Paperit

Kysyisin ihan sitä että onko bioäitinä oikeus saada kaikki lasta koskevat asiakirjat(myös salassapidettävät)itselleen siis sijaishuollon toimistosta?
3139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

koskevat asiakirjat ja kaikilta viranomaisilta.
Tietosuojavaltuutetun sivuilla on valmiita tiedonpyyntölomakkeita
ja T.valtuutetun toimistosta saa myös tarvittaessa neuvoja siitä, miten asiassa kannattaa toimia. Salassapidettävistä (keneltä?) asiakirjoista kannattaa myös kysyä T.valtuutetun toimistosta; että mikä on oikeastikin viranomaisella
se salassa pidettävä asiakirja, esimerkiksi asiakkaan kohdalla jne. On tullut ilmi että aiheettomasti ja perusteetta laitetaan esimerkiksi asiakkaiden asiakirjoja salaisiksi vaikkeivat ne lain mukaan sellaisia viranomaistenkaan taholta ole.

Mikä on sijaishuollon toimisto?

Äänestä
  • Kiersin lastensuojelutyöntekijöiden toimistot kauttaaltaan josko olisin saanut lastani koskevia asiakirjoja/muistiinopanoja mutta vastaukseksi sain johtavalta työntekijältä ettei se olisi tuosta vaan mahdollista koska heidän tarvitsisi lukea ne kaikki läpi ennen minulle antamista koska niiden seassa saattaisi olla mahdollisesti jotain salassapidettäviä asiakirjoja ja niitä minun ei kuuluisi nähdä. Olen pyytänyt ne kiireellisenä kirjallisesti ja tänään leimattu viraston aulassa.

    Äänestä

  • mansku73 kirjoitti:

    Kiersin lastensuojelutyöntekijöiden toimistot kauttaaltaan josko olisin saanut lastani koskevia asiakirjoja/muistiinopanoja mutta vastaukseksi sain johtavalta työntekijältä ettei se olisi tuosta vaan mahdollista koska heidän tarvitsisi lukea ne kaikki läpi ennen minulle antamista koska niiden seassa saattaisi olla mahdollisesti jotain salassapidettäviä asiakirjoja ja niitä minun ei kuuluisi nähdä. Olen pyytänyt ne kiireellisenä kirjallisesti ja tänään leimattu viraston aulassa.

    Laitoin jo sähköpostia tietosuojavaltuutetulle mutta tosiaan asialla on kiire.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mansku73 kirjoitti:

Kysyisin ihan sitä että onko bioäitinä oikeus saada kaikki lasta koskevat asiakirjat(myös salassapidettävät)itselleen siis sijaishuollon toimistosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu