AMK = punainen vaate

Vaimoni haki lupaa tehdä tutkimus eräässä terveydenhoitoalan laitoksessa.

Vaan lupahakemuksessa luki sana "tutkimus" ja tästäkös eräs laitoksen akateemikko vetäisi herneen nenään ja kielsi ehdottomasti tekemästä mitään tällaista. Ammattikorkekoulu kun ei hänen mielestään voi teettää tutkimuksia.

Tuo akateemikko vahtasi mustasukkaisesti, ettei ammattikorkakoulu-sanaa julkisesti saanut tuoda esiin. Hän soitteli eri vaikuttajille jotka sitten nouseesta kohusta hämmästyneenä soittelivat vaimolleni kysyen mistä on kyse.

No, sana "tutkimus" vaihdettiin toiseen ja lupa meni läpi pienten muistuttelujen jälkeen. Valvojakin sai kuulla, ettei jatkossa pääsisi tälläistä "lipsahtamaan".

Myöhemmin tuo akateemikko oli kovaan ääneen toistellut, että:
- Tässä se taas nähtiin kuinka "niiden" kanssa pitää toimia.
5526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ammattikorkeakouluissa tehdään opinnäytetöitä, liiankin laajoja mielestäni (esim. 120 sivua), mutta varsinaista tutkimustyötä ammattikorkeat eivät mielestäni harjoita. Opinnäytetyöt pyritään saamaan jonkun tilaamaksi. Näin on omalla kohdallani ammattikorkeakoulussa.

Tästä lienee ollut kysymys kertomassasi asiassa eli se, ettei AMK:ssa tehdä tieteellistä tutkimusta.

Äänestä

Olet noista "akateemikkojen" käsityksistä ihan oikeassa. Laki ammattikorkeakouluista toteaa tehtävistä sanatarkasti mm. seuraavaa:
5§
Ammattikorkeakoulujen tehtävät
Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen ja taiteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea yksilön ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä.

38§
Ammattikorkeakoulujen yhteistyö
Ammattikorkeakoulut voivat sopia yhteisistä koulutus- ja tutkimusyksiköistä samalla alueella sijaitsevien ammattikorkeakoulujen toiminnan yhteensovittamiseksi tai yhteisten hankkeiden, tutkimus- ja kehitystyön tai muun yhteistoiminnan edistämiseksi.

Eli tutkimustyötä edellytetään ja jopa tutkimusyksiköt mahdollistetaan.

Äänestä
  • Itse asiassa jonkun sortin tutkimuksia tehdään jo ammattioppilaitoksissakin.

    Äänestä

  • leikkimään kirjoitti:

    Itse asiassa jonkun sortin tutkimuksia tehdään jo ammattioppilaitoksissakin.

    ...lukioita ja yläkoulujakaan, joissa tehdään tutkimusta ihan diplomitöiksi asti.

    Jos nimi on sama, sisältö voi olla jotain ihan erilaista. Esimerkiksi korkea on korkea tai sitten vähemmän korkea, suorastaan matala.

    Äänestä

Insinöörin tutkinto tutkimus tehdään sallitussa viidessä vuodessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


akateemikoille... kirjoitti:

Vaimoni haki lupaa tehdä tutkimus eräässä terveydenhoitoalan laitoksessa.

Vaan lupahakemuksessa luki sana "tutkimus" ja tästäkös eräs laitoksen akateemikko vetäisi herneen nenään ja kielsi ehdottomasti tekemästä mitään tällaista. Ammattikorkekoulu kun ei hänen mielestään voi teettää tutkimuksia.

Tuo akateemikko vahtasi mustasukkaisesti, ettei ammattikorkakoulu-sanaa julkisesti saanut tuoda esiin. Hän soitteli eri vaikuttajille jotka sitten nouseesta kohusta hämmästyneenä soittelivat vaimolleni kysyen mistä on kyse.

No, sana "tutkimus" vaihdettiin toiseen ja lupa meni läpi pienten muistuttelujen jälkeen. Valvojakin sai kuulla, ettei jatkossa pääsisi tälläistä "lipsahtamaan".

Myöhemmin tuo akateemikko oli kovaan ääneen toistellut, että:
- Tässä se taas nähtiin kuinka "niiden" kanssa pitää toimia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu