rukouspyyntö

yydän teitä kaikkia muistamaan rukouksissa Aatua! Aatu (Maritan poika) on kaatui kuukausi sitten liukuportaissa ja loukkaantui vakavasti. Häneltä on niska murtunut ja selkäydin vahingoitunut. Aatula on kaikki neljää raajaa halvaantunut. Hän ei pysty muuta kun makamaan, ei nostamaan kättä tai jalkoja, ei edes vastaamaan puhelimeen, ellei joku nosta luuria hänen korvaan. Hän oli teho-osastolla 10 vuorokautta ja nyt on siirretty tavalliselle osastolle. Aatu tarvitsee todella paljon esirukousta, sillä leikkauksien jälkeen lääkärit ovat sanoneet,että kaikki mitä lääketieteellisesti pystyy tekemään, on tehty. Aatulla on tosi kovat kivut ja hengittäminen tuottaa vaikeuksia.

Aatun tila ei ole kohentunut ja tosi huonolta näyttää. Rukoilkaa rakkaat uskon sisaret ja veljet hänen puolesta, että hänen tilansa kohentuisi

Ystävät, muistakaa tätä miestä rukouksissa. Jumala pystyy tekemään ihmeitä hänen kohdalla
24451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

kun tän sanoo ääneen, mutta eikö ois parempi rukoilla sen puolesta että aatu nukkuis rauhallisesti pois. ei oo ihmisen elämää tommonen, kun mitään et voi ite tehä. aatteleppa kohalles, jokanen lukija.

Äänestä
  • toivoa toisen ihmisen kuolemaan jokainen elämä minun mielestä on elämisen arvoinen.

    Äänestä

  • kamalalta--- kirjoitti:

    toivoa toisen ihmisen kuolemaan jokainen elämä minun mielestä on elämisen arvoinen.

    Onko toi mielestäs elämisen arvoista?
    Ei oo EI
    Ei kukaa kenenkää kuolemaa toivo, mutta jos haluut tahallaan ymmärtää sen niin
    ni olkoo se sun kohallas sitte niin
    Uskon vahvasti niin jos aatulla kädet toimis, nii ei ois enää elävien kirjoissa.
    Ajattele ihmisen perustarpeita mitkä alkaa ku saat aamulla silmäs auki
    et pysty ite ees takapuoltas pyyhkii jne....
    eiköhän siinä elämisen halu karise.

    Äänestä

  • JUMALALLE MIKÄÄN EI OLE MAHTODONTA, VOI TEIDÄ TE EPÄUSKOISET.

    Miltäs tämä kuulostaa ?Ambulansea on täällä ainakin kahta eri sortia : On tavallinen. Ja on Hätä Hätä ambulansi, jos ei saa olla muita mukana kuin lääkäri ja potilas. Eikä taatusti ole mikään tavallinen kuski ratissa. Siis mukana on hoitaja, joka hoitaa radio liikenteen, sitten erikois lääkäri, ja mies ratin takana, joka keskittyy ainoastaan ajamiseen. Minä olin tällaisessa pelissa potilaana. Matkalla pienestä kaupungista suurempaa ylp sairalaan( auorta rähjäti repesi halkesi ). Tuli hätä leikaus, sekunneista kiini (en muista itse oikesti mitään) . Muutamia päiviä koomassa. Lääkärit kertoivat omaisille: ei mitään tehtävissä. Kaverini sanoi , olkaa hiljaa , en halua kuulla teidä.Kaikki odivat, että lähtö on mulla edessä
    Siis kaikki tuttavat, ja lääkärit , koko kaupungin tumma ,heimo myös kauenpaa.
    Mutta oli yksi valkolainen uskoveli joka sanoi, että minä tulen kävelemään itse omilla jaloilla kokous pakailla. No ne hän piti kaavoa pöpinä. Eikä ihmekään.
    Ja näin tapahtui, ilman mitään apu välineitä kävelin seuraavana iltana kokous paikalle. Oli se kävely kyllä kuin humaisella.

    Jumala voi tehdä ihmeen myös aatun kohdalla, älkää ollennkaan epäilkö Jumalan kykyjä.
    Tämmöisiä tapauksia mikä minulla oli. vain 2500 yksi VOI JÄÄDÄ HENKIIN.
    ja näitä on tapahtunut minulle kaksi eri kertaa. muutama vuosi oli välissä.

    Äänestä

  • saatanan syvyysistä kirjoitti:

    JUMALALLE MIKÄÄN EI OLE MAHTODONTA, VOI TEIDÄ TE EPÄUSKOISET.

    Lääkärit saavat joskus ihmeitäkin aikaan.

    Äänestä

  • kamalalta--- kirjoitti:

    toivoa toisen ihmisen kuolemaan jokainen elämä minun mielestä on elämisen arvoinen.

    17 Niin Jeesus tuli ja sai tietää, että hän jo neljä päivää oli ollut haudassa.
    18 Ja Betania oli lähellä Jerusalemia, noin viidentoista vakomitan päässä.
    19 Ja useita juutalaisia oli tullut Martan ja Marian luokse lohduttamaan heitä heidän veljensä kuolemasta.
    20 Kun Martta kuuli, että Jeesus oli tulossa, meni hän häntä vastaan; mutta Maria istui kotona.
    21 Ja Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut.
    22 Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot."
    23 Jeesus sanoi hänelle: "Sinun veljesi on nouseva ylös".
    24 Martta sanoi hänelle: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä".
    25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
    26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
    27 Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan".
    28 Ja tämän sanottuaan hän meni ja kutsui salaa sisarensa Marian sanoen: "Opettaja on täällä ja kutsuu sinua".
    29 Kun Maria sen kuuli, nousi hän nopeasti ja meni hänen luoksensa.
    30 Mutta Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siinä paikassa, missä Martta oli hänet kohdannut.
    31 Kun nyt juutalaiset, jotka olivat Marian kanssa huoneessa häntä lohduttamassa, näkivät hänen nopeasti nousevan ja lähtevän ulos, seurasivat he häntä, luullen hänen menevän haudalle, itkemään siellä.
    32 Kun siis Maria saapui sinne, missä Jeesus oli, ja näki hänet, lankesi hän hänen jalkojensa eteen ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut".

    33 Kun Jeesus näki hänen itkevän ja hänen kanssaan tulleiden juutalaisten itkevän, joutui hän hengessään syvän liikutuksen valtaan ja vapisi;

    34 ja hän sanoi: "Mihin te panitte hänet?" He sanoivat hänelle: "Herra, tule ja katso".
    35 Ja Jeesus itki.
    36 Niin juutalaiset sanoivat: "Katso, kuinka rakas hän oli hänelle!"

    (mekin olemme yhdä rakkaita Hänelle )

    37 Mutta muutamat heistä sanoivat: "Eikö hän, joka avasi sokean silmät, olisi voinut tehdä sitäkin, ettei tämä olisi kuollut?"

    38 Niin Jeesus joutui taas liikutuksen valtaan ja meni haudalle; ja se oli luola, ja sen suulla oli kivi.

    39 Jeesus sanoi: "Ottakaa kivi pois". Martta, kuolleen sisar, sanoi hänelle: "Herra, hän haisee jo, sillä hän on ollut haudassa neljättä päivää".
    40 Jeesus sanoi hänelle: "Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?"
    41 Niin he ottivat kiven pois. Ja Jeesus loi silmänsä ylös ja sanoi: "Isä, minä kiitän sinua, että olet minua kuullut.
    42 Minä kyllä tiesin, että sinä minua aina kuulet; mutta kansan tähden, joka seisoo tässä ympärillä, minä tämän sanon, että he uskoisivat sinun lähettäneen minut."
    43 Ja sen sanottuansa hän huusi suurella äänellä: "Lasarus, tule ulos!"
    44 Ja kuollut tuli ulos, jalat ja kädet siteisiin käärittyinä, ja hänen kasvojensa ympärille oli kääritty hikiliina. Jeesus sanoi heille: "Päästäkää hänet ja antakaa hänen mennä".

    2 Ja kohta kun hän lähti venheestä, tuli häntä vastaan haudoista mies, joka oli saastaisen hengen vallassa.
    3 Hän asusti haudoissa, eikä kukaan enää voinut häntä kahleillakaan sitoa;
    4 sillä hän oli monta kertaa ollut sidottuna jalkanuoriin ja kahleisiin, mutta oli särkenyt kahleet ja katkonut jalkanuorat, eikä kukaan kyennyt häntä hillitsemään.
    5 Ja hän oleskeli aina, yötä ja päivää, haudoissa ja vuorilla, huutaen ja runnellen itseään kivillä.
    6 Kun hän kaukaa näki Jeesuksen, juoksi hän ja kumartui maahan hänen eteensä
    7 ja huutaen suurella äänellä sanoi: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä vannotan sinua Jumalan kautta, älä vaivaa minua."
    8 Sillä hän oli sanomaisillaan sille: "Lähde ulos miehestä, sinä saastainen henki".
    9 Ja Jeesus kysyi siltä: "Mikä on nimesi?" Niin se sanoi hänelle: "Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta".
    10 Ja se pyysi pyytämällä häntä, ettei hän lähettäisi niitä pois siitä seudusta.
    11 Niin siellä oli lähellä vuorta suuri sikalauma laitumella.
    12 Ja ne pyysivät häntä sanoen: "Lähetä meidät sikoihin, että menisimme niihin".
    13 Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja ne hukkuivat järveen.

    Äänestä

  • saatanan syvyysistä kirjoitti:

    JUMALALLE MIKÄÄN EI OLE MAHTODONTA, VOI TEIDÄ TE EPÄUSKOISET.

    Miltäs tämä kuulostaa ?Ambulansea on täällä ainakin kahta eri sortia : On tavallinen. Ja on Hätä Hätä ambulansi, jos ei saa olla muita mukana kuin lääkäri ja potilas. Eikä taatusti ole mikään tavallinen kuski ratissa. Siis mukana on hoitaja, joka hoitaa radio liikenteen, sitten erikois lääkäri, ja mies ratin takana, joka keskittyy ainoastaan ajamiseen. Minä olin tällaisessa pelissa potilaana. Matkalla pienestä kaupungista suurempaa ylp sairalaan( auorta rähjäti repesi halkesi ). Tuli hätä leikaus, sekunneista kiini (en muista itse oikesti mitään) . Muutamia päiviä koomassa. Lääkärit kertoivat omaisille: ei mitään tehtävissä. Kaverini sanoi , olkaa hiljaa , en halua kuulla teidä.Kaikki odivat, että lähtö on mulla edessä
    Siis kaikki tuttavat, ja lääkärit , koko kaupungin tumma ,heimo myös kauenpaa.
    Mutta oli yksi valkolainen uskoveli joka sanoi, että minä tulen kävelemään itse omilla jaloilla kokous pakailla. No ne hän piti kaavoa pöpinä. Eikä ihmekään.
    Ja näin tapahtui, ilman mitään apu välineitä kävelin seuraavana iltana kokous paikalle. Oli se kävely kyllä kuin humaisella.

    Jumala voi tehdä ihmeen myös aatun kohdalla, älkää ollennkaan epäilkö Jumalan kykyjä.
    Tämmöisiä tapauksia mikä minulla oli. vain 2500 yksi VOI JÄÄDÄ HENKIIN.
    ja näitä on tapahtunut minulle kaksi eri kertaa. muutama vuosi oli välissä.

    Niin tuli muuan synagoogan esimies, nimeltä Jairus, ja lankesi hänet nähdessään hänen jalkojensa juureen,
    23 pyysi häntä hartaasti ja sanoi: "Pieni tyttäreni on kuolemaisillaan; tule ja pane kätesi hänen päällensä, että hän tulisi terveeksi ja jäisi eloon".
    24 Niin hän lähti hänen kanssansa. Ja häntä seurasi suuri kansan paljous, ja he tunkeutuivat hänen ympärilleen.
    25 Ja siellä oli nainen, joka oli sairastanut verenjuoksua kaksitoista vuotta
    26 ja paljon kärsinyt monen lääkärin käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuudensa

    Matt. 21:22
    Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte."

    46 Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
    47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua".
    48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua".
    49 Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne". Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: "Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua".
    50 Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö.
    51 Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Niin sokea sanoi hänelle: "Rabbuuni, että saisin näköni jälleen".
    52 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut". Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.

    40 Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä:
    41 "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän sanoi: "Herra, että saisin näköni jälleen".
    42 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut".
    43 Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa.

    Äänestä

  • saatanan syvyysistä kirjoitti:

    JUMALALLE MIKÄÄN EI OLE MAHTODONTA, VOI TEIDÄ TE EPÄUSKOISET.

    Miltäs tämä kuulostaa ?Ambulansea on täällä ainakin kahta eri sortia : On tavallinen. Ja on Hätä Hätä ambulansi, jos ei saa olla muita mukana kuin lääkäri ja potilas. Eikä taatusti ole mikään tavallinen kuski ratissa. Siis mukana on hoitaja, joka hoitaa radio liikenteen, sitten erikois lääkäri, ja mies ratin takana, joka keskittyy ainoastaan ajamiseen. Minä olin tällaisessa pelissa potilaana. Matkalla pienestä kaupungista suurempaa ylp sairalaan( auorta rähjäti repesi halkesi ). Tuli hätä leikaus, sekunneista kiini (en muista itse oikesti mitään) . Muutamia päiviä koomassa. Lääkärit kertoivat omaisille: ei mitään tehtävissä. Kaverini sanoi , olkaa hiljaa , en halua kuulla teidä.Kaikki odivat, että lähtö on mulla edessä
    Siis kaikki tuttavat, ja lääkärit , koko kaupungin tumma ,heimo myös kauenpaa.
    Mutta oli yksi valkolainen uskoveli joka sanoi, että minä tulen kävelemään itse omilla jaloilla kokous pakailla. No ne hän piti kaavoa pöpinä. Eikä ihmekään.
    Ja näin tapahtui, ilman mitään apu välineitä kävelin seuraavana iltana kokous paikalle. Oli se kävely kyllä kuin humaisella.

    Jumala voi tehdä ihmeen myös aatun kohdalla, älkää ollennkaan epäilkö Jumalan kykyjä.
    Tämmöisiä tapauksia mikä minulla oli. vain 2500 yksi VOI JÄÄDÄ HENKIIN.
    ja näitä on tapahtunut minulle kaksi eri kertaa. muutama vuosi oli välissä.

    Kyllä JumAla auttaa.turha siihen on lääkäreitten sotkeentua

    Äänestä

ja parantaa Aatun. Kiitos Jeesus, että Sinun hyvä tahtosi saa tapahtua Aatun kohdalla. Me pyydämme pelastusta ja parantumista Aatulle.Jumala rakas.Sinä yksin tiedät, miksi olet Aatulle sallinut tämän , ihmisnäkökulmasta katsottuna epätoivoisen tilanteen. Anna Aatulle täydellinen rauha sairautensa keskellä ja myöskin hänen rakkaille omaisilleen.Pelasta kaikki hänen läheisensä ja anna kaiken tämän epätoivoiselta näyttävän tilanteen muuttua Sinun nimesi kunniaksi.
Sinä Jeesus olet HERRA ja kaikkivaltias, ISÄN ja PYHÄN HENGEN kanssa.Amen

Äänestä
  • KUN PYYTÄIS JOULUPUKKIA TUOMAAN LAHJOJA
    EIPÄ TAIDA RUKOUKSET NYT AUTTAA
    KUN ON KERRAN TODETTU ETTÄ KAIKKI VOITAVA ON JO TEHTY
    TOIVON KUITENKIN OMAISILLE JA LÄHEISILLE VOIMIA JA JAKSAMISTA
    JA AATULLE VOIMIA JA LEVOLLISTA MIELTÄ

    Äänestä

  • on tullut uskoon ja yrittää pysyä jumalassa kiinni Jumalan on siunannut aatua ihmeellisellä asenteella. Hän ei valita ja voivottele vaan odottaa siiiroa synopsian kuntoutusklinikalle jossa hänellä alkaa kuntoutus.

    tila on kuitenkaan vaikea, välttämättä muutosta ei tule koskaan tapahtumaan, eikä varmaann tulekkaan ellei jumala puutu tähän asiaan

    Äänestä

  • nainen--- kirjoitti:

    on tullut uskoon ja yrittää pysyä jumalassa kiinni Jumalan on siunannut aatua ihmeellisellä asenteella. Hän ei valita ja voivottele vaan odottaa siiiroa synopsian kuntoutusklinikalle jossa hänellä alkaa kuntoutus.

    tila on kuitenkaan vaikea, välttämättä muutosta ei tule koskaan tapahtumaan, eikä varmaann tulekkaan ellei jumala puutu tähän asiaan

    mikä voi auttaa aatua www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo94983.pdf

    Äänestä

  • on vähäsen luettavaa kirjoitti:

    mikä voi auttaa aatua www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo94983.pdf

    Näin "laman" aikana että ei hoideta kuin HERROJA...ja se on ikävä asia

    Äänestä

  • aika, kirjoitti:

    Näin "laman" aikana että ei hoideta kuin HERROJA...ja se on ikävä asia

    Sitähän se on kun on porvarihallitus, siinä ei pientä ihmistä ajatella

    Äänestä

  • aika, kirjoitti:

    Näin "laman" aikana että ei hoideta kuin HERROJA...ja se on ikävä asia

    MENEEKÖ SULLA MUUTEN HYVIN?

    Äänestä

  • SULLE kirjoitti:

    MENEEKÖ SULLA MUUTEN HYVIN?

    Huonosti mennee,oon ollut työttömänä jo vuosia ja sairauksiakin on vaikka toisille antaa

    Äänestä

  • IHAN SAMA kirjoitti:

    KUN PYYTÄIS JOULUPUKKIA TUOMAAN LAHJOJA
    EIPÄ TAIDA RUKOUKSET NYT AUTTAA
    KUN ON KERRAN TODETTU ETTÄ KAIKKI VOITAVA ON JO TEHTY
    TOIVON KUITENKIN OMAISILLE JA LÄHEISILLE VOIMIA JA JAKSAMISTA
    JA AATULLE VOIMIA JA LEVOLLISTA MIELTÄ

    ei sinusta ole mihinkään Herra on voittanut sinut Golgatalla. HALLELUJAA.

    Äänestä

  • nainen--- kirjoitti:

    on tullut uskoon ja yrittää pysyä jumalassa kiinni Jumalan on siunannut aatua ihmeellisellä asenteella. Hän ei valita ja voivottele vaan odottaa siiiroa synopsian kuntoutusklinikalle jossa hänellä alkaa kuntoutus.

    tila on kuitenkaan vaikea, välttämättä muutosta ei tule koskaan tapahtumaan, eikä varmaann tulekkaan ellei jumala puutu tähän asiaan

    USKO, USKO USKO! KÄSKE AATUN ITSE PYYTÄÄ HERRALTA PARANNUSTA.
    Hänkö ei kuulisis. joka on korvan istuttanut ? Hänkö ei pystyisi ihmistä parantamaan , joka on tehnyt hänet tomusta ? HÄn haluaa aina auttaa ihmislasta.ÄLÄ EPÄILE OLLENKAAN. HÄNELLÄ ON AINA HYVÄ TAHDO IHMISLASTA KOHTAAN, ÄLÄ EPÄILE OLLENKAAN. RUKOILE, AUTA JEESUS MINUN EPÄUSKOA

    VOI KUN IHMIS LAPSI YMMÄRTÄISI MITEN VALTAVASTI HÄN MEIDÄ RAKASTAA,
    ÄLÄ PELKÄÄ OLLENKAAN. PELKO ON SAATANASTA, USKO AINOASTAAN, NIIN SINULLE TAPAHTUU.
    USKO KUN MINÄ SANON.

    Hän on pelastanut minut toistakymmentä kertaa kuolemasta. Hän on pelastanut minut linnasta. 9 vuoden tuomio oli vamaan, tulossa. mutta tulikin vain 30 vuorokautta. Hän on pelastanut minut luodeilta lähemmäs kymmen kertaa.
    Hän on hakennut minut kuoleman porteilta takaisin.
    ei siksi että olisin hyvä, vaan olen huonoin. Usko on avain asema.
    Jeesus pystyy tekemään mitä hän haluaa, me ihmiset teemme mitä me osaamme.

    Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän on kuninkaiden kunigas, ja Herrain Herra, sitä ei te tyhjäksi mitkään järjen päätelmät. Ei mikään liberali teulogia, ei mitkään epä uskon punkerit .KUNNIA JUMALALLE.

    Ja kun Hän tulee sydämmeen asumaan, mitä siloin tapahtuu ?Kuule ,jäät alkaa sulaa sinun sydämmessä, sinut siirretään kuolemasta elämään , KUNNIA JUMALALLE.

    KIRKASTA JEESUS NIMESI TÄSSÄ SAIRAASSA MIEHESSÄ, SINÄ HÄNET TUNNET, SINULTA EI JÄÄ MIKÄÄN SALAAN. SINÄ LUET IHMIS SYDÄNDÄ, KUIN AVOINTA KIRJAA. MINÄ JEESUS TIEDÄN, ETTÄ SINÄ HALUAT NOSTAA TÄMÄN AADUN JALOILEEN, NOSTA JEESUS HÄNET YLÖS, KIITOS JEESUS MITÄ TEET. YLISTETTY OLKOON SINUN NIMESI JEESUS

    Äänestä

  • ole hiljaa kirjoitti:

    ei sinusta ole mihinkään Herra on voittanut sinut Golgatalla. HALLELUJAA.

    pirun riivaama
    tiki se turpas äläkä jauha täyttä paskaa eikö niin?
    tai piru tulee ja vie sut

    Äänestä

Ikävä on minun sanoa. Mutta vaikka rukoilette yötä päivää, joka minutti. Niin Aatu ei tule siittä nousemaan . (ymmärsittekö mitä sanoin ?)(selitän asian). Jeesus ei ole väkivaltainen ! Jeesus ei tule kenenkään kohdalla tekemään väkivaltaa ! Nyt jos hän parantaisi Aatun teidän rukoksenne pyynnöstä, Jeesus olisi siinä tapauksessa väkivaltainen (eikö ihmiset koskaan opi ymmärtämään tätä !) Aatun pitää ensin itse tahtoa parantua, koska hän osaa vielä puhua itse. Eikä Aatu varmankaan ole aivokuollut ! Näin minä käsitin hätä huutosta. Siis Aatulla on vielä oma tahto. Minä tiedän sen( huomaa) tiedän sen, Jeesus haluaa aina auttaa kurjaa ihmista. Mutta (huomaa ) Jeesus ei voi käy omaa sanaansa vastaan.

No mitä pitäisi tehtä, että Aatu parantuisi ?

Jos Aatu antaa elämänsä Jeesukselle , ja sanoo ; Tässä olen Herra , anna kaikki minun syntini anteeksi, ja ota minut omaksesi.

Paranna Herra minut, niin ihme tapahtuu, ja Aatu nousee kävelemään.

Ei meillä ole kuolut Jumala, vaan meidä pelastajamme elää .
HALLE LUJAA.
USKOKAA TÄMÄ MITÄ KIRJOITIN.

(kerron vain yhden tapauksen )

Yksi romani mies oli hyvin suuressa yliopistollisessa sairaalassa.
Haima loppu.Lääkärit olivat leikanneet hyvin paljon vahinkotunesta haimasta pois.
Niin paljon pois, että ei ollut toivoa, että hän siittä nousis.
Pitkin suomea ja ruotsia ihmeset rukoilivat, ja kävivät hänen luonaan. Mutta mitkään rukoukset eivät auttaneet.
Kaverini soitti sairaan kaverille ja kysyi miehen vointia, kuolemaa vaan odotivat.
Minä vaan kunntelin ,mitä kaverini puhui puhelimeen. Nainen vain itki toisessa päässä pulinta, hän ei voinut puhua. Puhelin meno poikki.

Sanoin , soita uudestaan sinne. Minä en edes mennyt puhelimeen, mutta välitin kovalla äänellä sanan joka tuli minun sydämmeeni.

Sanoi miehen nimen, ja että hän ei tule paratumaan (niin kuin tässäkin kirjoituksessani se ikmenee ) jos hän ei anna lupaa Herrale parantaa itseään ,Jeesus ei koskaan tee väkivaltaa (oppikaa tämä )mutta jos hän otta Jeesuksen vastaan, ja antaa luvan parantaa, sanoin vielä perään, jos mies tekee näin, niin ennen kuin viikko on kulunut mies on jalkeilla ja ulkona. Ja näin tapahtui.
Proralatoni oli vain apuna ( varmaan väärin kirjoitettu tuo laitteen nimi )

USKO VAIN AINOASTAAN

Äänestä
  • olen vieraillut aatun luona viimeksi 2päivää sitten ja näin siellä ihmeen aatu istui rulla tuolissa ja voi liikuttaa käsiä vähäsen samoin jalkoja eli te epäuskoiset näin jumalan ihmeen pari viikkoa aikaisemmin oli täysin vuoteen oma ja ymmärrättekö mikä on neliraaja halvaus ja vielä sanon kun lääkäreillä tulee rajat vastaan niin jeesus ei tunne rajoja. ja joku täällä kirjoitti että aatun täytyy itse sitä haluta muuten jeesus ei voi tehdä mitään missä on sinun uskosi semmoiseen jeesukseen joka sanoo jumalalle kaikki on mahdollista. kun lararus oli ollut kuolleena 4päivää niin oliko lararus pyytämässä tai tahtomassa kun jeesus kirkasti taivaan isää herättämällä lasaruksen henkiin. kiitos jumalalle että vielä löytyy niitä jeesuksen omia jotka uskovat kirjaimmellisesti että jumalalle ei mikään ole mahdotonta.siunausta kaikille ja muistakaa jeesus rakastaa jokaista ihmistä olitpa sinä millainen tahansa ja halusit sitä tai et halunnut niin silti jeesus rakastaa juuri sinua. terveisin aatun lapsuuden ystävä

    Äänestä

kuka Marita ?Älkää luovuttako, alkää antako ajatuksissa sijaa saatanannelle. omaiset ÄLKÄÄ LUOVUTTAKO. VAIKKA ON VAIKIAA, EI SAA KOSKAAN LUOVUTTAA.
MINÄ TIEDÄ, ETTÄ JEESUS VIELÄ NOSTAA HÄNET.Minun sydäämeni itkee myös, ihmisten tyhmyyttä, koska he ovat niin saatanan hurmoksissa.

Äänestä

tahdon sanoa sinulle uskon sisareni, että älä lopeta rukousta, sillä se mikä meille ihmisille ja lääkäreille on mahdotonta niin se on kuitenkin jumalalle täysin mahdollista. jumalalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, olen itse nähnyt omin silmin kun jumala on antanut sokeille näön, halvaantuneiden juosta... jos herran tahto on niin hän voi myös tämän ihmisen parantaa. jumala rakastaa häntäkin. jos potilas tahtoo ja jaksaa viekää esim. seurakunnan vanhemmistoa/paimen rukoilemaan hänen puolestaan. siunausta suuresti myös sinunkin elämääsi rukous pyynnön kirjoittaja ja herra olkoon sinunkin kanssasi.

Äänestä
  • voimia ja kestova.Ja jos Jumala ei tänään tee ihmeitä niin se tuleepi vielä sekin hetki jolloin Hän puuttuupi meijän ihmisten elämään ja korjaa kaikki vääryydet ja sairaudet. Lue( ilmestyksen kirja 21:4) Se on tuleva profetia joka tuleepi toteutumaan lähiaikoina.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

nainen--- kirjoitti:

yydän teitä kaikkia muistamaan rukouksissa Aatua! Aatu (Maritan poika) on kaatui kuukausi sitten liukuportaissa ja loukkaantui vakavasti. Häneltä on niska murtunut ja selkäydin vahingoitunut. Aatula on kaikki neljää raajaa halvaantunut. Hän ei pysty muuta kun makamaan, ei nostamaan kättä tai jalkoja, ei edes vastaamaan puhelimeen, ellei joku nosta luuria hänen korvaan. Hän oli teho-osastolla 10 vuorokautta ja nyt on siirretty tavalliselle osastolle. Aatu tarvitsee todella paljon esirukousta, sillä leikkauksien jälkeen lääkärit ovat sanoneet,että kaikki mitä lääketieteellisesti pystyy tekemään, on tehty. Aatulla on tosi kovat kivut ja hengittäminen tuottaa vaikeuksia.

Aatun tila ei ole kohentunut ja tosi huonolta näyttää. Rukoilkaa rakkaat uskon sisaret ja veljet hänen puolesta, että hänen tilansa kohentuisi

Ystävät, muistakaa tätä miestä rukouksissa. Jumala pystyy tekemään ihmeitä hänen kohdalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu