Teen siivoustyötä kaupassa jossa on kolme eripituista vuoroa ja työsopimuksessani vähimmäistuntimääräni viikossa on 25 tuntia. Uutta työvuorolistaa katsoessani huomasin että minut oli laitettu vuoroon joka kestää illassa vain 2,2-3,2 tuntia, päivästä riippuen. Kerroin työantajalle että tarvin tunteja ja että minulla on oikeus siihen 25:een tuntiin ja voiko hän vielä vaihtaa vuorojani. Eipä ole sähköpostiini viikkoon vastannut joten tänään hänelle soitin ja hän kertoi että ei rupea enää vuoroja vaihtamaan ja sanoi että voin tehdä vuoroja eri kohteessa jos haluan tunteja. Onko vähän vittumaista mennä ja tulla koko ajan töihin ja opetella taas uudet hommat ja laittaa aikaa ja rahaa työmatkoihin? Vissiinkin tämä on kuitenkin työehtosopimuksessa sallittua mutta melko helvetin vittumaista työnantajalta. Kerronpa nyt että olen SOL:illä töissä ja siellä kaikki on muutenkin päin persettä! Palkat onneksi olen saanut. Tauoistakaan ei aikanaan mitään kerrottu ja kysyessäni niistä vaiettiin mutta minähän tauon saan pitää jos olen yli 4 tuntia illassa töissä (tarkistin sen kiinteistöalan työehtosopimuksesta). En kuitenkaan ole kuin elokuuhun asti töissä niin ei jaksaisi enää työpaikkaa ruveta vaihtamaan mutta ottaa jo päähän tuo toiminta. Toivonpa totisesti että esimies on laittanut vuorot vähän paremmin heinäkuulle että saan siellä tarvittavat tuntini. Että miten on? Kokemuksia ja mielipiteitä.
Sallittua?
1 uusi työ, kiitos.
8449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinulle maksetaan 25 tunnilta tai ainakin pitää maksaa onhan sinulla työsopimus... liiton ja käräjien kautta sitten rahoja vaan hakemaan jos maksavat alle 25 tunnilta
Jos työsopimuksessa lukee, että minimi tuntimäärä on 25 tuntia, niin sinulle on tarjottava tämä 25 tuntia, mutta työnantajalla on oikeus tarjota töitä jokaisesta sillä olevasta kohteessta. Itsekkin olen SOL:illa ja olen kans huomannut tuon vaikenemisen kun jotain kysyy. Muita, että sinulla ei tarvitse suostua alle 4 tunnin työpäiviin, ellet ole itse siihen antanut suostumusta.
ihan oikein,vaikka tuntimääräsi ei tulisi viikossa täyteen niin työnantajan pitää maksaa vähintään 25h tuntia/vko sulle palkkaa
Niin mutta kun esimies tarjosi niitä tunteja muista kohteista (mikä siis on sallittua ilmeisesti) niin eikös se ole sitten mun oma ongelma jos en niihin kohteisiin halua mennä? Eli ei sitä 25 tunnin palkkaa oikeen siinä tilanteessa voi ruveta vaatimaan? Eri asia jos ei olisi tarjonnut niitä tunteja toisesta kohteesta mutta kun tarjosi niin kai se on sitten alistuttava ja tehtävä vähemmän ku 25 h.. Ensi viikoksi menen ainakin tekemään yhtä pankkia (mikä on vakikohteeni vieressä) mutta sieltäkään ei tule kuin 1 h /pvä. Mutta kuulemma päivisin ois jotain ikkunanpesua ties missä. Jessus.
lisää työtunteja, joita et ole ottanut vastaan.
Et saa 25 tunnilta palkkaakaan.
Mitkään selitykset eivät siinä auta.
Tervetuloa raadolliseen siivousmaailmaan! Tsemppiä:)
että kuulutko liittoon ja onko teillä luottamusmies ?
luottamusmieskin on "mies paikallaan", mutta kyseisessä tilanteessa ei heistäkään ole apua.
Jos ei ota vastaan tarjottua työtä niin silloin ei makseta puuttuvista tunneistakaan!
Näin on näreet!
Jos sulla ei lue työsopimuksessa erikseen lue että siivoat vain sitä yhtä määrättyä kohdetta sinut voidaan silloin myös määrätä muihin kohteisiin siivoamaan että saat työsopimiksessa mainitut työtuntisi ja tämä on aivan sallitua, mutta muista myös että kohteesta toiseen siirtymisestä maksetaan siirtymä ajan palkka , mutta sitäkään sol ei yleensä maksa jos matkaan ei mene väh. puolituntia. Tauoista siellä ei ole varmaan kuultukkaan ainakaan mitoituksia tehdessä, mutta totta kait ne saa pitää kun kerran kuuluvat lain mukaan.