kuin vain ikuinen odottamninen koska tapaan lapsiani.. Mutta kun ei ole!!! Lapset ovat ensiksi mielessä kun herään ja viimeksi kun meen nukkumaan.
Pitääkö minun joskus oppia elämään sinkkuelämää?
Oletteko Te oppineet?
Siis lähinnä tarkoitan, kun lapset ovat poissa (huostattuja) monta vuotta, jopa aikuisuuteen asti.
Olin tuossa ystävälläni kylässä, hänellä aivan ihana pikku rinsessa (4v) jonka kanssa ihana touhuta ja katsoa kuinka hän touhuaa ja kuinka ilo ja pettymys tulevat aivan sydämestä, mutta mitä MINÄ teen? MINÄ hiivatti koen hirvittävän huonoa omaatuntoa, että temmellän tuon lapsen kanssa, vaikka omani ovat poissa!
Mietin kuinka uudistaisin makkariani, no mietin sitä vain lasten silmin, vaikka lapset eivät käy kotona kuin 1-2krt vuodessa.
Sossukin tuossa jo sanoi, että pitää elämässä olla muutakin sisältöä kuin vain ikuinen odottamninen koska tapaan lapsiani.. Mutta kun ei ole!!! Lapset ovat ensiksi mielessä kun herään ja viimeksi kun meen nukkumaan.
Pitääkö minun joskus oppia elämään sinkkuelämää?
Oletteko Te oppineet?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Muistan sen tuskan kun lapseni olivat huostassa. Muistan sen huonon omantunnon kun olin tuttavien lapsia hoitamassa ja teimme kaikkia kivaa, lasten kivaa. Muistan miettineeni, että miksi en saa tehdä omien lasten kanssa, miksi en saa viedä omia lapsiani kulttuuririentoihin, urheilutapahtumiin, uimaan jne.
Mutta ei tuskaani poistanut se, että lapseni houtuivat sijaisperheessä elämään tynnyrissä: ei harrastuksia, ei kavereita, ei televisiota vaan ja ainoastaan sijaisperheen hengelliset harrastukset ja sijaisperheen iältään vanhat uskovaiset ystävät. (Sijaisvanhemmat olivat yli viidenkymmenen, helluntailainen pariskunta.)
ei ymmärrä sitä, miten totaalisesti se toimenpiteillään vaikuttaa ihmisten elämään - ja miten monen ihmisen. Usein läheisen ihmisen menetys - menetys, jota ei oikein ole lupa surra - on hyvin invalidisoiva. Mutta eihän järjestelmä välitä ihmisistä. Toimenpiteet pitää saada tehtyä, jotta sossut voivat osoittaa ammattitaitonsa. (Olen kuullut, että sossua ei hyväksytä oikeaksi sossuksi, jollei tee huostaanottoja).
Kun ei voi molemmille vastat samaan aikaan.
Meillä on lapsilla hyvät oltavat, siitä ei tartte stressata, mutta...
Tosin nyt eskari-ikäinen lapseni totesi pari vuotta sitten "Äiti, kun ollaan aikuisia, muutetaan sun luokse ja voidaan olla yhdessä aina, eikä kukaan voi meitä enää estää"
Tämä on lause jota kuljetan sydämessäni.
Niin, sitten me olemme yhdessä, eikä KUKAAN enää estä.
Toiselle vastanneelle sanon, että:
Se on niin totta, kukaan ei ymmärrä sitä kuinka Äiti/Isä menee rikki, kun viedään kaikki!!
Lupaa ei ole surra, tai viettää sallittua suruaikaa, koska kukaan EI ole kuollut! Jos ihminen kuolee, on olemassa se jokin "sopiva aika" minkä voi surra ja olla puolikuntoinen, mutta kun lapset huostataan, ei sellaista aikaa ole.
Elämän vain pitäisi jatkua kuten normaalisti, mutta kun EI ole enää mitään Normaalia!
Siinähän olet, sinä yksin ja tyhjä koti.
Hiljaisuus sattuu enempi kuin tuhat neulaa. Olet kuin painekammiossa, tyhjiössä kunnes taas tapaat lapsesi.
Tätä elämää eletään.
voi harrastaa. Toisten lasten hoitohommiin en kyllä alkaisi enkä mihinkään toisten auttamisiin. Enkä usko että pitäisikään, koska on katsottu että itsekin on apua vailla, en uskaltaisikaan. Odottelee vaan niitä apuja ja hoitaa itseään, että jaksaa odotella. Tekee elämän mukavaksi ja leppoisaksi itselleen.
Sinkkuelämää lasten huostaanotot teettääkin, ei sitä tarvitse opetella mitenkään. Kyllä minä ainakin olen oppinut mitä vaaditaankin. Lopussa se näkyy henkilökohtaisesti eläkkeen pienenemisenä ja yhteiskunnan rapautumisena. Yksinäisyyteen onneksi ehtii tottumaan, plussana se ettei tule mielenterveysongelmia siinä kohdassa missä samat ikäpolvet sitten aikanan jäävät eläkkeelle ja saavat siitä mielenterveysongelmia.
jos läheinen olisi sattunut joutumaan inhimilliseen sijaisperheeseen. Mutta kun ko. rouva harrastaa henkistä väkivaltaa niin lapsille ja niille omaisillekin, jotka eivät kumarra häntä. Kulkee nokka pystyssä pikkupiikojen ja vaihtuvan valtaisan lapsikatraan kanssa autollaan (ei jaksa paljoa kävellä ymmärtääkseni). Jättää lapset autoon odottamaan, kun menee asioilleen. kerran oli jättänyt auton käyntiin (jossa 2 pientä lasta sisällä) kahvila - konditorian eteen. Oli kertonut minulle aiemmin tykkäävänsä ko. kahvilan tuotteista.
Harrastus olisi hyvä.
On vain äärettömän vaikea edes lähteä, jotenkin sitä pelkää että joku alkaa valittamaan siitä kuinka tyhmä mummo ym on kun ei ota lasta kun tarttis päästä omille menoille.
Se on se mun ONGELMA.
Itseasiassa nyt kun kirjoitin sen niin tajusin sen, eli jotain hyvää tässäkin.
Mulla on yksi ystävä -lapsuudesta- jolla on nyt 2v lapsi, hän kertana eräänä tuumi kuinka helppoa sulla on kun ei tartte huolehtii lapsista.. Jostain kumman syystä sen jälkeen en paljoa tuota ihmistä ole tapaillut.
Muistan kun kysyin "Onko teillet tullut se lelulehti" (taitaa tulla aina ennen Joulua) hän vastasi että on, tuumasin että hassua, minulle ei ole tullut. SIeltä tuli vastaus heti "No eihän sulla ole lapsia" WOUH! Se oli pahempia kommentteja ikinä, vaikka ei ehkä kaikille kuulostakkaan pahalle, mutta minuun se osui ja upposi. Tuo ihminen kun vielä on yhden lapseni sylikummi.
Mutta kaime kaikki naiset muutumme itsekeskeisiksi kun saamme omaa jälkikasvua?
Itse en itsessäni sellaista huomannut, mutta olenhan muutenkin viallinen.
YÄK!!
Meitä on niin moneen junaan.. Osa jää näköjään myös konditoriaan.
Oletkos huomannut, että lapsia otetaan kotoaan pois huonojen olosuhteiden takia, mutta jos samaa yrittäisi sijaispaikasta, olisi selitys "Lapsi on kotiutunut niin hyvin"... EIKÖS lapsi ollut kotiutunut hyvin myös kotiinsa josta hänet vietiin.
Kaikki huostaanotot eivät ole ihan hyvästä, mutta..
eikä kelpo kansalainen tulee myöskin kasvua. Ei enää hötkyile eikä hätkähdä eikä siedä paljoa ulkopuolista elämänmenoa. Olisko itsekeskeisyys se mikä aiemmin puuttui ja nyt löytynyt.
Voi elämästään voi pudottaa hyvin paljon kaikkea sellaista mitä ennen huostaanottoja kuljetti taakkana mukanaan ja varmaan kuljettaisi vieläkin ilman huostaanottoja. Kaikkea ei tarvitse tosiaankaan, eikä kaikessa olla mukana. Vaikka joku pyytäisikin.
kulkee eteenpäin niin jää turha muiden ihmisten sanomisten murehtiminen ajan saatossa pois. Aina ja todellakaan aina ei voi olla kaikille mieliksi.
Sen tietää ihan jokainen omalta kohdaltaan. Vaikka joku olisi kuinka ihana ihminen omasta mielestäsi niin aina löytyy niitä
joita tämä mielestäsi ihanakaan ihminen ei miellytä eikä ole hyvä eikä ....
Joten antaa olla ja yrittää olla itse vaan sellainen kuin on ja pitää itseään yhtä hyvänä ja kelvollisena ja riittävänä kuin muitakin maapallolla pyöriviä.
Se että on lapset huostassa, ei tee ihmistä huonommaksi, vajaammaksi tai halveksittavammaksi. Jokaisella jotain kannettavaa ja toisilla raskasta elämän lastia kannettavanaan enemmän. Minkäs teet.
Vaikka kuinka joku tuttavasi tai jopa ystäväsi pitävät sinua eriskummallisena tai outona,
ei luonasi asuvine lapsinesi, niin piut paut siitä välitä!
Nokka pystyssä vaikka sataisi saavista kaatamalla, ei kannate kaikesta ilkeilystä ja piikittelystä välittää, vaikka sisällä sattuu ja p...i!
Sina olet lastesi Äiti ja aina.
Sanoivatpa muut kylän kulkijat ja tuttavat mitä muuta tahansa. Näin se vaan on. Biologisestikin. Muuksi asia ei elämämme aikana muutu.
Lapset ovat Sinulle rakkaita, olivatpa lähelläsi tai kaukana. Siitä pidä kiinni, äläkä anna kenenkään sitä muuksi muuttaa tai asiaa muuksi edes väittää.
Jos joku on ilkeä, julma ja ruma sanoillaan, niin tiedät itse sisimmässäsi,
mikä on totta lastesi ja itsesi suhteen.
Älä anna ajattelemattomien ja epäkypsien ihmisten viedä tai mitätöidä
ylpeyttäsi Sinun omista lapsistasi
koskaan pois.
nytkin, ... toisaalta ei ole ollut yksipuolista. Kyllä minäkin apua olen ystäviltäni saanut, jos en muuta niin ilon siitä, että on voinut auttaa. ;)
"Toisten lasten hoitohommiin en kyllä alkaisi enkä mihinkään toisten auttamisiin. Enkä usko että pitäisikään, koska on katsottu että itsekin on apua vailla, en uskaltaisikaan. Odottelee vaan niitä apuja ja hoitaa itseään, että jaksaa odotella. Tekee elämän mukavaksi ja leppoisaksi itselleen."
sijaisvanhemmat Ullan Pullan antimista?
"Lupaa ei ole surra, tai viettää sallittua suruaikaa, koska kukaan EI ole kuollut! Jos ihminen kuolee, on olemassa se jokin "sopiva aika" minkä voi surra ja olla puolikuntoinen, mutta kun lapset huostataan, ei sellaista aikaa ole.
Elämän vain pitäisi jatkua kuten normaalisti, mutta kun EI ole enää mitään Normaalia!
Siinähän olet, sinä yksin ja tyhjä koti.
Hiljaisuus sattuu enempi kuin tuhat neulaa. Olet kuin painekammiossa, tyhjiössä kunnes taas tapaat lapsesi. Tätä elämää eletään."
Minulla jo lapsen huostaanotto on ollut ohitse monta vuotta, mutta muistan pahimman ikävän keskellä sanoneeni juuri nuo sanat: "Jos lapsi olisi kuollut, voisi surra julkisesti, mutta nyt tuska on sama, se on vain pidettävä sisällä."