Onko kenelläkään käyttökokemusta BioKem 6 panospuhdistamosta? Millaisia kokemuksenne ovat olleet? Itse rakentamassa ja tulossa kyseinen puhdistamo jätevesille.
BioKem6
Rakentaja-09
142257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itselläni ja samaan aikaan hankkineella naapurilla ongelmat alkoivat n. kahden vuoden kuluttua (merkki on eri). Nykyinen menetelmämme onkin ns. ojanpohjasuodatus.
Sukulaiseni laittoi n. vuosi ennen meitä ns. biologiskemiallisen puhdistamon, jonka kanssa ei hänellä ole alun pumppuongelmien jälkeen ollut minkäänlaisia ongelmia. Eniten ottaa päähän, että hänen ojassaan ei kasva mitään häiritsevää ja meidän ojassa runsas pajukko.
ollut ja miten valmistaja on niihin reagoinut?
Olishan tuo kiva tietää mikä merkki on kyseessä, koska et kai tosissasi väitä että kaikki on huonoja jos sinun mallisi ei toimi?
Meillä on jo kyseinen pömpeli kaivettuna maahan, aloitettiin keväällä rakentaminen joten vielä olis paljon hommia ennen kuin päästään kokemuksia jakamaan yhtään minkään toimivuudesta, mutta kunhan tulee kokemusta niin vois vaihtaa niitä BioKemistäkin puolin ja toisin.
yhtään mitään jos ongelmia tulee. heillähän ei ole huoltoverkostoa,muutakun l&t:N valohoito/imuautopalvelu. ja voin kertoa että poijaat maksaa!! ei ole kaksinen laite valmistajalta jolla ei nykyään taida muita "omia"tuotteita ollakkaan. ja olikos laitetestaukset ym.tehty ruotsissa..muistaakseni.
vai omia kokemuksia? Olis kiva kuulla vähän tarkemmin mitä nää ongelmat on ollu jne.
No laitteen oppaan mukaan kaikenlaiset huoltotoimet on aika hyvin itse tehtäviä, ainoastaan kompressorin mäntäsarjan huolto on sellainen, jota ei tehdä itse. Uskoisin turvaavani paikalliseen Hanakat-liikkeeseen, joka myi laitteen. He hoitavat Wehoputsin huoltoakin, joten uskoisin että rahalla tuosta selviää vaikka olisikin Labkon laite.
Biokemin kanssa on kauhe hommaa. Koko panospuhdistamo hässäkkä on syvältä. Ei nää panospuhdistamot pääse niihin asetuksiin.
20 kertaa vuodessa pitää lisätä tähänkin vehkeeseen kalkkia, muuten haisee sonta.. terve, ja kiitos TM että kerroit panospuhdistamoiden jatkuvasta huollosta!!!
TM testi
- 2 viikon pysäytys kaatoi typenpoiston
- pH:ta mitattiin päivittäin
- lietteentyhjennysväli on umpisäiliötäkin tiheämpi
- kaatunut prosessi ei ole palautunut vieläkään (kuukausien jälkeen)
TM:n loppukommentti " herkkä kuin kilpahevonen"
TM joutui tekemään viikottain lietteenlaskeutuskokeen ja se ei ole kuluttajan kannalta mikään pikkujuttu, käytännössä mahdoton tehtävä.
Tää BioKem laite on ehkä hyvä puhdistamaan verrattuna viivalla olleisiin kilpaileviin panospuhdistamoihin, mutta kaisista suurimmalla työllä. Hirveä kuluttajalle. Sonnan
haju leivää kokoajan naapurista tänne!!
MIKÄ on kun en pääse lukemaan heidän CE tutkimus raporttiaan kokonaisuudessaan,
miksi he eivät ole sitä julkaisseet kokonaisuudessaan??
(kyllähän se Johanna Tukiainenkin voi pärjätä Puolan spitaalisten missikisoissa,
mutta tarvii se sielläkin saakelisti pakkelia ja piikkiä)
http://wavin--labko-fi-bin.directo.fi/@Bin/52ce96167817ef0c4a7a351726ee059d/1282999849/application/pdf/332514/Syke_ce_päivitetty.pdf
Biokem 6 myydään kuuden (6) henkilön jätevesien puhdistamiseen:
Asetuksen vaatimus 6 henkilölle:
BOD 300g/vrk Typpi 84 g/vrk Fosfori 13,2 g/vrk
Biokem CE-testikuormat:
BOD 258 g/vrk Typpi 59 g/vrk Fosfori 10,5 g/vrk
Viitaten TM testiin ja heidän tekemäänsä CE-testiin, voidaan sanoa että laite on nippa nappa 4 henkilöä.
Laite toki myydään kuluttajille 6 henkilön laitteena.
Nykyisin labkon kompressorin/ilmastinlaitteen ulostulossa on niin pieni nysä, että sen kanssa on ollut ongelmia. Nysässä on kyllä kierteet paineletkulle, mutta sitä ei ainakaan labkon huollon mukaan enää myydä😬😬😬 Tuossa olisi tuotekehityksen paikka!!!
Olen myös taistellut tuon biokem 6:n kompressorin nysän kanssa, johon on todella hankala saada letkua kiinni hyvin. Minusta tästä pitäisi ehdottamasti reklamoida labkoa, jotta alkaisivat myydä ainkin liitoskappaletta jonka saisi tukevasti kiinni tuohon paineletkun kierreosuuteen😬😬😬