Rasittuukohan

näiden oireiden vuoksi? Sydän "kaasuttaa" aina kuuman aallon tullessa ja näitä voi olla kymmeniä päivän aikana. Olen miettinyt omalla kohdallani sepelvaltimotaudin mahdollisuutta. Sitä on suvussani ja diagnoosit tehdään vaihdevuosien jälkeen tai kestäessä.
Nykyisin, kuuman aallon ollessa tulossa, minulle tulee hirmuinen heikotus - on pakko istua tai mennä pitkäkseen jos voi. Viimeisten viiden vuoden aikana aallot ovat hrventuneet, mutta samalla tulleet pahemmiksi. Pari viimeistä kesää ovat olleet helpommat, mutta nyt lämpimällä säällä hiuksetkin ovat koko ajan märät ja hiki valuu silmiin. Aikaisemmin oireet pahenivat ja paranivat jotenkin syklisesti; tietyistä oireista saattoi päätellä etukäteen mitä on tulossa. Esimerkiksi kun iho aukeni taipeissa ja ruusufinni ilmaantui tiesi, että nyt tulee pahempi kausi muutaman päivän kuluttua. Nyt tämä pahenemis - paranemis ilmiö voi toistua muutaman päivän välein. Yövalvomiset ovat myöskin tulleet takaisin oltuaan poissa jo melkein kolme vuotta.
Olen 56 vuotias, enkä ole käyttänyt hormoneja koskaan. Alkaa tuntua raskaalta jo elämä.
4229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lukenut että vaihdevuodet ovat sydämmelle rasitus.

Äänestä
  • mistä luit tämän tiedon. Missään artikkelissa, jonka olen lukenut ei myönnetä mitään tällaista. Jospa meillä naisilla ei olisikaan niin paljoa sydänoireita vanhana ilman vaihdevuosien rasitusta. Kaikkea mahdollista hoidetaan, on tautia sitä ja tautia tätä - entäpä jos ne eivät olekaan muuta kuin seurausta estrogeenin vajauksesta?

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    mistä luit tämän tiedon. Missään artikkelissa, jonka olen lukenut ei myönnetä mitään tällaista. Jospa meillä naisilla ei olisikaan niin paljoa sydänoireita vanhana ilman vaihdevuosien rasitusta. Kaikkea mahdollista hoidetaan, on tautia sitä ja tautia tätä - entäpä jos ne eivät olekaan muuta kuin seurausta estrogeenin vajauksesta?

    Ihan tarkkaan mikä se oli se kirja.Kirja oli venäläisen,en muista oliko tavallinan vai luontaislääkäri joka oli tämän kirjan kirjottanu.SE oli semmonen terveyskirja ja siinä oli vaihdevuosista myöskin kirjotus. muistaakseni nimi oli joku ljutmila,etunimi.

    Äänestä

  • arminen kirjoitti:

    sydänen pompottelun vuoksi hormonikorvaushoidon.Oli ihme yskää,aina kun sydän alko pompottamaan,aloin yskiä.Lääkäri sao et yskä tulee siitä.
    En kuitenkaan voinut käyttää hormoneja,koska tuli pahempi olo muutan,vaikka yskä helpottu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sydänkin kirjoitti:

näiden oireiden vuoksi? Sydän "kaasuttaa" aina kuuman aallon tullessa ja näitä voi olla kymmeniä päivän aikana. Olen miettinyt omalla kohdallani sepelvaltimotaudin mahdollisuutta. Sitä on suvussani ja diagnoosit tehdään vaihdevuosien jälkeen tai kestäessä.
Nykyisin, kuuman aallon ollessa tulossa, minulle tulee hirmuinen heikotus - on pakko istua tai mennä pitkäkseen jos voi. Viimeisten viiden vuoden aikana aallot ovat hrventuneet, mutta samalla tulleet pahemmiksi. Pari viimeistä kesää ovat olleet helpommat, mutta nyt lämpimällä säällä hiuksetkin ovat koko ajan märät ja hiki valuu silmiin. Aikaisemmin oireet pahenivat ja paranivat jotenkin syklisesti; tietyistä oireista saattoi päätellä etukäteen mitä on tulossa. Esimerkiksi kun iho aukeni taipeissa ja ruusufinni ilmaantui tiesi, että nyt tulee pahempi kausi muutaman päivän kuluttua. Nyt tämä pahenemis - paranemis ilmiö voi toistua muutaman päivän välein. Yövalvomiset ovat myöskin tulleet takaisin oltuaan poissa jo melkein kolme vuotta.
Olen 56 vuotias, enkä ole käyttänyt hormoneja koskaan. Alkaa tuntua raskaalta jo elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu