Juhannus

Juhannus kuten muutkin juhlapyhät ovat ruokakaupan myyjille yhtä tuskaa,koko viikon saa raataa niska limassa,että oikein oksettaa päivän lopussa.

Asiakkaat vain mulkoilevat murhaavasti kun me tuppaamme lavojemme kanssa pitkin käytäviä tai keskeytämme heidän hienon jutustelu hetkensä naapurin kanssa pyytämällä anteeksi josko he voisivat vähän väistää,että me saisimme lisää ja lisää ja lisää tavaraa hyllyihin heidän ostettavakseen.

Ei asiakkaissa välttämättä ole mitään vikaa vaan työnantajat hehkuttaa joka vuosi kuinka paljon taas oli myynti ja joka vuosi kasvaa ja henkilökuntaa vain on vähemmän ja vähemmän.

Minä luulen ettei muutaman vuoden päästä ole myyjiä kuin tilapäisiä opiskelijoita,en ainakaan suosittele kenellekkään.

Ei jaksa juhlia,ei jaksa!!
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itse olen nyt ekaa juhannusta kyläkaupan kassalla, ja on ollut ihan super kivaa kun on jotain toimintaa pienessä puljussa.. pari ihmistä tullee kassalla niin meijän pieni kassapöytä on ihan täynnä ostoksia ja seuraavien tavaroita saa suurin piirtein sylissä pitää etteivät sekoitu edellisten kanssa ja siinä sitten yhdellä ainoalla kassa kulkee kaikki ihmiset niin kyllähän sitä ruuhkaa syntyy..

mut kyllä on kivaa!! tsemppiä ahdistuneille kassoille, jaksakaa juhannus on vain kerran vuodess, mut muita pyhiä vieläkin enemmän!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ahdistaa kirjoitti:

Juhannus kuten muutkin juhlapyhät ovat ruokakaupan myyjille yhtä tuskaa,koko viikon saa raataa niska limassa,että oikein oksettaa päivän lopussa.

Asiakkaat vain mulkoilevat murhaavasti kun me tuppaamme lavojemme kanssa pitkin käytäviä tai keskeytämme heidän hienon jutustelu hetkensä naapurin kanssa pyytämällä anteeksi josko he voisivat vähän väistää,että me saisimme lisää ja lisää ja lisää tavaraa hyllyihin heidän ostettavakseen.

Ei asiakkaissa välttämättä ole mitään vikaa vaan työnantajat hehkuttaa joka vuosi kuinka paljon taas oli myynti ja joka vuosi kasvaa ja henkilökuntaa vain on vähemmän ja vähemmän.

Minä luulen ettei muutaman vuoden päästä ole myyjiä kuin tilapäisiä opiskelijoita,en ainakaan suosittele kenellekkään.

Ei jaksa juhlia,ei jaksa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu