Huoli säästä?

Huoli lomakohteen säästä etenkin loman kynnyksellä nousee esiin matkailupalstoilla tämän tästä, näin myös tällä Azorien osastolla. Azorien sää on mikä se on matkailijan saapuessa. Kun säätä ei kukaan voi muuttaa, on tärkeää, että matkailijalla on säästä niin kuin muistakin lomapaikan asioista oikeat odotukset.

Tänä päivänä kenenkään ei tarvitse lähteä sokkona matkalle, sillä tietoa säästä ja muista aiheista löytyy niin netistä kuin kuin matkaoppaistakin.

Azorien sään kohdalla on vain se erityisongelma, että se soveltuu sekä huonosti kuvattavaksi että tarkasti ennustettavaksi. Azorien sää on kuitenkin mainettaan monin verroin parempi.

Tällä palstalla São Miguelin kävijät kertovat usein kokemuksistaan säästä viikon-kahden lomansa aikana. Lukijan on syytä muistaa, että viikko-kaksi on riittämätön aika kattavan kuvan saamiseksi Azorien säästä. Minulla on menossa kolmas vuosi ja vieläkin on opittavaa. On aivan varmaa, että en asuisi Azoreilla, jos sää täällä olisi huono.

On totta, että Azorien sää on vaihteleva, mutta samaan hengenvetoon pitää lisätä, että mikään säätyyppi ei kestä kauan. Aurinkoa on jotakuinkin päivittäin ympäri vuoden eikä läheskään joka päivä sada. Joka päivä ei myöskään tuule kovaa. Pohjoisessa Euroopassa koettuja talvimyrskyjä ei ole joka vuosi. - tähän mennessä en ole kokenut yhtään pahaa myrskyä.

Parhaillaan ainakin Santa Marian saari kärsii kuivuudesta. Puutarhaamme joudumme kastelemaan 5-6 kk ajan vuodesta vähintään silloin tällöin. Vulkaaninen multa näet sekä imee että haihduttaa kosteuden nopeasti. Ilman säännöllisiä sateita ja sadekuuroja Azorien luonto ei olisi vihreä eikä kukkiva. Muistanette, millaista on kasvillisuus Aurinkorannikolla tai Algarvessa neljä kuukautta vuodesta kun ei vettä tule. Yhdellä sanalla: ruskeaa. Luonto ei voi viheriöidä, jos ei sada riittävästi.

Azorien vuotuinen lämpötilahaarukka on keskimäärin 11-25 C. Näin pieniä siis ovat vaihtelut. Viime jouluaattona mitattiin Ponta Delgadassa 18 C, tämän päivän maksimilämpötilaennuste on 19 C. Kuluneen talven kylmin yö Ponta Delgadassa oli 7 C ja kylmin päivä 11 C. Tällaisia päiviä oli siis vain yksi. Vain viikko sitten teillä siellä Suomessa oli yleisesti yöpakkasia lämpötilan laskiessa monin paikoin -5 C.

Jotkut matkailijat päättelevät lyhyen kokemuksen perusteella, että Azoreilla ei voi saada aurinkoa. On totta, että sää yhden viikon aikana saattaa olla oikullinen, mutta ei pidä paikkaansa, ettei Azoreilla voi ruskettua. Meillä on talvellakin kesäpäiviä, ainakin osan päivää, jotka soveltuvat varsin hyvin auringonottoon. Kesäaikaan UV-indeksi saattaa nousta yli 10. Kesällä keskimääräinen aurinkotuntien määrä per vuorokausi on 6,5.

Myös meriveden lämpötilasta on erilaisia käsityksiä. Vuotuiset vaihtelut liikkuvat välillä 16-24 C. Tästä on vähän poikkeuksia kumpaankaan suuntaan. Azorien vesien peruslämpöön vaikuttaa Golf-virta.

Matkailijan on syytä ymmärtää, että sade tai sadekuurot eivät tarkoita huonoa säätä, sillä luonto tarvitsee vettä.

5

1170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehh

      Hei
      Olemme ensi viikolla tulossa saarelle. Minkälainen ilma siellä on ollut tällä viikolla? Emme asu Ponta Delagadassa, vaan apartementoksessa saaren toisella puolella. Onko linja-autoilla helppo liikkua paikasta toiseen ja kulkeeko niitä usein? Voiko saaren esimerkiksi kiertää bussilla itsekseen?

      • Tällä hetkellä São Miguelilla on kuiva, aurinkoinen sää, kiitos yllämme olevan korkeapaineen. Päivälämpötilat ovat 20 C:n luokkaa yöllä on 14-15 C. Lännestä näyttäisi olevan lähestymässä sadealue, mutta sen vaikutuksen jäänevät vähäisiksi, ilmeisesti sadekuuroiksi.

        Tässä yksi säätietojen lähde, josta löytyy myös historiallisia säätietoja.

        http://www.wunderground.com/cgi-bin/findweather/getForecast?query=ponta delgada&wuSelect=WEATHER

        Esim. CNN antaa pidemmän ajan ennusteen, http://weather.cnn.com/weather/forecast.jsp?celcius=true&locCode=LPPD&zipCode=232463862328, jonka paikkansa pitävyydestä on hankala sanoa mitään.

        Olisi helpompi kertoa liikkumisesta bussilla juuri teidän tapauksessanne, jos tietäisi, missä majapaikkanne. Jos se on Capelasissa, joka on arvaukseni, sieltä pääsee Ponta Delgadaan bussilla useita kertoja päivässä ja myös illalla. Capelasista saattaa kulkea busseja myös lähitaajamiin, mutta niistä minulla ei ole tietoa. Ponta Delgadasta lähtee busseja kaikkiin São Miguelin saaren suurimpiin asutuskeskuksiin ja aikataulut löytyvät mm. kotisivuiltani kohdasta Minun Azorini/Azorit/FAQ.

        São Miguelin saaren pääluonnonnähtävyydet ovat Sete Cidadesin, Furnasin ja Lagoa do Fogon kraatterijärvet. Näistä Sete Cidadesiin ja Furnasiin pääsee Ponta Delgadasta bussilla, tosin Sete Cidadesin bussin aikataulu on hieman epämukava. Sete Cidadesin ja Capelasin välisestä bussiliikenteestä minulla ei ole tietoa, mutta epäilen, että busseja ei sillä välillä kulje. Furnasiin on Ponta Delgadasta muutama yhteys päivittäin. Huomatkaa, että Povoaçãohin kulkevat bussit ajavat Furnasin kautta. Lagoa do Fogoon ei pääse bussilla. Sitä lähin yhteys on Ponta Delgadasta Lagoan taajamaan, josta vuorelle ja järvelle on lyhyehkö taksimatka.

        Taksin retkikäyttö maksaa 16,50 e/t.

        Jos olette tottuneet autoilemaan Suomessa, bussin käyttö saattaa ainakin joillakin osuuksilla vaikuttaa työläältä. Kun saaren asukasmäärä on pieni ja autokanta iso, busseja kulkee suhteellisen harvoin.


      • Ehh
        masseur kirjoitti:

        Tällä hetkellä São Miguelilla on kuiva, aurinkoinen sää, kiitos yllämme olevan korkeapaineen. Päivälämpötilat ovat 20 C:n luokkaa yöllä on 14-15 C. Lännestä näyttäisi olevan lähestymässä sadealue, mutta sen vaikutuksen jäänevät vähäisiksi, ilmeisesti sadekuuroiksi.

        Tässä yksi säätietojen lähde, josta löytyy myös historiallisia säätietoja.

        http://www.wunderground.com/cgi-bin/findweather/getForecast?query=ponta delgada&wuSelect=WEATHER

        Esim. CNN antaa pidemmän ajan ennusteen, http://weather.cnn.com/weather/forecast.jsp?celcius=true&locCode=LPPD&zipCode=232463862328, jonka paikkansa pitävyydestä on hankala sanoa mitään.

        Olisi helpompi kertoa liikkumisesta bussilla juuri teidän tapauksessanne, jos tietäisi, missä majapaikkanne. Jos se on Capelasissa, joka on arvaukseni, sieltä pääsee Ponta Delgadaan bussilla useita kertoja päivässä ja myös illalla. Capelasista saattaa kulkea busseja myös lähitaajamiin, mutta niistä minulla ei ole tietoa. Ponta Delgadasta lähtee busseja kaikkiin São Miguelin saaren suurimpiin asutuskeskuksiin ja aikataulut löytyvät mm. kotisivuiltani kohdasta Minun Azorini/Azorit/FAQ.

        São Miguelin saaren pääluonnonnähtävyydet ovat Sete Cidadesin, Furnasin ja Lagoa do Fogon kraatterijärvet. Näistä Sete Cidadesiin ja Furnasiin pääsee Ponta Delgadasta bussilla, tosin Sete Cidadesin bussin aikataulu on hieman epämukava. Sete Cidadesin ja Capelasin välisestä bussiliikenteestä minulla ei ole tietoa, mutta epäilen, että busseja ei sillä välillä kulje. Furnasiin on Ponta Delgadasta muutama yhteys päivittäin. Huomatkaa, että Povoaçãohin kulkevat bussit ajavat Furnasin kautta. Lagoa do Fogoon ei pääse bussilla. Sitä lähin yhteys on Ponta Delgadasta Lagoan taajamaan, josta vuorelle ja järvelle on lyhyehkö taksimatka.

        Taksin retkikäyttö maksaa 16,50 e/t.

        Jos olette tottuneet autoilemaan Suomessa, bussin käyttö saattaa ainakin joillakin osuuksilla vaikuttaa työläältä. Kun saaren asukasmäärä on pieni ja autokanta iso, busseja kulkee suhteellisen harvoin.

        Capellas osui oikeaan (tamä lähtöjuttu on vielä niin uusi etten eilen muistanut)
        Kiitos vinkeistä!


    • Azoreille aikovaa kiinnostaa luonollisesti lähestyvän lomaviikon sää. Sääsivustoja netissä riittää. Azoreiden kohdalla ongelmana on pitemmän tähtäimen ennusteiden epätarkkuus.

      Azoreilla säästä kerrotaan virallisesti maksimissaan kolmen päivän ennuste eli huominen, ylihuominen ja ylihuomista seuraava päivä. Ennuste annetaan yleensä erikseen Azorien kolmelle saariryhmälle lännestä alkaen eli Grupo Ocidental, Central ja Oriental. Itäisimmän ja läntisimmän saaren välinen etäisyys lienee luokkaa 250 km.

      Nämä kolmen päivän ennusteet täsmäävät suhteellisen hyvin, mutta eivät luonnollisestikaan täydellisesti. Hyvin usein todellinen sää on parempi kuin ennuste.

      On myös syytä huomata, että maantieteellisistä seikoista johtuen São Miguelin saarella on mikroilmastoja. Ponta Delgada ja etelärannikko yleensäkin on varsin suojainen. Pohjoisrannikko on tuulisempi. Korkeammilla paikoilla (muutama sata metriä) on usein utuista, sumuista, viileämpää ja tuulisempaa., vaikka sää Ponta Delgadassa olisi mitä parhain.

      Tiedotuvälineidemme säätiedot ovat peräisin Portugalin ilmatieteen laitoksen Azorien osastolta, http://ww1.rtp.pt/wportal/meteorologia/?distrito=27. Tämän säätiedotuksen lukeminen vaatii portugalinkielen taitoa tai sanakirjaa ja kokemusperäistä tietoa siitä, miten ilmaisuja tulkitaan. Portugalin ilmatieteen laitoksen sääsivusto englanniksi löytyy tästä osoitteesta: http://www.meteo.pt/en/index.html. Nämä kaksi sivustoa ovat mielestäni Azorien sään tarkimmat lähteet.

      Säästä kerrotaan Azorien televisiossa (yleensä kanava 1) joka ilta ennen uutislähetystä klo 19.55 ja välittömästi uutislähetyksen jälkeen noin klo 20.35 otsikolla Tempo. Siinä annetaan tietoja, kuten arvioitu sateen voimakkuus ja tuulen nopeus (km/h), joita ei välttämättä yhtä yksityiskohtaisesti muualla kerrota.

      Historiallisia säätietoja löytyy mm. osoitteesta www.wunderground.com. (http://www.wunderground.com/history/airport/LPPD/2008/7/8/DailyHistory.html?req_city=NA&req_state=NA&req_statename=NA)

    • Kesäkuu Azoreilla oli keskimääräistä sateisempi. Talvi ja kevät sen sijaan olivat normaalia vähäsateisempia. Heinäkuu on jatkunut hieman epävakaana. Sade Azoreilla ei merkitse lämpötilan merkittävää putoamista, joten vaikka vettä tulisikin, ei sää muutu viileäksi.

      Joidenkin lähteiden mukaan Azorit ovat ns. vähäsateisessa syklissä. Kraatterijärvi Lagoa do Fogon vedenpinnan kerrotaan joissakin paikoin laskeneen jollakin aikavälillä jopa kymmniä metrejä. Järven olemusta pitkään (jopa 60 vuotta) seuranneet eivät muista sen vedenpinnan koskaan olleen niin alhaalla kuin nyt. Tilanne koetaan huolestuttavaksi.

      Azorien luonnon kukoistaminen perustuu riittävään kosteuteen. Niinpä vähäsateisuus, etenkin jos se jatkuu pitempään, on vakava asia.

      Niukat sateet hankaloittavat myös lypsy- ja lihakarjan pitoa ja saattavat aiheuttaa lisäksi pulaa juomavedestä, niin kuin kävi viime kesänä São Miguelilla ja Terceiran saarella.

      Matkailusivut kuvailevat Azorien säätä varsin vaihtelevasti. Niinpä matkailijan on vaikea tietää mitä odottaa. Suomessa sataa ja paistaa, Niin tekee myös Azoreilla. Asia ei ole yhtään sen kummenpi. Mitään erityistä sadevarustusta ei Azoreille tarvitse tuoda mukanaa mihinkään aikaan vuodesta, jos ei aio esim. vaelluspoluille patikoimaan.

      Tasan eivät käy matkailijoilla onnen lahjat poutaisuuden suhteen. Jos jonkun matkailijan loman aikana tulee vähän vettä, se on osa ilmaston koko kuvaa yhtä hyvin kuin jonkun toisen matkailijan loman poutaisuuskin.

      Keskimääräiset vuotuiset sademäärät löytyvät nestistä monista lähteistä. Ponta Delgadassa sataa vuodessa keskimäärin n. 1000 mm, Helsingissä n. 650 mm, Tokiossa n. 1600 mm. Harva matkailija kuitenkaan miettinee sadevarustukseen mukaan ottamista Japaniin matkaa suunnitellessaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4313
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2758
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2597
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2445
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2404
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      619
      1991
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1955
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1706
    Aihe