- miksi juristi lähettäisi tekstiviestit omasta kännykästään jäljitettävästi
- asunnon voi hankkia esiintymällä väärillä papereilla
- suurin piirtein sama ulkonäkö jopa maskeerattunakin hämää muita kuin ihan lähiomaisia esim. siskollani on täydellinen kaksoisolento, joka näin kerran hotellissa aamupalalla. Lapseni oli silloin n. 2-3 vuotias eikä havainnut eroa....minäkin luulin ensin katsovani siskoani, mutta kun tämä ei tunnistanut minua tajusin että henkilö on väärä.
Näin vaihteluna keskusteluun, eihän huumattu nainen ehkä tunnista noutajaa, kerran päivässä näkikö valossa.
Periaatteessa teko ei kannata kidnappauksena, ainoastaan jos olisi tehnyt seksivideokuvauksia huumaamisen avulla ja niitä myytäisiin salaa hyvällä hinnalla jutun tuoman kohun myötä harvoille ja valituille keräilijöille..

Vastaukset 4
Vanhimmat
Taas väärässä kuten tavallisestikin.
Eipä käytänyt omaa liittymää vaan prepaid-liittymiä.
Lisäksi tyyppi pidätettiin juuri kyseisestä asunnosta.
prepaidista tai asunnosta pidättämisestä jne
en ole lukenut ihan tarkkaan ja kirjoitin vaihteluna keskusteluun
Selvältähän tuo juttu näyttää.....on vain vaikea ymmärtää miksi, kun kerran ei ollut työtön tms vaan oli vakipaikka ja muita tulonlähteitä.
Toisaalta avioero on kova kokemus ja lienee sekoittanut miehen pään.
Sitäpaitsi sinun sopii toivoa että olen väärässä monessa asiassa.....kaikki muut uskovat kummitukseen, minä siihen että yöllisille askelille ja kolahduksille on joku syy....kukaan ei ole nähnyt mitään ja lähimmäs yökköjä ne tulivat sinä yönä, jolloin minun piti olla vuorossa.....
joku vie huumeita tai minut on löydetty.....ja silloin perässäni ovat kovan luokan murhaajat.....pahimmassa tapauksessa he eivät tyydy minuun vaan pakottavat kävelemään pommivyöllä tahtomaansa kohteeseen...äitiä on aina lapsen avulla helppo kiristää...minä valitsin anonymiteetin ja salaisen osoitteen turvallisuussyistä....tietoisena siitä että vainajia on koko ajan tullut kovin sopivasti kosaanipoltosta tietoisista ihmisistä
Voe mahoton..
höpö