http://www.tapaturmalautakunta.fi/default.asp?article=3173&lan=FI
Ammattiastman asettamiseksi vaadittavat merkitykselliset tutkimustulokset olivat negatiiviset
Ei katsottu olevan lääketieteellisesti osoitettuja perusteita poiketa vaatimuksesta, jonka mukaan ammattiastman toteaminen vaatii pääsääntöisesti spesifiin altistustutkimukseen perustuvaa näyttöä sairauden työperäisyydestä.
Tässä tapauksessa vain työpaikka-PEF-seuranta oli positiivinen, muut ammattitautidiagnoosin asettamiseksi vaadittavat merkitykselliset tutkimustulokset olivat negatiivisia.
Vakuutetulla ei ollut todettu homeiden aiheuttamaa astmaa. TapLa 3556/2007 - Antopäivä 2.4.2008
Päätös, josta valitettu
Päätöksen mukaan A:lla oli syyskuussa 2006 todettu astma. Hänelle ei maksettu tapaturmavakuutuslain mukaista korvausta, koska kysymyksessä ei ollut ammattitauti. A:lla ei ollut tähän mennessä suoritettujen tutkimusten perusteella todettu ammattitautia. Jos hänen sairautensa myöhempien tutkimusten perusteella todetaan ammattitaudiksi, vakuutuslaitos antaa asiasta uuden päätöksen. Kysymyksessä ei ollut myöskään työpaikan altisteiden aiheuttama muun sairauden olennainen paheneminen. Työterveyslaitoksella tähän mennessä suoritetuissa tutkimuksissa ei ollut todettu ammattitautina korvattavaa sairautta.
Vaatimukset muutoksenhakulautakunnassa
A vaati päätöksen muuttamista ja lainmukaisen ammattitautikorvauksen myöntämistä astmasta. Valituksensa tueksi hän lausui muun muassa, että Työterveyslaitoksen keuhkolääkäri arvioi, että oireiden kulku ja homeelta haisevassa rakennuksessa tehty työpaikan PEF-seuranta sopivat ammattiastmaan. Altistushistorian, taudinkuvan ja työpaikan PEF-seurannan perusteella keuhkosairauksien asiantuntijatyöryhmä piti erittäin todennäköisenä, että astman pääasiallinen syy on altistuminen kosteusvauriomikrobeille ja asetti astmadiagnoosin.
Vakuutuslaitoksen vastine
Vakuutuslaitos katsoi, että toistaiseksi asiassa ei ollut esitetty näyttöä siitä, että astma olisi pääasiallisesti työn biologisten altisteiden aiheuttama.
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu
Muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen.
Perustelut
A oli altistunut kosteusvauriomikrobeille työskennellessään N:n kaupungin eri ala-asteilla elokuusta 1995 alkaen. Hänellä oli esiintynyt vuodesta 1995 alkaen lisääntyvässä määrin hengitystieoireina toistuvia hengitystietulehduksia, hengitysteiden limaisuutta ja yskää. Lomilla hän on ollut oireeton. A:lla on diagnosoitu astma syyskuussa 2006.
A oli ollut ammattiastmaepäilyn vuoksi tutkimuksissa muun muassa keskussairaalan keuhkosairauksien poliklinikalla vuosina 1997 ja 2005. Työterveyslaitoksella A oli tutkimuksissa kahteen otteeseen vuonna 2007. Myös Työterveyslaitoksen keuhkosairauksien asiantuntijaryhmä oli käsitellyt asiaa.
Tehdyissä ihopistokokeissa ovat perus-, home- ja jauhosarjatulokset olleet kielteiset. Varastopölypunkille on ollut viitteellistä reaktiota. Verikokeissa kokonais-IgE-pitoisuus on ollut normaali. IgE-luokan vasta-aineet tutkituille homeille olivat normaalit, IgE-luokan varastopölypunkkivasta-aineet olivat marginaalisesti koholla viitaten mahdolliseen herkistymiseen. PEF-työpaikkaseurannassa on todettu merkitsevä ero työ- ja vapaapäivien välillä ja merkittävä vuorokausivaihtelu. Työterveyslaitoksen keuhkolääkäri on arvioinut, että A:n oireiden kulku ja PEF-työpaikkaseuranta sopivat ammattiastmaan. Altistushistorian, taudinkuvan ja PEF-työpaikkaseurannan perusteella keuhkosairauksien asiantuntijaryhmä on pitänyt erittäin todennäköisenä, että A:n astman pääasiallisena syynä on altistuminen kosteusvauriomikrobeille ja ammattiastmadiagnoosi on asetettu. Altistuskokeen ei katsottu tuovan lisätietoa.
Ammattitautilain 1 §:n 1 momentin mukaan ammattitaudilla tarkoitetaan sairautta, joka työssä todennäköisesti on pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä. Mitä 1 momentissa on säädetty ammattitaudista, sovelletaan 1 §:n 2 momentin mukaan myös muun kuin työtapaturmaksi tai ammattitaudiksi katsottavan vamman tai sairauden olennaiseen pahenemiseen tämän pahenemisen ajalta.
Ammattitautiasetuksen 2 §:n mukaan 3 §:ssä tarkoitetun sairauden katsotaan olevan ammattitauti, kun jälkimmäisessä pykälässä mainittu fysikaalinen, kemiallinen tai biologinen tekijä esiintyy työntekijän työssä siinä määrin, että sen altistava vaikutus riittää aikaansaamaan tämän sairauden, jollei osoittaudu, että sairaus on selvästi aiheutunut työn ulkopuolisesta altistuksesta.
Mainitun asetuksen 3 §:n tarkoittamien biologisten tekijöiden luettelon 1 kohdassa on mainittu bakteerien ja homeiden vapauttamat itiöt ja muut biologisesti aktiiviset aineet.
Tyypillisinä sairauden muotoina on mainittu homepölykeuhkosairaus, homeiden aiheuttama astma ja nuha, ilmankostuttajakuume ja orgaanisen pölyn aiheuttama toksinen oireyhtymä (ODTS).
Johtopäätöksinään muutoksenhakulautakunta totesi, että ammattitautidiagnoosin asettamin
Vakuutetulla ei ollut todettu homeiden aiheuttamaa astmaa.
20
312
Vastaukset
- IgE !!!! puuttuu !!!
Tehdyissä ihopistokokeissa ovat perus-, home- ja jauhosarjatulokset olleet kielteiset.
Varastopölypunkille on ollut viitteellistä reaktiota.
Verikokeissa kokonais-IgE-pitoisuus on ollut normaali.
IgE-luokan vasta-aineet tutkituille homeille olivat normaalit, IgE-luokan varastopölypunkkivasta-aineet olivat marginaalisesti koholla viitaten mahdolliseen herkistymiseen.
PEF-työpaikkaseurannassa on todettu merkitsevä ero työ- ja vapaapäivien välillä ja merkittävä vuorokausivaihtelu.
Työterveyslaitoksen keuhkolääkäri on arvioinut, että A:n oireiden kulku ja PEF-työpaikkaseuranta sopivat ammattiastmaan.
Altistushistorian, taudinkuvan ja PEF-työpaikkaseurannan perusteella keuhkosairauksien asiantuntijaryhmä on pitänyt erittäin todennäköisenä, että A:n astman pääasiallisena syynä on altistuminen kosteusvauriomikrobeille ja ammattiastmadiagnoosi on asetettu.
Altistuskokeen ei katsottu tuovan lisätietoa.
"päätös!"
Muutoksenhakulautakunta katsoi, että A:lla ei ollut todettu korvaukseen oikeuttavaa kosteusvauriohomeiden aiheuttamaa astmaa. Kysymyksessä ei myöskään ollut ammattitautikorvaukseen oikeuttavan sairauden olennainen paheneminen - TODETAAN
tai sitten EI todeta!
Joten jos EI OLE
IgE
vastetta, ei ole astmaakaan!!!!!!- rehellisyyttä
ei ole nimeksikään! Ei missään vaiheessa, ei tutkimuksissa, ei oikeudessa!
- nisuiisu
rehellisyyttä kirjoitti:
ei ole nimeksikään! Ei missään vaiheessa, ei tutkimuksissa, ei oikeudessa!
tarpeellista perustaa meidän oikeuksia puolustava yhdistys. Siitä ei tullut mitään, koska valitettavasti valitutin sen puheenjohtajaksi kepulaisen henkilön.
Kansan suussa on tämä tuttu lause: Kepu pettää aina!
Loppujen lopuksi maamme politiikot ovat vastuussa tästä sekamelkasta ja suorastaan rikollisesta tilanteesta. Hehän nuo huonosti rakennetut talot ovat pääasiassa tilanneet ja ovat samalla saaneet lahjuksia eli vaaliavustusta niitä rakentaneilta firmoilta.
Minusta meidän kannattaisi laittaa näytille tälle palstalle niiden kansanedustajien nimet, joihin olemme ottaneet yhteyttä. Näin voisimme helposti tarkistaa, että kuinka monta kansanedustajaa tietää tästä heidän luomastaan ja ylläpitämästään katastrofista. Minä voisin vaikka aloittaa nimien annon, jos muutkin antavat?
Pekka Nikkola - nisuiisu
nisuiisu kirjoitti:
tarpeellista perustaa meidän oikeuksia puolustava yhdistys. Siitä ei tullut mitään, koska valitettavasti valitutin sen puheenjohtajaksi kepulaisen henkilön.
Kansan suussa on tämä tuttu lause: Kepu pettää aina!
Loppujen lopuksi maamme politiikot ovat vastuussa tästä sekamelkasta ja suorastaan rikollisesta tilanteesta. Hehän nuo huonosti rakennetut talot ovat pääasiassa tilanneet ja ovat samalla saaneet lahjuksia eli vaaliavustusta niitä rakentaneilta firmoilta.
Minusta meidän kannattaisi laittaa näytille tälle palstalle niiden kansanedustajien nimet, joihin olemme ottaneet yhteyttä. Näin voisimme helposti tarkistaa, että kuinka monta kansanedustajaa tietää tästä heidän luomastaan ja ylläpitämästään katastrofista. Minä voisin vaikka aloittaa nimien annon, jos muutkin antavat?
Pekka Nikkolahttp://www.oikeusturva.info/vol/index.htm
Siis vakuutusongelmaisten liitto.
Periaatteessa me kaikki voisimme kuulua siihen, koska jopa asunnoissa asuvat ovat jonkinlaisen vakuutuksen piirissä. Ei tosin niin selkeästi, kuin työpaikalla sairastuneet.
PN - jaaa....
IgE ei kuulu astman diagnostisiin kriteereihin.
Onko hirveän vaikea ymmärtää, että IgE tuossakin liittyy ainoastaan siihen, että sen avulla astma olisi voitu yhdistää työpaikan altisteisiin.
KUKAAN EI SIIS TUOSSAKAAN PÄÄTÖKSESSÄ KIISTÄNYT SITÄ, ETTEIKÖ POTILAALLA OLISI OLLUT ASTMAA!
" Työterveyslaitoksen keuhkolääkäri on arvioinut, että A:n oireiden kulku ja PEF-työpaikkaseuranta sopivat ammattiastmaan. Altistushistorian, taudinkuvan ja PEF-työpaikkaseurannan perusteella keuhkosairauksien asiantuntijaryhmä on pitänyt erittäin todennäköisenä, että A:n astman pääasiallisena syynä on altistuminen kosteusvauriomikrobeille ja ammattiastmadiagnoosi on asetettu. Altistuskokeen ei katsottu tuovan lisätietoa. " - ittelläis
nisuiisu kirjoitti:
tarpeellista perustaa meidän oikeuksia puolustava yhdistys. Siitä ei tullut mitään, koska valitettavasti valitutin sen puheenjohtajaksi kepulaisen henkilön.
Kansan suussa on tämä tuttu lause: Kepu pettää aina!
Loppujen lopuksi maamme politiikot ovat vastuussa tästä sekamelkasta ja suorastaan rikollisesta tilanteesta. Hehän nuo huonosti rakennetut talot ovat pääasiassa tilanneet ja ovat samalla saaneet lahjuksia eli vaaliavustusta niitä rakentaneilta firmoilta.
Minusta meidän kannattaisi laittaa näytille tälle palstalle niiden kansanedustajien nimet, joihin olemme ottaneet yhteyttä. Näin voisimme helposti tarkistaa, että kuinka monta kansanedustajaa tietää tästä heidän luomastaan ja ylläpitämästään katastrofista. Minä voisin vaikka aloittaa nimien annon, jos muutkin antavat?
Pekka Nikkolaolevan munaa perustaa yhistys
turha vinkkkuu jonku muijan perää
palstakusettaminen sult näyttää joittenkii tyyppien kohall
hyvin onnistuvavan
mut yhistyksen jäsenten kusettaminen sult ei tuu onnistuu
ehä sull ittelläskää oo niit sairauksii
jost täll palstall ulvot
sanon mää
kultainen kuu
jonka astma on hävinny evakkoduunis - !!!
TTL:n keuhkolääkärin mukaan jopa AMMATTIastman kriteerit täyttyivät. Tapaturmalautakunta oli eri mieltä ja edellytti ALTISTUSTUKIMUSTA.
"Ei katsottu olevan lääketieteellisesti osoitettuja perusteita poiketa vaatimuksesta, jonka mukaan ammattiastman toteaminen vaatii pääsääntöisesti spesifiin altistustutkimukseen perustuvaa näyttöä sairauden työperäisyydestä." - työssäaltistuneille kute
nisuiisu kirjoitti:
http://www.oikeusturva.info/vol/index.htm
Siis vakuutusongelmaisten liitto.
Periaatteessa me kaikki voisimme kuulua siihen, koska jopa asunnoissa asuvat ovat jonkinlaisen vakuutuksen piirissä. Ei tosin niin selkeästi, kuin työpaikalla sairastuneet.
PNtotesit, sinne vaan. Voisitko ehdottaa itseäsi vaikka puheenjohtajaksi,kyllä ne sut ottavat.
Eihän niissä asunnoissa kukaan sairastukaan sinun mielestäsi, joten
ei sellaiset luulosairaat kuulu työssäaltistuneiden joukkoon ja ihan
ykkösryhmä on ttl:n altistamat kuten sinä. Hopi, hopi nyt toimeksi ja
TERVEMENOA!!
- rehellisyyttä
ihan tuutin täydeltä!
Miksi ihmeessä TÄMÄ ei noita niiskun perässä kitisijöitä kiinnosta!
LÄÄKÄRIT saa tehdä mitä vain!
vain niisku aiheuttaa ongelmia.
voi pojat on
läpinäkyvää
toimintaa
taas
kerran
..- I will -------
http://www.youtube.com/watch?v=2CPg9GWBoL0&feature=related
I will follow him - Sister Act
bad or ...
I will keep do...
http://www.youtube.com/watch?v=XN3mO33jjEw&feature=related
.
- pelkotilat kokonaan?
ja siksi kun ei pelännyt, vaikka nyt pelkääkin miten pärjää ja saa elämänsä kuntoon, niin eipä ollutkaan astmaa ammatiksi asti!
Ammattiastma = pelkotila, toooosi paha pelkotila
Oireileva = liian lievä pelkotila, ei ole ammatiksi asti vielä - !!!
Ei päätöksessä todettu, etteikö potilaalla ollut homeiden aiheuttamaa astmaa, vaan, että AMMATTIASTMAN asettamiseksi vaadittavat merkitykselliset tutkimustulokset olivat negatiiviset.
Tämä oli siis Tapaturmalautakunnan kanta. Työterveyslaitoksen keuhkolääkärin kanta oli PÄINVASTAINEN.- samoilla kriteereillä on
useita ammattiastmoja! Miksei tämäkin?!
Pitäisi olla linjassa nämä päätökset! Jos valehdellaan niin tehdään se sitten kaikkien kohdalla ihan samalla tavoin ja! - niin, mutta
samoilla kriteereillä on kirjoitti:
useita ammattiastmoja! Miksei tämäkin?!
Pitäisi olla linjassa nämä päätökset! Jos valehdellaan niin tehdään se sitten kaikkien kohdalla ihan samalla tavoin ja!kysymyshän on siis tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan kannanotosta.
Ei siis TTL:n lääkäreiden, joita täällä haukutaan. - juurikaan noita
niin, mutta kirjoitti:
kysymyshän on siis tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan kannanotosta.
Ei siis TTL:n lääkäreiden, joita täällä haukutaan.lääkäreitä, vaan todetaan että munatonta toimintaa, eikä kukaan näytä puhuvan totta. Ei kait väärät tuomiot läpi mene? Mikä niitä tutkijoita estää pitämästä sairastuneiden puolta?
Nuo TTL:n ammattitautitutkimukset EIVÄT kestä päivänvaloa!
Ja se on kyllä tasan totuus!
. - oli sitä IgE:tä varten
juurikaan noita kirjoitti:
lääkäreitä, vaan todetaan että munatonta toimintaa, eikä kukaan näytä puhuvan totta. Ei kait väärät tuomiot läpi mene? Mikä niitä tutkijoita estää pitämästä sairastuneiden puolta?
Nuo TTL:n ammattitautitutkimukset EIVÄT kestä päivänvaloa!
Ja se on kyllä tasan totuus!
.miten ihmeessä se nyt sitten voikaan pitää paikkaansa, ai niin tässähän sanotaan ettei altistus tuo lisäarvoa... ei kait kun sitä EI SAA edes ko. henkilön sairauden perusteella hänelle edes tehdäkään!
IgE on jostakin kumman syystä tärkeä kun tutkitaan ammattitautia?!
Mistä kumman syystä se täysin tarpeeton juttu nyt niin tärkeä onkaan? Olisiko se niin, että se IgE kertoo jotakin? Ei kait?
Kyse on varmasti vain niistä hirveistä vakuutuslääkäreistä, niistä jotka eivät ymmärrä yhtään mitään - vai meneekö se nyt niin, että ne ymmärtävätkin jotakin? Ja siksi nämä TTL:n tekemät tutkimukset ovat ongelmia vakuutuspuolellakin. Kun ne eivät ole rehellisiä, niin vakuutuspuoli kyykyttää näitä ns. tutkimuspuolen ns. lääkäreitä ja heidän ns. tutkimustuloksiaan. Siinä on ehkä vähän ikävässä välikädessä, on ikään kuin lääkäri ja tekee ikään kuin tutkimusta ja toteaa ikään kuin jotakin.
Onneksi kaikesta voi syyttää aina vakuutuslääkäreitä. Ja sehän menee läpi, kun ne vakuutuslääkärit ovat niitä pahoja ja tutkijalääkärit tässä kohtaa ovat hyviä. Vaikka tekevätkin jotakin ihan outoa, sellaista jota kenenkään ei tarvitse edes lakituvassa pitää totena.
Sitä se lääketieteellinen tutkimus joskus on. - pelataan
juurikaan noita kirjoitti:
lääkäreitä, vaan todetaan että munatonta toimintaa, eikä kukaan näytä puhuvan totta. Ei kait väärät tuomiot läpi mene? Mikä niitä tutkijoita estää pitämästä sairastuneiden puolta?
Nuo TTL:n ammattitautitutkimukset EIVÄT kestä päivänvaloa!
Ja se on kyllä tasan totuus!
.moneen suuntaan. Yhtä ja samaa potilasta tutkitaan useaan otteeseen, kierrätetään tutkimuksesta toiseen, vakuutusyhtiö maksaa huimat lääkärin ja tutkimuspalkkiot. Lypsetään, lypsetään.... Sitten siinä ohessa yritetään olla nokkelia potilasta kohtaan, kuinka nyt niin tarkasti tutkitaan. Todellisuudessa yritys on kova keksiä tuloksia, joilla ainakaan uhrin asiat ei etene. Käytän jo TTL:n potilaasta sanaa uhri, koska sitä se todellisuus on. Tällä tutkimusuhrilla ei ole minkäänlaista oikeusturvaa. Histamiinitutkimuksia teetetään putkessa, vaikka niiden soveltuvuudesta astmaatikon tutkimuksiin saa selville ihan jotain muuta alan kirjoista. Tutkimusuhri käy useita konsultaatiokeikkoja psykiatrilla, jonka mielestä kaikilla on hyperventilaatio, ihan halpaa vedätystä. Tutkimusuhrin tärkein tehtävä on tuottaa voittoa TTL:lle maksettujen kulujen muodossa.
- !!!
Kysymys asiassa oli siitä, oliko A:lla työpaikan kosteusvauriosta johtuvaa, ammattitaudiksi katsottavaa keuhkoastmaa huolimatta siitä, että tällaista ei ollut vahvistettu A:lle suoritetuilla altistuskokeilla.
Lisäksi kysymys suullisen käsittelyn toimittamisesta vakuutusoikeudessa.
Esitiedot
A oli työskennellyt sairaalan ruokapalvelukeskuksessa lähinnä toimistotöissä vuodesta 1987 alkaen. 1990-luvun puolivälistä alkaen A:lla oli ollut lisääntyvästi toistuvia respiratorisia infektioita, kuumeilua ja äänen menetystä. Myöhemmin sairaalassa oli todettu sisäilmaongelmia ja kosteusvaurioita. A oli ollut useilla sairauslomilla vuodesta 1996 alkaen ylähengitystieoireiden vuoksi.
A:lle oli suoritettu altistustutkimuksia ammattiastman toteamiseksi, mutta Työterveyslaitoksen mukaan homeammattiastmaa ei ollut voitu todeta.
Vakuutuslaitos oli päätöksellään hylännyt A:n korvausvaatimuksen ja katsonut, että riittävää syy-yhteyttä A:n tutkimuksissa todetun astmaoireilun ja työssä tapahtuneen kosteus- ja homeongelman välillä ei ollut todettu.
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen.
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan perustelut
A:lle oli viimeksi vuonna 2002 tehty Työterveyslaitoksella perusteelliset tutkimukset ammattitautiepäilyn vuoksi, muun muassa hengitystiealtistumiskokeet testattavissa oleville homeuutteille. Altistuskokeissa tulokset olivat olleet negatiiviset eikä homeammattiastmaa ollut voitu todeta.
Muutoksenhaku vakuutusoikeuteen
A haki muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati, että hänelle myönnetään tapaturmavakuutuslain mukaista korvausta hänellä todetun keuhkoastman aiheuttamista sairaanhoito- ja tutkimuskuluista sekä työkyvyttömyydestä. Lisäksi A vaati suullisen käsittelyn toimittamista vakuutusoikeudessa.
A kertoi hengitystieoireiden ilmenneen ja pahentuneen hänen ollessaan työpaikallaan, jossa oli todettu kosteusvaurioita. A katsoi, että hänelle tehdyt altistuskokeet ovat olleet epäluotettavia ja puutteellisia eikä niiden perusteella voida tehdä johtopäätöstä, että hänellä todettu astma ei olisi seurausta altistumisesta kosteusvaurion aiheuttamille mikrobeille työpaikalla. A katsoi lisäksi, että syy-yhteyden vahvistaminen ei ammattitautiasiassa edellytä täyttä näyttöä, vaan riittävää on todennäköinen syy-yhteys homealtistumisen ja sairastumisen välillä.
Vakuutusoikeus hankki asian selvittämiseksi viran puolesta asiantuntijalausunnon keuhkosairauksien erikoislääkäriltä.
Vakuutusoikeuden päätös
Vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta hylättiin.
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös kumottiin ja asia palautettiin vakuutuslaitokselle korvauksen määräämistä varten.
Vakuutusoikeuden perustelut
Suullinen käsittely
Hallintolainkäyttölain 38 §:n perusteella asiassa on järjestettävä suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen sitä pyytää. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeetonta.
Vakuutusoikeus toteaa, että A:n asiassa on ollut kysymys hänen keuhko-oireidensa ja työpaikan kosteusvauriomikrobeille altistumisen välisestä syy-yhteydestä, jota arvioidaan asiassa esitettyjen tutkimustulosten sekä muun lääketieteellisen selvityksen perusteella. Vakuutusoikeus katsoo, että edellä lausuttu ja myöskin asiassa annettava ratkaisu huomioon ottaen suullinen käsittely ei ole tarpeellinen, vaan asia voidaan arvioida vakuutusoikeudelle esitetyn selvityksen ja vakuutusoikeuden pyytämän asiantuntijalausunnon pohjalta.
Asiaratkaisu
Tapaturmavakuutuslain mukaista korvausta suoritetaan vammoista ja sairauksista, joiden voidaan katsoa olevan todennäköisessä syy-yhteydessä työpaikan kosteusvaurioon ja siitä seuranneeseen mikrobialtistukseen. A:n keuhko-oireita on tutkittu Työterveyslaitoksella, jonka tekemien tutkimusten perusteella ei ole voitu yksiselitteisesti vahvistaa A:n keuhko-oireiden syy-yhteyttä työpaikan kosteusvaurioon.
Vakuutusoikeus toteaa kuitenkin hankkimaansa asiantuntijalausuntoon viitaten, että kyseisten tutkimusten tulosten perusteella ei ole voitu poissulkea sitä mahdollisuutta, että A:lla on työperäinen keuhkoastma. Vakuutusoikeus katsoo, että tutkimukseen liittyvien epävarmuustekijöiden ja A:n työpaikkaseurannan perusteella keuhkoastman voidaan katsoa olevan erittäin todennäköisesti seurausta työpaikan kosteusvauriosta ja siihen liittyvästä mikrobikasvustosta.
Vakuutusoikeus katsoo, että A:lle tulee suorittaa lainmukainen korvaus hänellä ammattitautina todetun keuhkoastman aiheuttamista sairaanhoito- ja tutkimuskuluista ja työkyvyttömyydestä siltä osin kuin se on aiheutunut keuhkoastmasta.
Lainvoimaisuus
KKO: ei valituslupaa. Lainvoimainen. - R.d.
Perussuomalaiset tulossa hoitamaan hommat? Joten tutustukaa ja laittakaa linkkiä eteenpäin.
Julkaistu kello 7.06.2012
http://www.youtube.com/watch?v=dYfvUy8HbJM
Eduskunnan kansalaisinfossa järjestetty vahinkovakuutettujen oikeusturvaseminaari. Seminaari alkaa puheosuudella, sitä seuraa paneelikeskustelu. Paneelissa keskustelemassa Nina Koskela, Kalevi Hautakangas, Jyri Jokinen, neurologi Olli Tenovuo, ylituomari Juha Pystynen sekä oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen.
Järjestäjinä toimivat perussuomalaisten eduskuntaryhmä, kansanedustaja Jari Lindström sekä eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja Anssi Joutsenlahti.
Video: Matias Turkkila / Perussuomalaiset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445795
- 455305
- 483698
- 133653
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise903211- 313126
- 592874
- 572720
- 532370
- 381834