"Kukaan ei putoa niin korkealta kuin siivetön enkeli".
Olen miettinyt sitä, mistä "haiku" syntyy. Onko enää nykyään haikujen kirjoittajia? Uskon, että on. Onko heille omaa palstaa, ei ole ja miksi ei?. Haikut eivät välttämättä ole kuuluneet suomalaisen mentaliteettiin, silti uskon haikujen kirjoittajien olemassaoloon. Haikut ovat älyllisiä, lyhennetyjä ajatuksia elämästä ja totuuksista; ilman politiikkaa, ilman materiaa? Lauseen sisäistäminen on jokaisen henkilökohtainen asia/ kokemus, silti toivoisin tällaisellekin ilmaisule omaa tilaansa. "Vanhankansan sananlaskuja uudessa muosossa"?
Olisiko tarvetta perustaa oma palsta haikuille; tiivistetyille elämää käsitteleville "lauseille/lauseyhdistelmille? Uskon myös meillä täällä kirjoittavilla/ lukevilla olevan taipumusta/ halua ilmaista asioita lyhyesti. Rakkausrunojen palstalle kyseiset tuotokset eivät kuulu; mihin olisi hyvä sijoittaa?
Vr

Vastaukset 14
Vanhimmat
Hyvä idea minustakin..
Olisi jännä opiskella haikujen tiivistettyä lumoa :)
kannatuksestasi. Itselleni myös tiivistetty sana on älyllinen ja tunneperäinen haaste. Tosin sananvaihdollinen vilkkaus ei varmaankaan olisi hyvinkään runsasta palstallisesti ajatellen; haikut eivät ole helppoja kirjoittaa, silti ne synnyttävät syntyessään paljon ajatuksia myös muissa.
Silti totuutta ei tästäkään tiedä, ellei kukaan ole aloitteentekijä. Elämän haasteet täytyy kohdata.
"Elämä on kuin kuunsilta
otat sen käteesi
ja kummeksut
onko sitä"?
Vr
Miksiköhän Obladii käy poistamassa joka ainoan hänen tapaansa hoitaa runopalstaa perin mielivaltaisesti koskevan kritiikin itsestään?
Eikä vastaa itse mihinkään itse? Onko tämä oikeanlaista palstanhoitoa - despoottista?
Olen kuullut, antaa monelle bannin koko palstalle, mikäli kritisoi lainkaan... melko fasistinen meinkinki on täällä. Siirryn toisaalle.
täs sun kommenttis osalta tais olla just kyse poistetusta viestistä...Ilmeisesti et mua kommentoinut?
Vr
joo en.. vain oman runoani poistoa kommentoin.. ihmettelen adminin tapaa toimia tälla palstalla. Sain bannin siitä viimeksi...
Runo palstalla oli taannoin paljon haikuja. Mielestäni se oli ihan hyvä palsta niille. Minäkin tein niitä tonkun verran, kunnes kyllästyin siihen, että joku sääntö pakotti runoihin tavujen määrän. Tuntui, kuin olisi taulukkolaskennan ruutuja täyttänyt : ) löysin sentään lokeron, joka valmiiksi laski tavut:
http://teppo.tv/haikueditori/index.html
Orjallista "haiku-runoutta" en tähän yhteyteen halunnut hakea vaan myös tankarunous mukaan lukien; ja sehän lisää mahdollisuuksia jo hurjasti. Sanoinkin, etei se olisi helppoa, silti haasteellista. Jos jotain olet joskus yrittänyt, ei se tarkoita, että se olisi tänään mahdotonta, vai? Saahan sitä toivoa, että oppisi jotain uutta...
Korkeimmaltako
siivettömänä tippuu
pyyhyyden jälki.
#
Ilman siipiä
vain untuvikko liitää
Taivaan enkeli?
Korkeimmaltako
siivettömänä tippuu
pyyhyyden jälki.
Ilman siipiä
vain untuvikko liitää
Taivaan enkeli.
Vr
olen pahoillani.
Vr
DELETOIDAAN!!
et ole tervetullut ehdottelemaan..
pysy lestissäsi !
taitaa olla tämä nykyään palstan henki.. yhden despootin areena.
sä oot äärettömän hauska :D
tiedän :)
sano se palstan
despootillekin :D
on paras paikka... ;=D
palstan kommandolla
ei ole sitä ;-) !
ei välitetä siis :)))
aloitukseni lauseseen millä yritin saada keskustelua aikaan, siitä että olisiko tarvetta myös älyllisille ja lyhyille sanoille; entisajan suomalisille sananlaskujen vastineille. Olisin niitä onnellisena lukenut, arvioinut ja älyllisesti puntaroinut. Keskustellen ja jopa filosofoiden eri näkökulmista katsoen. Aloituslauseeni ja samalla lopetus:
"Kukaan ei putoa niin korkealta kuin siivetön enkeli".
Rakkaudentäyteistä elämää lukijoille/ kirjoittajille ja muille vaan mukana hengaaville ;D
Vr