Jippii+HOAS = %&#(&$=/@£

nyt on pakko avautua. viime talvena meidän
opsikelija-asuntolaan saatiin kohun saattelemana
Jippiin kiinteä netti-yhteys. oli se sitten
hienoa, kun se lähti melkein ensi yrittämällä
toimimaankin.

keväällä innostuin kuitenkin hankkimaan uuden
tietokoneen ja samalla uuden verkkokortin, kun
vanhassa koneessa verkkokortti on emolevyllä
kiinni (jostain ihmeen syystä). tuumasin: "ei
muuta, kun verkkoyhteys toimimaan uudessa
koneessa ja surffaamaan entistä ehommilla
vehkeillä". ja paskan marjat.

tein niinkuin ohjeissa käskettiin, eli otin
yhteyttä Jippiin käyttötukeen ja pyysin heitä
tekemään tarpeelliset muutokset palvelimelleen,
jotta se tunnistaa uuden verkkokorttini. ei
luulisi olevan kovin vaikeaa. luvattiinkin asia
hoitaa parissa päivässä. tästä tulee kohta
kuluneeksi puoli vuotta. soittoyrityksiä ja
sähköpostiyhteydenottoja on takana jo pitkälti
toista kymmentä. aina luvataan, että pian toimii.
mutta ei vaan toimi.

koko jippiin touhu vaikuttaa ihan
harrastelijoiden puuhastelulta. kehotan jokaista
joka saa valita kiertämään kyseisen firman
kaukaa. kunpa meidänkin vuokranantajamme olisi
ollut yhtä fiksu kuin eräs toinen
pääkaupunkiseudun opiskelija-asuntovuokraaja ja
valinnut isp:ksi jonkun hieman toimivamman kuin
jippiin.

mikäli jollakulla on jotain kullan arvoisia
vinkkejä, miten saan yhteyteni toimimaan uudessa
koneessa, ja pääsisin pikkuhiljaa eroon tästä
vanhasta, niin kuulen kyllä mielelläni.
4443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei jippiillä mikään tosiaankaan toimi, mut sä se
aasi tässä asiassa olet! Ei jippiin mitään
tarvitse muuttaa, jos sinä hankit uuden koneen ja
verkkokortin. Kunhan sulla on samat asetukset
kuin vanhassa koneessa niin kaikki toimii.
*Huokaa*

Tälläistä tämä aina on!

Äänestä
  • pitäähän jippiin muuttaa. tää on niin helvetin
    ihme systeemi, että ei moni ymmärrä. palvelussa
    ei ole kiinteää ip-osoitetta vaan se noudetaan
    jippiin dhcp-palvelimelta, joka puolestaan
    tunnistaa käyttäjän verkkokortin mac-tunnisteen
    perusteella. nyt, kun verkkokortti vaihtui, niin
    se uusi mac-osoite pitää kyllä päivittää jippiin
    asetuksiin. tällaista tänään, jään seuraamaan
    asian kehittymistä.
    *huokaa tyytyväinen virne naamallaan'

    Äänestä

  • vihainen mies kirjoitti:

    pitäähän jippiin muuttaa. tää on niin helvetin
    ihme systeemi, että ei moni ymmärrä. palvelussa
    ei ole kiinteää ip-osoitetta vaan se noudetaan
    jippiin dhcp-palvelimelta, joka puolestaan
    tunnistaa käyttäjän verkkokortin mac-tunnisteen
    perusteella. nyt, kun verkkokortti vaihtui, niin
    se uusi mac-osoite pitää kyllä päivittää jippiin
    asetuksiin. tällaista tänään, jään seuraamaan
    asian kehittymistä.
    *huokaa tyytyväinen virne naamallaan'

    Käytössäsi win 2000 käyttis, sen kanssa noi jutut
    on aika helppoja. Ihmettelen silti, että miksi
    silloin ekalla kerralla se verkkokorttisi mac-
    osoite päivittyi niin helposti sinne Jippiin
    palvelimelle. Ovat kyllä aika heikoilla kun
    käyttävät dhcp-palvelinta siellä keskuksessa.
    Elisan adsl, Soneran adsl sekä HTV:n kiinteä
    toimivat kaikki kiinteillä ip-osoitteilla.

    Äänestä

  • hep kirjoitti:

    Ensimmäisellä kerralla homma sujui
    automatisoidusti rekisteröitymisen yhteydessä
    ilman ihmisiä välikätenä. Nyt tarvitaan
    lihasvoimaa mac-osoitteen muuttamiseen. Se mitä
    tulee dhcp:n käyttämiseen, olen kanssasi samaa
    mieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vihainen mies kirjoitti:

nyt on pakko avautua. viime talvena meidän
opsikelija-asuntolaan saatiin kohun saattelemana
Jippiin kiinteä netti-yhteys. oli se sitten
hienoa, kun se lähti melkein ensi yrittämällä
toimimaankin.

keväällä innostuin kuitenkin hankkimaan uuden
tietokoneen ja samalla uuden verkkokortin, kun
vanhassa koneessa verkkokortti on emolevyllä
kiinni (jostain ihmeen syystä). tuumasin: "ei
muuta, kun verkkoyhteys toimimaan uudessa
koneessa ja surffaamaan entistä ehommilla
vehkeillä". ja paskan marjat.

tein niinkuin ohjeissa käskettiin, eli otin
yhteyttä Jippiin käyttötukeen ja pyysin heitä
tekemään tarpeelliset muutokset palvelimelleen,
jotta se tunnistaa uuden verkkokorttini. ei
luulisi olevan kovin vaikeaa. luvattiinkin asia
hoitaa parissa päivässä. tästä tulee kohta
kuluneeksi puoli vuotta. soittoyrityksiä ja
sähköpostiyhteydenottoja on takana jo pitkälti
toista kymmentä. aina luvataan, että pian toimii.
mutta ei vaan toimi.

koko jippiin touhu vaikuttaa ihan
harrastelijoiden puuhastelulta. kehotan jokaista
joka saa valita kiertämään kyseisen firman
kaukaa. kunpa meidänkin vuokranantajamme olisi
ollut yhtä fiksu kuin eräs toinen
pääkaupunkiseudun opiskelija-asuntovuokraaja ja
valinnut isp:ksi jonkun hieman toimivamman kuin
jippiin.

mikäli jollakulla on jotain kullan arvoisia
vinkkejä, miten saan yhteyteni toimimaan uudessa
koneessa, ja pääsisin pikkuhiljaa eroon tästä
vanhasta, niin kuulen kyllä mielelläni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu